Olet ehkä huomannut saman: somereaktioiden määrässä asiantuntijatekstit ja henkilökohtaiset tarinat pelaavat eri sarjoissa.
Kirjoita syväluotaava analyysi omalta alaltasi ja saat kiitosta ehkä parilta kollegalta. Mutta kun jaat tarina omasta epävarmuudestasi, menetyksestä tai oppimiskokemuksesta, niin yhtäkkiä kommenttiketju täyttyy myötätunnosta ja peukuista.
Miksi näin tapahtuu?
Miksi tunne on niin ylivoimainen vaikutusvoimaltaan?
1. Aivot eivät vain reagoi – ne ennustavat ja rakentavat tunteet
Nykyinen neurotiede kuvaa aivot ennustavaksi järjestelmäksi, joka ei odota ärsykkeitä, vaan arvaa, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Lisa Feldman Barrettin constructed emotion -teorian mukaan tunteet eivät synny jossakin ”tunnekeskuksessa”, vaan aivot rakentavat ne joka hetki, yhdistäen havaintoja, aiempia kokemuksia, kulttuurisia käsitteitä ja kehon sisäisiä tiloja.
Kun luemme postauksen menetyksestä tai uupumuksesta, aivot eivät pelkästään reagoi siihen. Ne ennustavat, että viesti on emotionaalisesti merkityksellinen ja säätävät kehoa sen mukaisesti: hengitys hidastuu, kurkku kiristyy, sydän lyö aavistuksen lujempaa.
Tämä fysiologinen muutos ei ole tunteen seuraus, vaan osa sen rakentumista. Tunteet eivät siis tapahdu meille, vaan me rakennamme ne hetki hetkeltä, aivojen ja kehon yhteistyönä.
Jos ympäristö näyttää uhkaavalta, aivot voivat nostaa valmiustilaa jo ennen kuin tiedämme miksi. Jos viesti taas on lämmin ja empaattinen, keho rentoutuu, ja aivot vahvistavat kokemuksen yhteydestä.
Tämä jatkuva ennustaminen ja säätely tekee tunteista eläviä, ei-mekaanisia ilmiöitä: ne eivät vain tapahdu meille, vaan syntyvät joka hetki, kun aivot yrittävät ymmärtää, mitä maailma ja oma keho yhdessä merkitsevät.
2. Empatia ei ole tartunta vaan mielikuvitus
Barrettin teoria kuvaa tunteen syntymistä yksilön sisällä. Mutta miksi toisen tunne tuntuu myös meissä?
Tätä selittää mielen teoria (Theory of Mind): ihmisen kyky ymmärtää, että muilla on omia ajatuksia, aikomuksia ja tunteita, jotka voivat poiketa omistamme.
Kun kohtaamme tunnepitoisen viestin, aivot aktivoivat tämän kyvyn automaattisesti: ne rakentavat mallin toisen mielentilasta ja alkavat simuloida, miltä siitä ihmisestä tuntuu.
Empatia ei ole automaattinen sähköinen reaktio, joka tarttuu, vaan aivojen hienovarainen ennuste, joka yhdistää havaintomme, muistomme ja käsitteemme toisen ihmisen kokemukseksi.
Siksi toisen ihmisen liikutus, hymy tai haavoittuvuus tuntuu omassa kehossa todelta: aivot ennustavat, että tämä tunne on yhteinen ja rakentavat sen vastaavasti.
3. Kieli ja kulttuuri muovaavat tunteiden kartan
Barrettin mukaan tunteet eivät ole valmiita biologisia ohjelmia, vaan kokemuksia, jotka saavat muotonsa kielen ja kulttuurin avulla. Aivot käyttävät sanoja ja käsitteitä kuin karttaa: niiden avulla kehon sisäisestä tilasta tulee tunnistettava tunne.
Kun sanomme “liikutuin”, emme pelkästään kuvaa kokemustamme, vaan annamme sille muodon ja vahvistamme sen hermostollista mallia. Aivot tallentavat, millainen kehotila ja tilanne liittyivät tähän sanaan ja käyttävät samaa rakennetta seuraavalla kerralla nopeammin ja varmemmin.
Näin kieli ei ole vain tunteiden ilmaisin vaan myös niiden rakennustyökalu. Se on järjestelmä, joka tekee yksityisestä kehollisesta tunteesta yhteisesti ymmärrettävän kokemuksen. Kun nämä kielelliset mallit toistuvat yhteisössä, niistä tulee kulttuurisia tunneformaatteja. Sama sanasto ja sävy alkavat ohjata sitä, miten ihmiset tunnistavat ja ilmaisevat omia tunteitaan.
Sosiaalinen media toimii tässä kuin emotionaalinen kaikukammio: se toistaa, vahvistaa ja hienosäätää tunteiden kieltä. Kun tietyt sanat ja ilmaisut saavat paljon huomiota – “olen kiitollinen”, “olen uupunut”, “olen liikutettu” – ne alkavat muokata koko kulttuurin tunneilmastoa.
Aivot oppivat, että nämä tavat tuntea ja nimetä ovat sosiaalisesti merkittäviä ja palkitsevia. Näin yksittäiset tunteet eivät vain heijasta kulttuuria, vaan rakentavat sitä takaisin. Jokainen postaus, reaktio ja yhteinen sanavalinta vahvistaa käsitystä siitä, millainen tunne on toivottu, ja millainen jää huomiotta.
