Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio piti Münchenin turvallisuuskonferenssissa 14.2. puheen, joka sai paikan päällä myönteisen vastaanoton. Puhe keskeytyi pari kertaa väliaplodeihin ja lopussa suosionosoitusten aikana valtaosa kuulijoista nousi seisomaan.

Monet kiittelivät puheen rakentavaa sävyä ja kokivat sen helpotuksena. Rubion sanoja pidettiin transatlanttista suhdetta lujittavana. Konferenssin johto kuvasi puhetta rauhoittavaksi viestiksi kumppanuudesta.

Suomen ulkoministeri Elina Valtosen mukaan puhe oli juuri sitä, mitä on tarvittu. Se oli hänen mukaansa selkeä kädenojennus ja perusta, jolta on hyvä jatkaa.

Monien mielissä kummitteli Yhdysvaltain varapresidentti JD Vancen vuoden takainen puhe, joka oli Eurooppaa kohtaan osoitettua tylytystä. Rubion puheen sävy olikin aivan erilainen. Hän veteli tietoisesti sellaisista naruista, joilla hän sai yleisön myötämieliseksi.

Miten Rubio rakensi siltaa yleisöön

Rubio yritti todella ponnekkaasti rakentaa myönteisen suhteen yleisöönsä. Puheessa on runsaasti viittauksia Yhdysvaltojen ja Euroopan yhteisiin kulttuurisiin juuriin, arvoihin ja yhteisiin pyrintöihin.

Yhdysvallat ja Eurooppa muodostavat yhteisen länsimaisen sivilisaation:

“We are part of one civilization – Western civilization.”

“We are bound to one another by the deepest bonds that nations could share, forged by centuries of shared history, Christian faith, culture, heritage, language, ancestry…”

Yhdysvaltain identiteetti juontaa Euroopasta. Kansakunnilla on kohtalonyhteys:

“For the United States and Europe, we belong together.”

“America was founded 250 years ago, but the roots began here on this continent long before.”

“…an unbreakable link between the old world and the new.”

Rubio ylisti eurooppalaista kulttuuria:

“It was here in Europe where the ideas that planted the seeds of liberty that changed the world were born.”

“It was here in Europe… that gave the world the rule of law, the universities, and the scientific revolution.”

“the genius of Mozart and Beethoven, of Dante and Shakespeare, of Michelangelo and Da Vinci, of the Beatles and the Rolling Stones.”

Rubiolle yhteisen sivilisaation moraalinen perusta on Euroopasta kummunnut kristinusko:

“The man who settled and built the nation of my birth arrived on our shores carrying the memories and the traditions and the Christian faith of their ancestors as a sacred inheritance, an unbreakable link between the old world and the new.”

“…forged by centuries of shared history, Christian faith…”

“…the vaulted ceilings of the Sistine Chapel… the great cathedral in Cologne… testify… to a faith in God…”

Yhdysvallat on eurooppalaisten kansojen projekti:

“Our first colonies were built by English settlers…”

“Our frontiers were shaped by Scots-Irish…”

“Our great midwestern heartland was built by German farmers…”

“Our expansion… followed the footsteps of French fur traders…”

“…the cowboy archetype… was born in Spain.”

Yhdysvallat ja Euroopan kansat ovat taistelleet yhdessä:

“Together we rebuilt a shattered continent…”

“We have bled and died side by side on battlefields…”

Rubio rohkaisee eurooppalaisia ylpeyteen omasta kulttuuristaan:

“We want allies who are proud of their culture and of their heritage…”

“…heirs to the same great and noble civilization…”

“…unapologetic in our heritage and proud of this common inheritance…”

Huipennuksena Rubio julistaa Yhdysvaltojen olevan Euroopan lapsi:

“For us Americans, our home may be in the Western Hemisphere, but we will always be a child of Europe.”

Eurooppalaisten kuulijoiden myötäkarvaan sukiminen onnistui hämmentävän hyvin siihen nähden, että puheen sisältö ei kuitenkaan varmasti ole kaikkien mieleen – ainakin jos sen kuuntelee tarkasti.

Sääntöpohjainen järjestys romukoppaan

Rubio julistaa heti kättelyssä kylmän sodan jälkeisen paradigman virheeksi ja harha-ajatteluksi (delusion). Samaan virheiden koriin hän tiputtaa globalisaation, sääntöpohjaisen järjestyksen ja ”end of history” -ajattelun.

Sääntöpohjainen kansainvälinen järjestys (rules-based international order) tarkoittaa toisen maailmansodan jälkeen rakennettua järjestelmää, jossa valtioiden välistä toimintaa ohjaavat yhteisesti sovitut säännöt, instituutiot ja normit, eikä pelkkä voimapolitiikka. Ajatus on, että myös suurvallat sitoutuvat sääntöihin. Taustalla on normatiivinen ajattelu, jossa kunnioitetaan ja edistetään demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota.

Rubio julistaa harhaksi ajatuksen, että sääntöpohjainen järjestys syrjäyttäisi kansallisen edun. Tätä ei pidä lukea kuvauksena siitä, miten maailma makaa, vaan taustalla on trumpilainen nollasummapelin ajatus. Kansakunnat oikeasti halusivat sitoutua sääntöpohjaiseen järjestykseen siksi, koska sen katsottiin olevan linjassa oman kansallisen edun kanssa.  

Donald Trumpin hallinnon lähestymistapa on aivan erilainen: America First -linja haluaa hankkiutua eroon sitovista kansainvälisistä velvoitteista. Mukana ollaan vain, jos siitä on odotettavissa välitöntä ja mitattavissa olevaa kansallista hyötyä. Lisäksi sopimuksista pitää voida tarpeen tullen irrottautua ketterästi. Tilalle tarjotaan transaktionaalista suurvaltapolitiikkaa.

Tämä ei ole vain puheen keskeisiä ideologisia linjauksia, vaan Trumpin hallinto on myös tehnyt hartiavoimin töitä sääntöpohjaisen järjestyksen romuttamiseksi. Se on kyseenalaistanut monenvälisiä sopimuksia, ohittanut instituutioita, korostanut yksipuolista toimintaa ja asettanut kansallisen edun sääntöjen edelle.

Räikeimmillään tämä on näkynyt uhitteluina Kanadaa ja Grönlantia (ja Tanskaa) kohtaan. Sääntöpohjaisen järjestyksen yksi keskeinen periaate on liittolaisten välisten rajojen ja suvereniteetin kiistattomuus. Tämä periaate on heitetty ulos ikkunasta.

Ei siis ole niin, että kansainvälinen sääntöpohjainen järjestys olisi osoittanut oman mahdottomuutensa, ja Rubio kuvaisi tällaista todellisuutta. Tosiasiassa Yhdysvaltojen johto on muuttanut maan ulkopoliittista linjaa merkittävästi ja ajanut kansainvälisen järjestelmän kriisiin.

Tarkkaavaisen kuulijan ei kannata nyökytellä näille Rubion sanoille – ellei sitten ole hänen kanssaan samaa mieltä Yhdysvaltain nykyhallinnon linjausten erinomaisuudesta.

America First puheen kantavana voimana

Rubio jatkaa puhetta listaamalla tehtyjä virheitä Trumpin hallinnon näkökulmasta: suvereniteetti on ulkoistettu kansainvälisille instituutioille, hyvinvointivaltio on heikentänyt sotilaallista kykyä, ”ilmastokulttia on lepytetty” ja ihmisiä köyhdytetty siirtymällä pois fossiilisista energianlähteistä, maahanmuutto on kulttuurinen uhka ja rapauttaa yhteiskunnan koheesiota.

Rubio linjaa, että presidentti Trumpin johdolla näistä virheistä hankkiudutaan eroon. Yhdysvallat tulee uudistumaan, tarpeen vaatiessa yksin tai sitten yhdessä Euroopan kanssa, jos eurooppalaisilla on siihen halukkuutta.

MAGA-maailmankuvan elementit eivät pääty tähän vaan ne kehystävät koko puhetta. Tiivistetysti ne ovat tässä:

1. Suvereniteetti keskiössä
2. Globalisaation kritiikki
3. Maahanmuutto sivilisaatiouhkana
4. Ilmastopolitiikan torjunta
5. Yksipuolisen toiminnan valmius
6. Lännen rappio ja tarve uudistua
7. Kulttuurinen ja sivilisaatiollinen kehys

Rubion puhe siirtää transatlanttisen turvallisuuspuheen perinteisestä liberaalista järjestyspuheesta kohti selvästi America First -henkistä maailmankuvaa, jossa suvereniteetti, rajat, teollinen omavaraisuus ja sivilisaatiollinen identiteetti asetetaan kansainvälisen järjestyksen ja globalisaation edelle.

Kun Rubio puheessaan hehkuttaa Yhdysvaltain ja Euroopan kuulumista samaan arvoyhteisöön, kriittinen kuulija voi pohtia, heijastelevatko nämä linjaukset niitä arvoja, joihin halutaan liittyä.

Kun Rubio ojentaa puheessaan kättään Euroopan suuntaan, hän samalla houkuttelee kuulijoita omaksumaan MAGA:n maailmankuvan. Kriittinen kuulija voi pohtia, onko tämä se suunta, johon halutaan mennä.

Puheesta käy kirkkaasti selväksi se, että jos Trumpin Yhdysvallat tekee yhteistyötä, se tekee sitä puhtaasti omien intressiensä mukaisesti ja omista lähtökohdistaan käsin. Onko tähän halukkuutta Euroopassa? Luulisi että ei, mutta yleisö osoitti kuitenkin suosiota seisaallaan.

Vastaavatko teot sanoja?

Rubion puhe oli taitavasti rakennettu. Kuulijoiden nostalgiantunteisiin ja eurooppalaisuuteen osattiin vedota. Mutta vahvat sanat vaativat tuekseen myös vahvoja tekoja. Onko niitä näkyvissä?

Trump itse ja hänen hallintonsa edustajat ovat kunnostautuneet Eurooppaa ja sen johtajia vähättelevissä ja pilkkaavissa kommenteissa. Aivan viime aikoina on tapahtunut muun muassa seuraavaa:

Trump on äskettäin kyseenalaistanut eurooppalaisten NATO-maiden valmiuden asettua Yhdysvaltain tueksi ja totesi: “We have never really asked anything of them.” Tämä siitä huolimatta, että monien NATO-maiden sotilaat kaatuivat Yhdysvaltain vetämässä Afganistanin operaatiossa.

Tämän jälkeen tanskalaiset asettivat Kööpenhaminassa Yhdysvaltain suurlähetystön eteen 44 Tanskan lippua muistuttamaan operaatiossa kuolleista tanskalaisista sotilaista. Suurlähetystö poisti liput.  

Puolassa parlamentin varapuhemies ilmoitti, ettei tue Donald Trumpia Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Tämän jälkeen Yhdysvaltain Puolan suurlähettiläs totesi, ettei Yhdysvalloilla ole enää mitään tekemistä, kontakteja tai viestintää puhemiehen kanssa.

Erityispiirteenä Yhdysvaltain nykyisessä Eurooppa-suhteessa ovat tariffiuhkaukset. Trump on viimeisen vuoden aikana toistuvasti väläytellyt tulleja eurooppalaisille liittolaisilleen: kesällä 2025 koko EU:lle ja tammikuussa 2026 useille NATO-maille Grönlanti-kiistan yhteydessä. Euroopassa tätä pidetään poikkeuksellisena taloudellisena painostuksena liittolaisia kohtaan.

Merkittävää on myös se, että Yhdysvaltain kansallisessa turvallisuusstrategiassa Eurooppa saa osakseen monenlaista läksytystä, kun taas Venäjä ei esiinny strategisena uhkana.

Turvallisuusstrategian luonnoksissa ja varhaisissa versioissa oli jopa tekstiä, jonka mukaan Yhdysvaltain tulisi ”viljellä vastarintaa” (cultivate resistance) EU:n sisällä, jotta Euroopan nykyinen suunta voitaisiin korjata. EU-maiden “patrioottisten puolueiden” kasvava vaikutus nähtiin syynä optimismiin. ”Patrioottisilla puolueilla” tarkoitetaan EU-skeptisiä nationalistipuolueita. Kyse on samoista puolueista, joita Kreml on tukenut.

Onko tämä poikkeuksellinen epäkohteliaisuus ja heikosti peitellyt EU:hun kohdistuvat painostus- ja jopa hajauttamispyrkimykset nyt menneen talven lumia?

Münchenissä ollessaan Rubio ei tavannut EU:n ulkopolitiikan johtajaa Kaja Kallasta, vaikka mediatietojen mukaan Kallas oli toivonut tapaamista. Sen sijaan hän lensi Münchenistä Slovakiaan, jossa hän tapasi pääministeri Robert Ficon. Fico on kansallismielinen populistipoliitikko, joka korostaa kansallisia etuja Brysseliä vastaan, kritisoi Venäjälle asetettuja pakotteita ja vastustaa aseapua Ukrainalle.

Tämän jälkeen Rubio tapasi Unkarin pääministerin Viktor Orbánin, joka sanoi äskettäin, että Unkarin todellinen uhka ei ole Venäjä vaan Euroopan unioni. Rubio kehui vierailullaan Unkaria erinomaiseksi kumppaniksi Yhdysvalloille. Orbánin pitkän valtakauden aikana vallan tasapaino, median riippumattomuus ja oikeusvaltion rakenteet ovat Unkarissa heikentyneet siinä määrin, että useimmat kansainväliset arvioijat pitävät maata enää vain osittain vapaana.

Rubion puhe keräsi Münchenissä eurooppalaisjohtajilta innostuneen vastaanoton. Silti on perusteltua tarkastella viileästi sen viestejä ja pohtia, miten sillanrakennuksen retoriikka vastaa Yhdysvaltain tosiasiallista ulkopolitiikkaa.