Viime viikonloppuna SDP:n puoluekokouksessa pidettiin paljon puheita – niin kuin puoluekokouksissa tupataan tehdä. Vaikka kokoukseen pääsikin tänä vuonna hyvin rajoitettu määrä osallistujia koronan takia, korkeatasoinen striimaus teki mahdolliseksi puheiden seuraamisen kenelle tahansa.

Oma ei-akateeminen näppituntumani on – ja tähän demaripuheet toivat vahvistusta – että puheiden taso on maassamme hienoisessa nousussa. Tai on oikeastaan ollut jo jonkin aikaa. Puhujat ymmärtävät yhä paremmin tehtävänsä yleisön palvelijana.

Kuulijoihin halutaan selvästi muodostaa kontakti. Luettavaksi ja kuunneltavaksi tarkoitetun tekstin ero on käynyt selväksi yhä useammalle esiintyjälle. Puheisiin haetaan kepeyttä, vaihtelevuutta ja intensiteettiä erilaisilla retorisilla keinoilla.

Se ken haikailee hyvien poliittisten puheiden perään, voi katsoa tallenteen SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholmin suorituksesta (puheen teksti on myös luettavissa, täällä). Oikeastaan tallenne on syytä katsoa nyt heti, jos haluaa lukea tämän postauksen loppuun. Luvassa on nimittäin kyseisen puheen analyysia.

Rönnholm herätti retoriikan tarkkailijat kaksi ja puoli vuotta sitten demareiden edellisessä puoluekokouksessa pitämällään upealla esittelypuheella (joka kannattaa katsoa täältä, jos sitä ei ole vielä nähnyt). Myös tässä tuoreimmassa puheessa on paljon sellaista, josta jokainen puhuja voi ottaa oppia.

Syvällinen ajattelu

Vanha viisaus kuuluu, että puhujanpönttöön ei pidä kiivetä, jos ei ole mitään sanottavaa. Vaikka puheessa tapahtuu monia muutakin, kuin varsinaista ”kovan asian” välittämistä puhujalta kuulijoille, selkeä ja johdonmukainen viesti – logos – on silti erinomaisen puheen välttämättömiä elementtejä. Rönnholmin puhe kertoo pitäjänsä syvällisestä ajattelusta ja kyvystä ilmaista näkemyksensä kirkkaasti ja paikoin jopa kauniisti.

Ronald Reaganin puheenkirjoittaja Peggy Noonan on todennut, että pathos (puheen tunnevaikutus) syntyy parhaimmillaan puhuttelevista ja kauniisti ilmaistuista ajatuksista. Tällaisen kuullessaan kuulija ajattelee: ”Olipa hienosti/älykkäästi/iskevästi/runollisesti sanottu.” Siksi syvällistä ajattelua ilmaiseva puhe nostattaa myös kohottuneita tunteita.

Taitava rakenne

Puheensa alussa Rönnholm esittelee – klassisia oppeja seuraten – sen, mistä hän aikoo puhua. Tämä virittää kuulijoiden odotuksia ja myös helpottaa puheen seuraamista. Hän myös johdattaa yleisön puheensa teemoihin kysymältä heiltä joukon kysymyksiä.

Kysymykset eivät toimi vain herättelijöinä. Heti kysymysten perään Rönnholm lupaa palata niihin myöhemmin, ja sitten puheen lopussa hän lopulta tarjoilee kysymyksiinsä vastauksia. Näin yleisön tarkkaavaisuus saadaan viritettyä, ja lopussa voidaan palata alussa sanottuun hyvin tyydyttävällä tavalla.

Taitavasti Rönnholm myös kuljettaa puheensa pääteemoja läpi koko puheen. Ajatus siitä, että kaiken täytyy muuttua, jotta kaikki voi säilyä ennallaan, toistuu puheessa muutaman kerran. Toistuvasti Rönnholm palaa siihen, että kyse on ”demokratiasta ja toimeentulosta”. Samoin puheessa esiintyy monta kertaa sanonta ”Jo riittää!”

Puhutteleva kielenkäyttö

Rönnholm käyttää pääasiassa lyhyitä iskeviä virkkeitä, jotka sopivat hyvin puheeseen. Epämääräisten lauseenvastikkeiden sijasta käytetään selkeitä sivulauseita. Verbit ovat pääasiassa aktiivissa. Abstraktia politiikkakieltä ei ole täysin voitu välttää, mutta ilahduttavan usein ilmaisu pyrkii konkretiaan.

