Olen viime aikoina pohtinut sitä, mikä tekee hyvästä puheenvuorosta erinomaisen. Monet omien alojensa ammattilaiset ovat aivan kelvollisia puhujia, mutta silti aivan briljantteja esityksiä ei kuule joka päivä.
Taannoin sain tähän pohdintaani ryhtiä eräässä seminaarissa. Kiinnitin huomiota kahteen puhujaan, joista molemmat olivat kokeneita ja harjaantuneita esiintyjiä. Molemmilla oli erittäin vankat tiedot omalta alaltaan. Molemmat esiintyivät arkailematta ja itsevarmasti.
Näissä kahdessa hyvässä puhujassa oli paljon yhtäläisyyksiä. Silti toinen heistä teki suuremman vaikutuksen, ja hänen puheenvuorostaan muistan näin jälkikäteen enemmän.
Miksi? Mitkä seikat saivat toisen näistä hyvistä puhujista loistamaan toista kirkkaammin?
Vähemmän on enemmän
Kummallekin puhujalle oli varattu kolme varttia aikaa, mutta toisella oli paljon enemmän asiasisältöjä. Ero oli merkittävä, arviolta n. 40 %.
Arvatkaapa kummasta puheenvuorosta mieleeni jäi enemmän? Muistan selvästi enemmän esityksestä, jossa oli vähemmän asiaa.
Ihmisen omaksumiskyky on rajallinen. Tällöin kannattaa panostaa oleellisiin pointteihin, alleviivata niitä ja käyttää erilaisia muistia helpottavia apuneuvoja.
Paremmin mieleen jääneessä puheenvuorossa oli kaksi laajempaa asiakokonaisuutta. Ensimmäisen tueksi puhuja antoi alkukirjaimista muodostetun lyhenteen. Toinen kokonaisuus esitettiin viiden kohdan avulla.
Toisesta puheenvuorosta oli vaikeampi hahmottaa selkeitä asiakokonaisuuksia. Sisältö oli kiinnostavaa ja puhujan havainnot teräviä, mutta koska asiaa tuli tavattoman paljon, yksittäiset oivallukset hautautuivat infovyöryn alle.
Jos haluat että kuulija omaksuu puheenvuorostasi mahdollisimman paljon, älä tarjoa paljon sisältöjä siinä toivossa, että edes jotkut ajatuksistasi jäisivät kuulijoiden mieleen. Rajaa sen sijaan sanottavaasi rohkeasti. Esittele asiasi selkeissä kokonaisuuksissa, tarjoile muistisääntöjä ja anna esittämistäsi pointeista paljon konkreettisia esimerkkejä.
Puhu rauhallisesti ja pidä taukoja
Sisällön ylitarjonnasta seurasi myös se ongelma, että puhujan piti kiirehtiä. Tästä seurasi varsin nopeaa puhetta. Hengähdystaukoja ei ollut. Asiasta toiseen siirryttiin lennossa.
Sen sijaan puhuja, jolla oli vähemmän asiaa, saattoi puhua rauhallisemmin. Hän piti pieniä taukoja, ja niitä syntyikin luontevasti silloin, kun hän kirjoitti fläppitauluun. Aikaa oli myös keskustelulle. Olen varma, että hänellä oli takataskussaan vielä lisää sanottavaa siltä varalta, jos keskustelua ei syntyisi.
Tällainen rauhallisempi etenemistahti, pienet tauot ja yksittäisiin kysymyksiin syventyminen tekivät esityksen seuraamisesta vaivatonta. Opetukset jäivät mieleen paremmin.
Käytä dioja silloin kun tarvitset – mutta vain silloin
Toisella puhujalla oli diaesitys, toinen käytti pelkkää fläppiä. Diaesitysten yleiset ongelmat tulivat jälleen esille. Diat oli suunniteltu visuaalisesti taitavasti, eikä yksittäisissä dioissa ollut liikaa tekstiä. Mutta dioja oli tavattoman paljon, liikaa. Monet diat eivät myöskään palvelleet itse asiaa.
Iskusanojen ja tiivistelmien esittäminen puheen aikana ei välttämättä helpota esityksen seuraamista. Nyt kävi niin, että koska asiaa oli muutenkin tavattoman paljon, diojen visuaalinen informaatio kuormitti kuulijaa vielä lisää. Esityksen seuraamiseen piti keskittyä tavanomaista tarkkaavaisemmin.
Fläppiä käyttäneen puhujan esimerkki osoitti minulle jälleen kerran, että dioja kannattaa käyttää vain silloin, jos ne ovat ehdottoman tarpeellisia. Valtaosa dioista on turhia ja ne vain vaikeuttavat kuuntelemista.
Diaesityksessä oli muutama dia, joiden käyttö oli perusteltua: kaavioiden ja netistä kaapattujen esimerkkikuvien näyttäminen tuki esitystä hyvin. Muut diat (iskusanat ja tiivistelmät) olisin jättänyt pois.
