Usein kouluttaessani yrityksissä ja organisaatioissa ihmisiä puhumaan ja esiintymään, huomaan ettei kaikilla osallistujille ole välttämättä realistinen käsitys omista taidoistaan.

Jotkut vähättelevät omaa ilmaisukykyään. He kertovat kokevansa monenlaista epävarmuutta astuessaan ihmisten eteen. Monesti he sanovat jännittävänsä esiintymistä.

Ihmisten henkilökohtaista kokemusta ei käy kieltäminen, mutta kun nämä ihmiset pääsevät pitämään harjoituspuheen, he osoittautuvat usein lopulta vallan kelvollisiksi esiintyjiksi.

Joskus ero ihmisen oman kokemuksen ja yleisön kokeman tasapainoisen esiintymisen välillä on hämmentävän iso. Puhuja voi itse todeta harjoituksen jälkeen, että häntä jännitti todella paljon, mutta läheskään aina jännitys ei juuri näy ulospäin.

Jos esiintyjä kokee epävarmuutta ja jännitystä, hän usein valmistautuu tilanteeseen huolellisesti. Tämä valmistautuminen palkitaan! Yleisö kokee, että heidän eteensä on nähty vaivaa.

Omaa osaamistaan vähättelevä puhuja yleensä hämmästyy iloisesti, kun hän pääsee katsomaan omaa esitystään videolta ja hänen suoritustaan pääsee vilpittömästi kehumaan. Tästä voi parhaimmillaan seurata hyvä kierre: itsevarmuus kasvaa ja lopulta yleisön eteen astuminen ei tunnukaan enää niin kiusalliselta. Esiintymiset paranevat entisestään ja puhuja alkaa itsekin nähdä omia vahvuuksiaan.

Loistavat puhujat?

Sitten on olemassa toisenlainen porukka, jonka käsitys itsestä ei ole aivan todellisuuden tasalla. Jotkut kokeneet puhujat kertovat, ettei esiintyminen tuota heille minkäänlaisia hankaluuksia – päinvastoin he puhuvat sujuvasti ja luontevasti aiheesta kuin aiheesta. Mutta esiintymisharjoitukset paljastavat asioiden todellisen tolan, joka ei olekaan aivan näin ruusuinen.

Itsevarma ja omiin taitoihinsa luottava esiintyjä avaa kyllä suunsa rohkeasti ja puhetta tulee runsaasti. Mutta omaan osaamiseen luottaminen voi helposti saada aikaan sen, että yleisön eteen astutaan liian vähällä valmistelulla. On totuttu siihen, että puhetilanteissa kyllä pärjätään.

Harmillisesti tällainen puhe voi olla rakenteeltaan hajanainen ja epäselvä sekä monisanainen ja jaaritteleva. Pahimmillaan yleisölle tulee sellainen vaikutelma, että puhuja on ennemmin esittelemässä heille omia esiintymistaitojaan kuin palvelemassa heitä sellaisella puheenvuorolla, josta olisi heille hyötyä. Puheenvuorosta, jonka pitäisi palvella kuulijoita, tuleekin puhujan oma henkilökohtainen show.

Tällaiselle puhujalle on parasta, että hänen itsevarmuuttaan hieman horjutetaan. Se että näkee realistisesti omat kehityskohteensa tekee vain hyvää ja parhaimmillaan tuo terveellistä nöyryyttä. Oikeanlainen nöyryys esiintyjälle on sitä, että tiedostetaan oma tehtävä yleisön palvelijana ja nähdään todellista vaivaa siihen, että kuulijat kokevat, että heidän puhujalle antamansa aika käytetään täysimittaisesti heidän hyödykseen. Sellaista puhujaa kaikki kiittävät ja haluavat kuulla uudelleenkin.

Loppumuistelo

Viimeksi presidentinvaalien alla TV1 järjesti ehdokkaille yksilötentit, joissa piti myös pitää seitsemän minuutin puhe. Tämä oli mielestäni loistava juttu, sillä se osoitti, että puhe- ja esiintymistaidot on yksi varteenotettava kriteeri arvioida johtajuutta.

Minulle oli annettu hyvin kiinnostava tehtävä: olin näissä tenteissä taustastudiossa arvioimassa ehdokkaiden esiintymisiä ja myös keskustelun kulkua. Kommentoin Ylen nettisivulle kaikkea näkemääni reaaliaikaisesti.

Ensimmäisessä tentissä vuorossa oli Paavo Väyrynen. Hänen puhujantaitojaan oli ennalta kehuttu: kokeneena poliitikkona hän monen mielestä kykeni pitämään vakuuttavan puheenvuoron tilanteessa kuin tilanteessa.

Miten puhe sitten meni? Se oli haparoiva, rakenteellisesti ontuva, aika heikko suoritus. Ihmettelin tätä. Myöhemmin kuulin, että Väyrynen oli kirjoittanut puhettaan vielä studion lämpiössä hetkeä ennen esiintymistä.

Tämä on hyvä esimerkki tilanteesta, jossa omiin kykyihinsä luottava todella kokenut puhuja luottaa kykyihinsä lopulta vähän liikaa. Tämä oli selvästi johtanut siihen, että valmistautumiselle oli jäänyt aivan liian vähän aikaa.