Vaikuttavan puhumisen taito on ilmestynyt!

Nyt saa vaikuttavan puhumisen oppia kansien välissä: kirjani Vaikuttavan puhumisen taito on ilmestynyt!

Vaikuttavan-puhumisen-taito

Kirjaa saa tällä hetkellä tilaamalla suoraan kustantajalta (Management Institute of Finland), mutta piakkoin sen pitäisi löytää tiensä myös kauppojen hyllyille.

Olen halunnut antaa kirjassani mahdollisimman selkeitä, konkreettisia ja oleellisia neuvoja siihen, kuinka kehittyä hyväksi puhujaksi ja kasvaa puhujana. Samalla olen pyrkinyt siihen, että kirjani ei olisi pinnallinen: mukana kulkee koko ajan puhumisen perusfilosofia, joka kumpuaa antiikin ajoilta asti.

Sana haltuun -blogin lukija löytää kirjasta paljon tuttua: osa teksteistä on ilmestynyt alun perin postauksina, mutta kirjassa on myös paljon ennen julkaisematonta materiaalia. Varmasti blogin uskollisinkin lukija saa siitä paljon uutta.

Onko kirja hyvä? Sen saavat tietenkin lukijat päättää. Itse olen kuitenkin tyytyväinen. Vaikuttavan puhumisen taito on kirja, jonka antaisin epäröimättä ensimmäiseksi puheoppaaksi henkilölle, joka haluaisi oppia puhumaan vaikuttavasti ja vakuuttavasti. Uskon että myös kokeneet puhujat löytävät siitä uusia pointteja.

Kirja ei ole kovin pitkä, 130 sivua. Olen pyrkinyt karsimaan kirjasta kaiken turhan jaarittelun pois. Halusin että kirja on alusta loppuun tiukkaa asiaa.

Jos saat kirjan käsiisi ja luet sen, olisi mukava kuulla palautetta. Älä epäröi ottaa yhteyttä!

Muuta ajankohtaista:

Olin eilen perjantaina (9.5.) Markus Leikolan ja Jussi Lähteen ohjelmassa YLE Puheella keskustelemassa demarien puheenjohtajakisasta ja vähän muistakin poliittisista kisailuista. Erityisesti keskityimme tietysti retoriikkaan ja puheisiin.

Jos haluat kuunnella jutustelumme, klikkaa itsesi tästä linkistä Yle Areenan sivuille.

Leikola-ja-Laehde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *