Tämä on hyvin yleinen ja oikeastaan ratkaisevan tärkeä kysymys silloin, kun työskentelen ammatikseen kirjoittavien asiantuntijoiden kanssa. He kirjoittavat työssään luettavaksi tarkoitettuja tekstejä. Erityisesti mielessäni ovat erilaiset tutkijat ja virkahenkilöt. Jonain päivänä heille tulee tehtäväksi valmistaa puhe.

Tämä on yleinen tilanne esimerkiksi ministeriöissä. Virkahenkilöt tietävät, että toisinaan ministeri pitää puheenvuoroja aiheista, jotka ovat heidän omaa erityistä alaansa. Tällöin heille tulee pyyntö kirjoittaa aiheesta puhe tai puheenvuoro.

On hienoa, että ministerien puheita ovat tekemässä aina aiheen parhaat asiantuntijat. Vaarana on kuitenkin se, että koska puheen kirjoittaja on tottunut laatimaan nimenomaan luettavaksi tarkoitettua tekstiä, valmis puhe saattaa muistuttaa tyyliltään raporttia tai asiantuntijalausuntoa. Tällöin se uhkaa pysyä ulkokohtaisena ja etäisenä: kuulijoille tulee sellainen olo, että he kuuntelevat tekstin lukemista ääneen.

Mitä erityistä on puheessa

Luettavaksi tarkoitettu teksti ja korvin kuultava puhe(teksti) eroavat toisistaan monella tavalla. Puheilmaisun pitää olla luettavaan tekstiin verrattuna konkreettisempaa, iskevämpää ja yksinkertaisempaa. Virkkeiden on syytä olla lyhyempiä, sanojen maanläheisempiä, ilmaisun arkisempaa.

Puheen kuunteleminen vaatii kuulijoilta keskittymistä. Kun sanat kirpoavat puhujan huulilta, ne pitää ymmärtää ja sisäistää heti. Tässä suhteessa tekstin lukeminen on erilaista. Jos et ymmärrä jotain ilmaisua tai huomaat vajonneesi omiin ajatuksiisi, voit pysäyttää lukemisen ja lukea epäselväksi jääneet kohdat uudestaan. Puheessa se ei ole mahdollista: puheessa sanat tulevat ja menevät ja hetki ei enää palaa.

Koska puheen kuunteleminen on vaativaa, puhujan tehtävänä on tehdä tästä kuulijoille mahdollisimman helppoa ja kepeää. Puhujan tehtävä on palvella yleisöään – raskas ja vaikeaselkoinen puhe ei palvele ketään.

Yksinkertainen neuvo: kun valmistat puhetta, älä kirjoita samanlaista tekstiä kuin kirjoittaisit raporttiin tai muuhun luettavaksi tarkoitettuun dokumenttiin. Sen sijaan lyhennä, tiivistä, kevennä, konkretisoi, havainnollista, tarinallista ja tuo mukaan rippunen huumoria.

Lisävinkki: muista vaihtelu!

Jos puhe koostuu pelkästään lyhyistä virkkeistä, siitä tulee helposti monotoninen. Puheessa saa olla todella lyhyitä ja joskus hyvin pitkiäkin virkkeitä. Vaihtelu tekee yleisön kokemuksesta kiinnostavamman. Tästä aiheesta on olemassa esiintymiskouluttaja John Zimmerin erinomaisen havainnollinen blogipostaus muutaman vuoden takaa. Suosittelen sitä lämpimästi lisälukemistoksi.