Kirjoitin vuosia sitten postauksen Kunnioittavan keskustelun 10 käskyä. Siinä totesin, että meihin kaikkiin vaikuttavat erilaiset kognitiiviset vinoumat, jotka vaikeuttavat rakentavaa keskustelua. Annamme esimerkiksi paljon enemmän painoa omia käsityksiä tukeville kuin niitä kyseenalaistaville tiedoille (vahvistusvinouma).

Mitä asialle voisi tehdä?

Tässä kohtaa organisaatiotieteilijä Chris Argyriksen oivallus päättelytikkaista (Ladder of Inference) on suureksi avuksi. Malli havainnollistaa, miten ihminen kulkee nopeasti ja tiedostamattomasti raaoista havainnoista toimintapäätöksiin. Havainnon ja toiminnan välissä on monta vaihetta – ikään kuin tikapuiden puolaa:

1) Raaka havaintodata
2) Valikoiva huomio: kiinnitämme huomiota vain osaan yksityiskohdista
3) Merkityksen antaminen: tulkitsemme havaintoja oman kulttuurimme, kokemustemme ja uskomustemme pohjalta
4) Oletukset
5) Johtopäätökset
6) Uskomusten vahvistuminen
7) Toiminta

Jokainen huomaa, että tässä prosessissa on valtavasti mahdollisuuksia harhapolkuihin. Lopputulos ei välttämättä perustu faktoihin lainkaan.

Esimerkki: Pidät palaverissa puheenvuoroa, ja työtoverisi Matti vilkaisee kännykkäänsä.
– Huomiosi kiinnittyy siihen (valikoiva havainto).
– Tulkinta: “Matti on pitkästynyt.”
– Oletus: “Hän ei arvosta esitystäni.”
– Johtopäätös: “Esitykseni on hänestä hyödytön.”
– Tämä vahvistaa aiempaa käsitystäsi, ettei Matti arvosta panostasi.
– Toimit sen pohjalta: suhtaudut häneen nihkeämmin ja välttelet yhteistyötä.

Ongelma on ilmeinen:

– Aivot kiipeävät tikapuita hetkessä, etkä huomaa, mitä kaikkea oletat.
– Valitset havaintoja omien kokemusten pohjalta ja vahvistat ennakkokäsityksiäsi.
– Siksi eri ihmiset voivat päätyä samoista havainnoista aivan eri johtopäätöksiin, ja syntyy tarpeettomia konflikteja.

Mikä avuksi?

Jo tietoisuus tikapuista auttaa. Kun huomaat kiipeäväsi niillä, voit pysähtyä: mitä oikeasti näin ja kuulin? Mitä oletuksia tein? Ovatko “faktani” oikeasti tulkintoja, ja voisiko joku toinen perustellusti nähdä asian toisin?

Sen sijaan, että alat vältellä Mattia, voisit kysyä häneltä kokouksen jälkeen, mitä hän ajatteli puheenvuorostasi. Tai voit ystävällisesti sanoa: “Huomasin sinun vilkaisevan puhelinta – mietin, vaikuttiko esitykseni tylsältä?” Tämä voi avata hyvähenkisen keskustelun ja vie pois harhapolulta.

Lopputulos on aivan varmasti parempi kuin syöksyminen toimintaan huonosti perusteltujen johtopäätösten varassa.