vaimo: ”Aina sinä ukko laiskottelet.”
mies: ”En minä laiskottele, minä kerään voimia.”

Väittelyssä voimme vastata hyökkäykseen joko vaihtamalla keskustelussa käytettäviä käsitteitä, kuten yllä, tai sitten voimme yrittää määritellä käsitteet uudelleen:

vaimo: ”Mitä muuta muka tuo sinun sohvallanotkumisesi on kuin silkkaa laiskottelua!”
mies: ”No, jos sinun mielestäsi todellakin on laiskottelua se, että lepään tässä ennen kuin tartun imuriin ja putsaan koko huushollin, niin siinä tapauksessa minä varmaan sitten laiskottelen. Onko sinulla jotain tätä minun laiskotteluani vastaan?”

Hyvä yritys! Mies myönsi oikeaksi sen havainnon, että hän todella laiskottelee, mikäli sana määritellään hänen haluamallaan tavalla. Tämän määrittelyn valossa vaimon syytös ei osu kohteeseensa: mieshän valmistelee suursiivousta, josta on iloa koko perheelle. Mutta tätä peliä voi pelata myös kaksi:

vaimo: ”Kyllä, vastustan tuota laiskotteluasi, vaikka määrittelisimme sen voimien keräämiseksi. Viikko sitten ’keräsit voimia’ sohvalla löhöten puoli päivää, ennen kuin mitään tapahtui. Sellaista ’voimien keräämistä’ en halua tänään nähdä! Hyvä kun itsekin kutsut sitä laiskotteluksi.”

Nokkela peliliike: vaimo suostui miehen määrittelyyn, jonka mukaan laiskottelu tarkoittaa voimien keräämistä (sohvalla makaillen). Mutta hän menee pidemmälle, ja määrittelee puolestaan voimien keräämisen merkityssisällön: historia on osoittanut, että tällainen voimien kerääminen voi kestää tuntikausia ilman minkäänlaista liikahdusta yhteisen hyvän eteen.

Tällaista vaimo ei soisi näkevänsä. Lopussa hän vielä letkauttaa miehen itsekin tunnustavan tällaisen touhun laiskotteluksi, mutta tässä sanaa ”laiskottelu” käytetään salakavalasti taas siten, miten se yleisesti ymmärretään.

Käsitteen määrittelyn tehokkuus piilee siinä, että saatat hyvinkin päästä käyttämään samoja sanoja kuin kiistakumppanisi, mutta määrittelet ne eri tavalla. Tällöin vaikuttaa siltä, että olisit toisen kanssa samaa mieltä, vaikka tosiasiassa pidät tiukasti kiinni omasta näkemyksestäsi.