Psykologi Tomas Chamorro-Premuzicin pari viikkoa sitten julkaistu kirja Don’t Be Yourself kyseenalaistaa yhden modernin työn suosituimmista iskulauseista: aitouden.
Minusta on yleensä virkistävää lukea perinteisten totuuksia kyseenalaistajia. Aina ei kaikesta tarvitse olla samaa mieltä, mutta oma ajattelu saa ainakin ravistelua.
Mielestäni Chamorro-Premuzicilla on ihan hyviä pointteja. Hänen mukaansa neljä yleisesti toistettua “autenttisuuden sääntöä” kääntyvät itseään vastaan, etenkin silloin, kun ne otetaan liian kirjaimellisesti. Tässä ”säännöt” ja miksi ne ovat Chamorro-Premuzicin mielestä ongelmallisia.
1) Ole aina rehellinen – itsellesi ja muille
Rehellisyys on tärkeää: joskus suoruus palvelee totuutta, mutta joskus se rikkoo tarpeettomasti. Aitous ei tarkoita sitä, että sanomme kaiken, mitä ajattelemme, vaan että valitsemme sanamme rehellisesti ja vastuullisesti.
Ihmisten välinen luottamus rakentuu usein hienotunteisuuden varaan. Kaikki totuudet eivät ole hyödyllisiä, eivätkä kaikki hetket oikeita niiden sanomiseen.
Täydellinen rehellisyys itseä kohtaan on sekin harha. Ihminen ei näe itseään objektiivisesti. Itseasiassa me tarvitsemme pieniä itsepetoksia: uskoa siihen, että olemme hiukan parempia, rohkeampia tai viisaampia kuin todella olemme. Ilman niitä moni ei uskaltaisi toimia lainkaan.
Rehellisyys siis kannattaa, mutta vain silloin, kun sen tarkoitus on rakentaa.
2) Seuraa sydäntäsi ja pysy arvoissasi
Neuvo kuulostaa ylevältä, mutta on vaarallisen yksinkertainen. Jos jokainen vain seuraisi sydäntään, maailma olisi täynnä ristiriitaisia moraaleja ja yhteentörmäyksiä, koska kaikki sydämet eivät johdata samaan suuntaan.
Vilpitön ihminen voi olla yhtä väärässä kuin vilpillinen. Myös itsepetos ja itsekeskeisyys voivat tuntua aidolta, ja sisäinen varmuus voi olla harhan tulosta. Sydämen seuraaminen toimii vain, jos sydän on koulutettu kuuntelemaan muitakin.
Aitous ei ole omien arvojen seuraamista hinnalla millä hyvänsä, vaan kykyä sovittaa omat arvot yhteisiin arvoihin. Tilannetaju ja empatia eivät tee ihmisestä epäaitoa. Ne tekevät hänestä toimivan osan yhteisöä.
3) Älä välitä, mitä muut ajattelevat
Kuulostaa vapauttavalta, mutta on täysin epärealistista. Me olemme sosiaalisia olentoja, joiden menestys ja hyvinvointi riippuvat muiden käsityksistä meistä.
Palautteen ja toisten mielipiteiden sivuuttaminen ei tee ihmisestä vahvaa vaan sokean. Juuri muiden havainnot auttavat meitä näkemään, miltä todellisuudessa vaikutamme.
Muiden mielipiteistä ei pidä tulla riippuvaiseksi, mutta niitä ei myöskään pidä kieltää. Suhde niihin on osa itseymmärrystä: missä määrin uskallan muuttua, missä määrin säilyttää oman linjani.
4) Tuo koko persoonasi töihin
Ajatus on kaunis, mutta harvoin käytännöllinen. Työpaikka ei ole paikka, jossa kaikki persoonan puolet ovat yhtä hyödyllisiä.
Jotkin piirteet kuten rehellisyys, empatia, huumorintaju rakentavat yhteistyötä. Toiset taas heikentävät sitä.
Kun sanotaan “tuo koko persoonasi töihin”, tarkoitus on usein rohkaista aitouteen ja avoimuuteen. Mutta jos otamme sen kirjaimellisesti, saamme aikaan kaaoksen: kukaan ei jaksa kohdata jokaista kollegansa mielialan heilahdusta, pelkoa tai henkilökohtaista vakaumusta.
Ammatillinen rooli ei ole naamio, vaan väline yhteiseen työhön. Rajojen vetäminen ei tee ihmisestä epäaitoa vaan vastuullisen.
Itsehillintä, harkinta ja toisten huomioon ottaminen ovat työelämän luovia muotoja, eivät sen vastakohtia.
Mitä aitous on?
Chamorro-Premuzicin ydinajatuksen voisi tiivistää näin:
Aitous ei tarkoita kaiken paljastamista, vaan kykyä toimia tarkoituksenmukaisesti ja eettisesti eri tilanteissa.
Autenttisuus ilman tilannetajua ei ole aitoutta vaan itsekeskeisyyttä. Siksi tavoiteltavaa ei ole enemmän ”omaksi itseksi” tuleminen, vaan viisaampi suhde siihen, milloin oma itse kannattaa tuoda esiin ja milloin ei.