Eräs klassinen argumentaatiovirhe on toistunut viime aikoina netin monenkirjavilla keskustelupalstoilla, kun keskustelu on kääntynyt viimeaikaisiin maailmanpoliittisiin tapahtumiin Krimin niemimaalla.
Kysehän on ollut seuraavasta tapahtumaketjusta: Valta vaihtui Ukrainassa. Pian tämän jälkeen aseistetut joukot ottivat haltuunsa strategisesti tärkeitä kohteita Ukrainaan kuuluvalla Krimillä. Vaikka joukoilla ei ole tunnuksia, asiantuntijat tunnistivat ne pian Venäjän armeijan erikoisjoukoiksi.
Näiden joukkojen valvonnassa Krimin paikallishallinto vaihdettiin yhdessä yössä. Uusi venäläismielinen johto organisoi hämmästyttävän nopeasti vaalit, joissa krimiläiset saivat päättää, halusivatko he Krimin liittyvä Venäjään nopeasti vai hitaasti (nämä olivat käytännössä tarjotut vaihtoehdot).
Vaalien laillisuuden taisivat tunnustaa Venäjän lisäksi vain Syyria ja Venezuela. Koko tapahtumaketjusta kansainvälisellä yhteisöllä on koko lailla yhtenäinen käsitys: ystävällismieliseen naapurimaahan tunkeutuminen sotilasvoimin ja maa-alueen erottaminen siitä ja liittäminen osaksi toista valtiota ovat selkeitä kansainvälisen oikeuden rikkomuksia.
Huolimatta näistä tosiseikoista, jotkut heittävät tässä vaiheessa keskustelua pöytään ”mutta kun Amerikkakin” -kortin, joka on perin eriskummallinen. ”Mutta kun Amerikkakin” -vastalauseella halutaan sanoa, että kyllähän Yhdysvallatkin hyökkäsi taannoin Irakiin (ja on tietenkin tehnyt kaikenlaista muuta ikävää) ja temppu oli selvästi kansainvälisen lain vastainen.
”Mutta kun Amerikkakin” -kortin käyttötarkoitus jää usein hieman epäselväksi. Yleensä kuitenkin näyttää siltä, että kortin käyttäjän tarkoitus on sanoa, ettei Venäjän toimia sovi tuomita, koska kyllähän USA:kin on tehnyt kaikenlaista jäynää.
Myös joissakin Venäjän edustajien puheenvuoroissa korttia on vilautettu, ja tarkoitus on ollut vieläkin pidemmälle menevä: miksi emme mekin saisi toimia Krimin kohdalla näin, jos kerran Yhdysvallat saa häärätä miten tykkää.
Käytetään korttia kummalla tavalla tahansa, ”mutta kun Amerikkakin” -heitto ei toimi. Kyse on klassisesta argumentaatiovirheestä tu quoque (”sinä myös”).
Tu quoque -argumentilla pyritään kääntämään kritiikki takaisin kritiikin esittäjälle. Pyritään siis osoittamaan, että kriitikko on vähintään yhtä syyllinen samanlaiseen toimintaan, kuin mistä toista kritisoi.
Tässä on kyse savuverhon (red herring) luomisesta: keskustelua pyritään johtamaan harhaan, pois itse asiasta. Onhan nimittäin niin, etteivät kriitikon mahdolliset menneet synnit ratkaise sitä, onko esitetty kritiikki oikeutettua.
Nykytilanteeseen tuotuna: sillä, rikkoiko Yhdysvallat Irakissa (tai jossakin muualla) kansainvälistä oikeutta, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, ovatko Venäjän viimeaikaiset toimet kansainvälisen oikeuden mukaisia.
Eriskummallista ”mutta kun Amerikkakin” -kortissa on se, että yleensä sen esittäjä itse kyllä voimakkaasti tuomitsee monet USA:n kansainväliset sotilasoperaatiot. Siten luulisi, että johdonmukaisesti hän olisi samalla tavalla kriittinen Venäjän toiminnalle.
Vladimir Putin vetosi Krimin Venäjään liittymisen allekirjoitustilaisuudessa pitämässään puheessa 18.3. Kosovon esimerkkiin. Hän huomautti, että länsimaat pitivät Kosovon itsenäistymistä hyväksyttävänä, vaikka tapaus on hänen mielestään verrattavissa Krimin Venäjään liittymiseen.