Kielellinen ja kulttuurinen ympäristö opettaa siis meille, miltä empatian kuuluu tuntua ja mitä sen on lupa näyttää.
4. Miksi juuri inhimillinen tarina leviää – Dunbarin selitys
Barrett ja mielen teoria selittävät, miten tunne syntyy ja miten ymmärrämme toisen mielen. Mutta Robin Dunbarin gossip theory kertoo, miksi tällainen tunteiden vaihtaminen on meille niin palkitsevaa.
Dunbar tutki, miten kieli ja sosiaalisuus ovat kehittyneet. Apinoiden ja varhaisten ihmisten yhteisöissä sosiaaliset suhteet vahvistettiin fyysisellä kosketuksella: turkinhoidolla ja koskettamisella.
Mutta kun ryhmät kasvoivat satoihin yksilöihin, aikaa ei enää riittänyt kaikkien “groomaamiseen”. Tarvittiin tehokkaampi keino luottamuksen ylläpitoon.
Ihmisillä tämä keino oli puhe.
Juoruilu, eli puhuminen ihmisistä ja heidän suhteistaan, oli evoluution kannalta hyödyllistä: se rakensi yhteisöllisyyttä, loi ja vahvisti moraalisia normeja, auttoi tunnistamaan liittolaiset ja piti yllä ryhmän koheesiota.
Dunbarin mukaan 60–70 % kaikesta arkisesta keskustelusta käsittelee tavalla tai toisella ihmisiä, heidän valintojaan ja tunteitaan. Se ei ole turhaa, vaan sosiaalista liimaa.
Moderni sosiaalinen media on tämän mekanismin jatke.
Kun jaamme henkilökohtaisia tarinoita, osallistumme samaan “verbaaliseen grooming-rituaaliin”: vahvistamme yhteisöllisyyttä, viestimme luottamusta ja osoitamme, että olemme mukana laumassa.
Tunnepitoinen sisältö toimii siis kolmella tasolla yhtä aikaa:
- se rakentaa merkityksen aivoissa (Barrett),
- se aktivoi empatian ja mielen teorian mukaisen prosessin (toisen mielen mallintaminen)
- ja se vahvistaa sosiaalista sidettä (Dunbar).
Siksi inhimillinen tarina leviää, kun taas pelkkä tieto jää usein kylmäksi.
5. Tunteen evoluutiosta somen psykologiaan
Kun jaamme kokemuksia, joissa näkyy haavoittuvuutta, aivot eivät palkitse meitä vain tiedonvälityksestä vaan ne palkitsevat meitä yhteyden rakentamisesta. Dopamiini, oksitosiini ja endorfiinit tekevät tästä palkitsevaa, aivan kuten fyysinen kosketus teki esi-isillemme.
Sama neurokemiallinen mekanismi, joka piti kivikautisen yhteisön koossa, saa meidät nykyään reagoimaan toistemme postauksiin.
Sosiaalinen media ei siis ole luonnonvastainen ilmiö, vaan evolutiivinen jatkumo: digitaalinen kylätuli, jossa teemme samaa kuin esi-isämme tulen äärellä. Somessa pidämme yllä koheesiota kertomalla tarinoita itsestämme ja toisistamme.
Tunnepitoinen viesti saa meidät reagoimaan, koska se osuu niihin järjestelmiin, joiden varaan koko lajimme on rakentunut: ennustavat aivot, empaattinen mieli ja sosiaalinen verkko.
6. Lopuksi
Vanha käsitys, jossa tunne kulki suoraviivaisesti aivojen tunnealueelta kehoon, on korvautunut verkostomaisella ja yhteisöllisellä ymmärryksellä.
Barrett näyttää, että tunne rakentuu aivojen ennusteista ja kehon tilasta. Mielen teoria osoittaa, että empatia on kykyä luoda toisen ihmisen mielentila omassa mielessämme. Ja Dunbar muistuttaa, miksi tämä kaikki on meille niin palkitsevaa: koska tunteiden jakaminen on se, mikä pitää meidät yhdessä.
Ihminen ei puhu vain tullakseen kuulluksi, vaan kokeakseen yhteyttä.
Siksi tunne koskettaa ennen tietoa. Se avaa oven, jonka kautta myös asiantuntemus voi tulla sisään.
Jälkihuomautus: Tämän kirjoituksen laatimisessa on käytetty avuksi ChatGpt-tekoälyä. En itse tunne kyseisiä teorioita niin tarkasti, että osaisin itsenäisesti laatia tämän kaltaisen koosteen. Oma roolini on ollut oppilas ja tekstin toimittaja. Olen näyttänyt tätä artikkelia aiheen asiantuntijalle, joka kommentoi sitä hyväksyvin sanakääntein.
Kirjallisuutta:
Lisa Feldman Barrett, How Emotions Are Made: The Secret Life of the Brain, Pan Macmillan 2018
Lisa Feldman Barrett, Seitsemän ja puoli oppia aivoista, Tuuma-kustannus 2023
Simon Baron-Cohen, The Essential Difference, Penguin 2012
Robin Dunbar, Grooming, Gossip and the Evolution of Language, Harvard University Press 1996