Puheessa on paljon yleisöä puhuttelevaa kieltä, joka tuo puheeseen keskustelevan tunnelman. Tällaisia ovat esimerkiksi kysymykset ja kuulijoihin kohdistuvat tokaisut. Kuulijat kokevat olevansa vuorovaikutuksessa puhujan kanssa. Puhuja ja hänen sanomansa tulee heitä lähelle.

Monesti Rönnholm on selvästi pysähtynyt miettimään, miten tutun asian voisi sanoa tuoreella ja ajatuksia herättävällä tavalla. Sellaisen satoa ovat muun muassa seuraavat eloisat sanonnat:

”Puhun rohkeudesta. Siitä miksi kaiken täytyy muuttua, jotta kaikki säilyisi ennallaan.”

”Maailman rauhaan ja sopimiseen perustuva järjestelmä on herkkä puutarha. Kun sitä ei varjele, se villiintyy ja armoton viidakko kasvaa takaisin. Ja se kasvaa takaisin.”

”Koodi on virtuaalisen maailman laki ja myös siinä maailmassa ihmistä on suojeltava demokraattisilla päätöksillä. Meillä on maailman parhaat verkot, mutta sisällöillä saadaan suurimmat kalat.”

”Meitä ei velvoita siihen menneisyys, vaan tulevaisuus. Ei sankarihaudat vaan kapalot.”

Tällaisia kuullessaan yleisö kokee, että heidän eteensä on haluttu nähdä vaivaa.

Monipuoliset retoriset keinot

Monilla retorisilla keinoilla (troopeilla ja figuureilla) saadaan ilmaisu vaikuttamaan tasapainoiselta ja harkitulta. Hyvä esimerkki on Barack Obaman suosikkifiguuri syntheton, jossa yhden sanan sijasta sanotaan kaksi toisiaan täydentävää sanaa, joita yhdistää rinnastuskonjuktio (esimerkiksi “human rights and human dignity”, ”liberty and justice”). Näin ilmaisusta tulee täyteläisempi ja tasapainoisempi.

Rönnholm käyttää runsaasti synthetonia, etenkin puheensa alussa:

”Kysymys on … demokratiasta ja toimeentulosta.”

”kapitalismi ja finanssipeli”

”kiukkua ja kiihkoa”

”vihaa ja valheita”

Kahdessa jälkimmäisessä esimerkissä on käytetty allitteraatiota, alkusointua, kuten myös tässä sanonnassa: ”Taistelemme asioista, emme asemista.”

Puheessa on ajatuksia stimuloivia kontrasteja:

”Puhun teille vanhoista uhista ja uusista mahdollisuuksista.”

”kaiken täytyy muuttua, jotta kaikki säilyisi ennallaan”

”vältämme vaaran vuodet ja koemme taas onnen päivät”

Puheen loppupuolella näitä vastakkainasetteluja vyörytetään oikein urakalla:

”Kansanvalta harvainvallan sijaan. Toimeentulo työllä, ja turva kun työtä ei ole. Pienen suoja suuren edessä. Vähemmistön turva enemmistön mielivallalta. Elävän varjeleminen siltä mikä sen myrkyttää. Viipyilevän harkinnan valitseminen äkkinäisen kuohunnan sijaan.”

Ja niin edelleen.

Puheessa käytetään muutamaa metaforista ilmaisua:

”Maailman rauhaan ja sopimiseen perustuva järjestelmä on herkkä puutarha. Kun sitä ei varjele, se villiintyy ja armoton viidakko kasvaa takaisin. Ja se kasvaa takaisin.”

”Halu markkinaehtoistaa, siivota ihminen lisäarvon tieltä ja ruuvata tiukemmalle uhkaa hyvinvointivaltiota.”

”Meillä on maailman parhaat verkot, mutta sisällöillä saadaan suurimmat kalat.”

Kuulijoille esitettävissä kysymyksissä on eräs omalaatuinen piirre: Rönnholm ei tyydy esittämään paria kysymystä vaan hän pudottelee niitä perä perään kokonaista yksitoista kappaletta. Tämä on rohkeahko tapa saada puheeseen tehoa: otetaan yksi retorinen keino ja käytetään sitä huomiota herättävän paljon, jopa liioitellen.

Rönnholmin kysymyksiin sisältyy myös se hienous, että ne ovat todenmakuisia otteita kenen tahansa (demari)poliitikon elämästä. Niissä on konkretiaa, eloisuutta, arkea, juhlaa ja huumoria.

Vielä täyteläisemmin Rönnholm käytti elävästä elämästä otettuja tuokiokuvia – eräänlaisia pienoistarinoita – vuoden 2017 puheensa alussa, jossa hän kuvasi suhdettaan sosialidemokraattiseen liikkeeseen. Esimerkiksi: ”Liike minulle on mehua ruusumukista, kun pöydän alle kaikuvat aikuisten puheet yhdistyksen kokouksessa. Se on turvallisuudentunne.”

Tällainen tuokiokuvien käyttö puheessa on mitä suositeltavinta, koska sillä saavutetaan monia hyötyjä, joita tarinan kertomisella on – kertomatta silti pitkää tarinaa. Kuulijoiden sielujen silmien eteen maalatut mielen kuvat koskettavat tunteita, herkistävät aisteja ja jäävät helposti mieleen. Siksi ei olekaan ihme, että niitä oli runsaasti myös keskustan Antti Kaikkosen puheessa, jolla hän tavoitteli syksyn 2019 puoluekokouksessa puheenjohtajuutta.

Kontakti kuulijoihin

Rönnholm on oikein hyvä esiintyjä. Vaikka Rönnholm voisikin olla vähemmän kiinni muistiinpanoissaan, puheesta ei kuitenkaan tule paperista luettua vaikutelmaa. Hän osaa puhua läsnäoleville ihmisille ja puhutella heitä. Hän on selvästi elänyt ja paininut puheensa kanssa niin, että se on hänelle läheinen ja oma.

Rönnholmin olemuksessa yhdistyvät hyväntuulisuus, itsevarmuus, huumori ja asian vaatima vakavuus. Kuulijalle tulee luottavainen olo: puhuja on kiinnostunut hänestä.

Sanat Rönnholm artikuloi selkeästi, mutta ei häiritsevän kulmikkaasti. Hänelle on myös suotu lämpimän sointuva puheääni.

Parantaisinko mitään?

Toisten puheita ei ole välttämättä korrektia lähteä jälkikäteen mestaroimaan, mutta koska olen nostanut Rönnholmin puheen monella tavoin myönteiseksi esimerkiksi, josta kannattaa ottaa paljonkin oppia, todettakoon pari kohtaa, joissa olisi ehkä voinut tehdä toisenlaisen ratkaisun.

Puhe on niin runsas, että runsaus on jopa vaarassa heikentää kokonaisuutta. Vaikuttaa siltä, että puhuja on keksinyt kolme hienoa johtoaihetta (kaiken täytyy muuttua, kyse on demokratiasta ja toimeentulosta, ”Jo riittää!”) eikä ole tämän jälkeen halunnut luopua yhdestäkään niistä. Vaikka olisi ehkä kannattanut. Puheen kuulijan vastaanottokyvyn rajat tulevat nimittäin aika nopeasti vastaan: yksinkertaistaminen parantaa puhetta melkein aina.

Lisäksi arvelen että puheessa toistuva ajatus ”’Jo riittää’ ei vielä riitä” on liian nokkela. Kuulijalla on rajoitetusti aikaa pohtia ja oivaltaa kuulemansa, koska puheessa asiat seuraavat toistaan, eikä taukoja pahemmin ole. Niinpä korkealentoiset ajatusrakennelmat voivat mennä yleisöltä ohi.

Todettakoon myös että olin taannoin itse aikeissa käyttää eräässä puheessa Rönnholminkin puheesta löytyvää sanaa keskiö samassa merkityksessä kuin Rönnholm (keskusta, ydin). Sain kuitenkin onneksi palautetta eräältä kokeneelta puheiden ammattilaiselta, joka huomautti, että keskiö on se, mikä löytyy polkupyörästä. Enpä sitten käyttänyt kyseistä sanaa.

Tämä analyysi Antton Rönnholmin puheesta ei ole suinkaan tyhjentävä; rohkaisen jokaista tutkimaan puhetta ja tekemään omat löytönsä. Puhe sopii mainioksi esimerkiksi oivallisesta suomalaisesta poliittisesta puheesta, josta puhujat yli puoluerajojen voivat oppia ja siten kehittää omia puhetaitojaan. Epäilemättä vastaavia analyyseja voidaan tulevaisuudessa kirjoittaa muidenkin puolueiden puoluekokousten parhaista puheista.