Tapasin enoni kesällä, ja hän esitti toivomuksen, että ”postaisit nyt välillä jostain muusta kuin John F. Kennedystä”. Enoni tuskaili sitä, että Kennedyn kaltainen hahmo kuuluu menneeseen aikaan. Pitää olla tuoretta sanottavaa.

Ihan perusteltu toive, että ajatukset olisivat tuoreita, eivät kierrätettyjä. Mutta olen kuitenkin sitä mieltä – arvatenkin enoni harmiksi – että menneen ajan viisauksista oppii yllättävän paljon. Erityisesti retoriikassa Ciceron ja Quintilianuksen oivallukset parin tuhannen vuoden takaa voivat olla edelleen yllättävänkin tuoreita ja käyttökelpoisia.

Olen kesällä lukenut Robert Dallekin massiivista Kennedy-elämäkertaa, joka on tavattoman kiehtova. Kirja on suositeltavaa luettavaa kaikille politiikasta, vallasta ja vaikuttamisesta kiinnostuneille. Se ei sui kohdettaan myötäkarvaan, mutta ei myöskään ole sensaationhakuinen.

Koska JFK piti monia huiman hyviä puheita ja hänellä oli huippuluokan avustajat (puheenkirjoittajana erityisesti Ted Sorensen), Dallekin kirjalla on paljon annettavaa myös puhumisesta innostuneille. Hyväksi esimerkiksi käy Kennedyn virkaanastujaispuheen valmistelu.

Puheiden ammattilaiset lukevat kyseisen puheen parhaiden USA:n presidenttien virkaanastujaispuheiden joukkoon; monet pitävät sitä parhaana. (Tästä löytyy tallenne, ja tästä teksti.)

Mikä siitä teki niin hyvän?

1) Varhainen valmistautuminen. JFK ei aikaillut vaan alkoi valmistella puhetta välittömästi presidentinvaalien ratkettua.

2) Avustajien käyttäminen. JFK pyysi erityisavustajaansa Sorensenia pyytämään ehdotuksia puheen sisällöistä monilta luotetuilta henkilöiltä. Ehdotuksia tulikin paljon: tutuilta journalisteilta, ystäviltä, tuntemattomiltakin ihmisiltä. Sorensen otti päävastuun puheen muotoilusta.

3) Aiempien puheiden tutkiminen. Sorensen perehtyi aiempiin virkaanastujaispuheisiin ja arvioi, mikä niissä oli toimivaa ja käyttökelpoista. Hän perehtyi myös Abraham Lincolnin legendaariseen Gettysburgin puheeseen. Sorensen arvioi puheen vahvuuksiksi erityisesti sen, että puhe itsessään on lyhyt ja se sisältää mahdollisimman vähän monitavuisia sanoja.

4) Mahdollisten Sudenkuoppien havaitseminen ja välttäminen. JFK ei halunnut kuulostaa pitkäpiimäiseltä, joten hän pyrki mahdollisimman tiiviiseen ilmaisuun. Niinpä puheesta tuli yksi lyhyimmistä virkaanastujaispuheista. Hän ei halunnut myöskään liikaa toistella vaalikampanjansa teemoja tai sortua kliseiseen kielenkäyttöön kommunismin kauhuista.

5) Rohkaiseminen ja innostaminen. Puheessa haluttiin korostaa sitä, että uusi aikakausi on alkanut ja uuden sukupolven johtajat ovat astuneet ruoriin. Kuulijoihin haluttiin valaa toivoa rauhasta kansakuntien välillä.

6) Loistelias kieli ja retoriset kuviot. Puheen kieli on hiottu huippuunsa. Sopiva sekoitus ylevää ja arkista ilmaisua. Iskeviä sanoja. Metaforia, toistoja ja kuuluisa kiasmi (eli ”ask not” -figuuri, eli ABBA-sommitelma).

7) Puhujan aktiivinen ote puheen valmistelussa. Vaikka puhetta työstivät myös avustajat, JFK ei ulkoistanut puheen valmistamista vaan oli koko ajan mukana työssä. Näin ollen kyseessä on aidosti hänen puheensa.

8) Aktiivinen harjoittelu. JFK ei tyytynyt lukemaan puhettaan paperilta vaan harjoitteli sitä niin paljon, että jokainen äänenpaino ja tauko oli kohdallaan. Vuorokausi ennen esiintymistä hän käytti jokaisen mahdollisen hetken puheen opetteluun. Virkaanastujaispäivän aamuna hän luki puhetta ääneen kylvyssä ja aamiaispöydässä.

Kaikki viisaus ei asu nykyajassa vaan menneistä suuruuksista voidaan ottaa paljon opiksi. Jos et halua päästää itseäsi helpolla ja tähtäät parhaaseen mahdolliseen suoritukseen, toimi kuten Kennedy.