Putinin tarkoituksena oli tällä tavoin suomia länsimaita siitä, että ne ovat arvostelleet viime aikoina Venäjää epäoikeudenmukaisesti, kun ne kerran suhtautuivat suopeasti Kosovon itsenäistymiseen.
Tällaisen argumentaation suurena heikkoutena on se, että Venäjä itse ei ole tunnustanut Kosovoa. Venäjä ei siis itse ole pitänyt Kosovon itsenäistymistä oikeutettuna. Jos Venäjä pitää kuitenkin Krimiä ja Kosovoa samanlaisina tapauksina, on täysin epäjohdonmukaista, että Venäjä suhtautuu Krimiin aivan toisella tavalla kuin Kosovoon.
Tu quoque -virheargumentilla on retorista voimaa. Sillä voidaan hämätä ja viedä keskustelua harhapoluille. Kritiikkiä sillä ei kuitenkaan voida loogisesti torjua. Kaksi väärää ei tee yhtä oikeaa.
Itä-Euroopasta, tarkemmin juurikin Venäjältä, tuo ”sinä kans” -argumentointi on peräisin. Siksi se onkin noiden russofiilien käytössä ahkerasti. Ovat saaneet varmaan koulutusta siihen työväenopiston kesäkurssilla tms.
Itä-Euroopan maissa ”tu quoque” -argumentti tunnetaan leikkisämmin nimellä ”ettäs kehtaat hakata neekereitä” -argumenttina.
Ilmeisesti se juontaa juurensa Varsovan liiton aikoina laajalti liikkuneisiin sketseihin Amerikka vs Venäjä.
Ks. tarkemmin
http://en.wikipedia.org/wiki/And_you_are_lynching_Negroes
Hauskaa. Teit olkiukon, jotta saat ”sinä myös” argumentaatiovirheen sopimaan. Kykenetkö löytämään sitä itse?
Hei Seppo! Sano vaan suoraan, missä mennään mielestäsi metsään, niin keskustellaan sitten siitä.
Mielestäni yksinkertaistat (teet olkiukon) ”amerikka-kortin” ainoastaan argumentiksi Venäjän toimien oikeutukselle, joka toimii premissinä koko kirjoituksellesi.
”Yleensä kuitenkin näyttää siltä, että kortin käyttäjän tarkoitus on sanoa, ettei Venäjän toimia sovi tuomita, koska kyllähän USA:kin on tehnyt kaikenlaista jäynää.”
Vertausta käytetään lähinnä tuomaan ilmi kaksinaismoralismi ja tekopyhyys, joka leimaa Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa ja länsimediaa. Tämä sama premissi oli myös Putinin Kosovo-vertauksessa. Kyse on kaksoisstandardeista. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Venäjän toimien puolustaminen olisi mitenkään riippuvainen tästä argumentista.
Esimerkiksi: Venäjän ja Krimin välillä on sopimus, joka takaa Venäjälle oikeuden pitää 25 000 lukuista miehistöä Krimin Mustanmeren laivastolla. Venäjän laivaston historia krimillä ulottuu vuoteen 1783 asti. Venäjä on toiminut tämän sopimuksen puitteissa.
En ymmärrä, miten huomautuksesi jotenkin horjuttaisi kirjoitukseni pääpointtia.
Tu quoque -heitolla johdatetaan keskustelu harhapoluille. Kun esille nousee kysymys Venäjän toimien oikeutuksesta, ”mutta kun Amerikkakin” -kortilla Venäjän toimiin kohdistettu arvostelu pyritään tyrehdyttämään. Tämä on melkein aina virallisen Venäjän vastauksen ydin, kun sitä kohtaan osoitetaan arvostelua.
Mutta tuollainen vastaus ontuu loogisesti. Vaikka lännessä vallitsisivat minkälaiset kaksoisstandardit tahansa, se ei sinänsä tee Venäjän Krimin kampanjaa kohtaan osoitettua kritiikkiä pätemättömäksi. Venäjä joko rikkoo kansainvälistä oikeutta vastaan tai ei, riippumatta siitä, kuinka ryvettyneitä sen arvostelijat ovat.
Kaksoisstandardi-kritiikillä on tietenkin perusteensa: USA:n hyökkäys Irakiin rikkoi selvästi kansainvälistä oikeutta. Luulisi kuitenkin, että kun Venäjä haluaa innokkaasti arvostella tästä Yhdysvaltoja, se itse haluaisi toimia jotenkin esikuvallisemmin. Nyt ei näytä yhtään siltä.
Tuo mainintasi Venäjän ja (huom!) Ukrainan välisestä sopimuksesta joukkojen määrästä Sevastopolissa on kuin suoraan Putinin puheesta. Sellaisenaan se osoittaa Putinille tyypillistä kamarijuristeriaa, pikku pykälillä kikkailua samaan aikaan, kun kokonaisuus huutaa laittomuutta. Venäjällä voi hyvinkin olla oikeus pitää omassa tukikohdassaan suurtakin määrää joukkoja, mutta tämä sopimus ei tietenkään kata sitä, että Venäjän joukot ottavat haltuunsa eri puolilla Krimiä virastorakennuksia, lentokenttiä, rajavartioston asemia tai piirittävät Ukrainan sotilastukikohtia.
Tu quoque -heitolla kyllä pyritään johtamaan harhapoluille, mutta kaksoisstandardi-kritiikki on täysin tilanteesta ja henkilöstä riippuvainen, meneekö se siihen kategoriaan. Maailma ei ole mustavalkoinen. Kirjoituksesi nojaa siihen käsitykseen, että sitä käytetään aina savuverhon luomiseen. Eli kaksoistandardi-kritiikki=tu quoque. Mikä ei pidä paikkaansa.
Tässä on ongelmana se, että meillä molemmilla on kaksi täysin eri narratiivia tapahtumien kuluista ja syistä, jotka ovat johtaneet siihen. Ymmärrän täysin, miksi ajattelet juuri noin. Valitettavasti olen tullut siihen johtopäätökseen, että Ukrainassa tapahtui laiton vallankaappaus, jossa länsimaat toimivat provokaattoreina. Toivotan sinulle hyvää jatkoa erimielisyyksistä huolimatta.
Seppo, emme arvatenkaan pääse yhteisymmärrykseen, mutta varmaan molemmat voimme esittää toivomuksen, että itse kukin perehtyisi tämän kriisin syihin ja seurauksiin mahdollisimman huolellisesti.
En kiellä näkökulmaasi. Tietenkin kaksoisstandardi-kritiikkiä voidaan esittää ihan sellaisenaan, ilman että kyse olisi tahallisesta harhaanjohtamisesta. Näin on varmasti tämänkin kriisin aikana tehty. Itsekin voin harjoittaa sitä, esimerkiksi näin:
Venäjä, jos kuka, on toistanut vuosikausien ajan kansainvälisissä yhteyksissä, ettei suvereenien valtioiden sisäisiin asioihin pidä puuttua. Näin on tapahtunut mm. Syyrian tilanteesta käydyssä keskustelussa. Itse se kuitenkin arkailematta puuttuu ystävällismielisen naapurimaan sisäisiin asioihin sotavoimin. Poliitikkojen puheissa se vieläpä varaa "oikeuden" tällaiseen puuttumiseen. Selvä kaksoisstandardi.
Venäjä katsoo, että Krimillä on laillinen oikeus järjestää kansanäänestys liittymisestä Venäjään, vaikka Ukrainassa asiasta oltaisiin toista mieltä. Voidaan pohtia pari sekuntia sitä, antaisiko Venäjä luvan jollekin sen maakunnalle järjestää kansanäänestyksen ja liittyä toiseen valtioon. Takuulla ei. Kaksoisstandardi tässäkin.
Kaksoisstandardi-kriitiikki on savuverhon luomista silloin, jos sillä yritetään väistää itseä kohtaan esitetty kritiikki (tu quoque), eli jos itseä kohtaan esitettyyn kritiikkiin jätetään vastaamatta ja huomautetaan vain kriitikon itsensä epäjohdonmukaisuudesta.
Ukrainan tapahtumisen kaltaiset vallanvaihdokset eivät juuri koskaan ole ”laillisia” valtioiden omien lakien valossa. Olivatko esimerkiksi Romanian vallankumous ja Nicolae Ceausescun teloitus Romanian lain mukaisia? Eivät takuulla olleet. Tällaisissa tilanteissa tarkkailijoiden tulee tehdä yleinen moraalinen arvio tilanteesta: onko vallanvaihdolle moraalinen oikeutus, vaikka kumous ei olisikaan laillinen. Sellaisissakin tilanteissa, joissa kumouksen moraali voidaan asettaa kyseenalaiseksi, voidaan usein vain tunnustaa tosiseikat. Jopa Putin on tunnustanut, ettei Janukovytshilla ole enää mahdollisuuksia toimia Ukrainan presidenttinä.