Diaesityksen ongelma on myös se, että jos asiaa onkin liikaa, eteenpäin hyppiminen voi osoittautua ongelmaksi. Tällainen hyppiminen myös osoittaa kuulijoille, että he eivät tule kuulemaan kaikkea, mitä heille oli varattu. Tämä tekee huonon vaikutelman.
Pysy aikataulussa
Kun puhuja pitäytyi liian laajaksi paisutetussa diaesityksessään, puhe meni yliajalle, ja tämän jälkeen seurasi vielä yleisökysymyksiä. Tämä on kuulijoiden kannalta aina huono asia. Heille on luvattu tietty aikataulu, ja siinä on syytä pitäytyä.
Jotkut kuulijat alkoivat poistua salista puhujan ylitettyä aikansa. Tästä seuraa hälyä ja levottomuutta sekä tilanteen latistuminen, vaikka lopetuksen pitäisi olla kaiken huipennus.
Tuo esitykseesi vaihtelua
Nopeasta puhumisesta seuraa myös ongelma, jota moni ei tule ajatelleeksi: puheen ”nuotista” tulee yksitoikkoinen. Nopea monotoninen nuotti ei varsinaisesti helpota puheen sisällön omaksumista vaan uhkaa tuudittaa kuulijoita uneen.
Rauhallisemmin puhunut esiintyjä saattoi käyttää ääntänsä ja kehonkieltä selvästi monimuotoisemmin. Esitykseen tuli tällöin paljon virkistävää vaihtelua. Se helpotti seuraamista, mutta teki puhujasta myös helpommin lähestyttävän. Hän pääsi lähemmäs kuulijoita.
Ota riskejä ja käytä huumoria
Vaikka molemmat puhujat olivat kokeneita ja varmoja, rauhallisemmin esiintynyt puhuja uskalsi ottaa enemmän riskejä. Hän käytti puheessaan huumoria ja itseironiaa.
Kuulijat saivat puhujasta hauskan ja aluksi lievästi höpsähtäneen vaikutelman, mutta samalla he oivalsivat varsin pian, että hän on oman alansa ehdoton asiantuntija. Tällainen yhdistelmä toimi hyvin. Oman itsensä pistäminen likoon osoittaa todellista itsevarmuutta: puhujan ei tarvitse varmistella, vaan hän luottaa osaamiseensa.
Huumorilla on myös hieno ominaisuus avata kanava puhujan ja kuulijoiden välille. Tutkitusti yleisö luottaa puhujaan, josta on helppo pitää.
Tärkein ohje: palvele kuulijoitasi
Hyvän ja loistavan puheenvuoron erottaa se, kuinka hyvin onnistut palvelemaan kuulijoita.
Parhaiten ei yleensä palvele se, jolla on eniten asiaa. Paremmin palvelee se, jolla on muutama tärkeä pointti ja joka esittää nämä mieleenpainuvalla tavalla.
Palvelet kuulijoita myös siten, että et tarjoile heille liikaa visuaalista informaatiota. Diojen käyttäminen on perusteltua silloin, kun kuvat tai teksti on esityksen kannalta tarpeellista. Monet diat eivät ole tarpeellisia.
Parhaiten palvelet kuulijoita, kun hidastat puhenopeuttasi ja uskallat pitää pieniä taukoja. Tällöin kuulijat voivat pohtia esittämiäsi asioita.
Uskalla tulla henkisesti lähelle yleisöä. Ota hallittuja riskejä, kuorruta esityksesi vaihtelulla (ääni, kehonkieli), käytä huumoria, älä ota itseäsi liian vakavasti. Kun kuulijat pitävät sinusta, he ovat myös kiinnostuneempia asiastasi.
Jos olet hyvä puhuja ja haluat erottua muista hyvistä puhujista, ota tietoisesti näitä askelia. Hyvästä parhaaseen on vain pieni matka.
Jäi kiinnostamaan ketä nämä puhujat olivat, erittäin mielenkiintoinen juttu, kiitos, kiinnostavasti tarjoiltuna.
Niin paljon tyhjää puhetta ja vähän oikeasti kiinnostavaa kuultavaa on suuret puheet täynnä.
Mikä on puhe?
Onko myyntipuhe puhe?
Kiitos Marita kommentistasi. Puhujien nimet jääkööt hämärän peittoon. Olennaista on se, että he olivat molemmat hyviä, mutta toinen oli vielä parempi. Postauksessani pohdin näitä pieniä mutta oleellisia eroja.
”Mikä on puhe?” on aika syvällinen kysymys. Itse ajattelen että puhe eroaa esitelmästä siten, että esitelmä keskittyy jonkun ilmiön esittelyyn ja informaatiosisältöjen välittämiseen. Puhe on laajempi ja dynaamisempi ilmiö: myös sillä välitetään informaatiota, mutta kysymys on vielä enemmän siitä, minkälainen vaikutus kuulijoissa halutaan saada aikaiseksi. Halutaanko vahvistaa uskomuksia, haastaa asenteita, synnyttää tunteita, muuttaa ajatuksia? Halutaanko saada aikaan toimintaa? Mitä puheen on määrä saada aikaan? Millä tavalla maailman erilainen puheen jälkeen kuin ennen puhetta?
Kiitos hienosta postauksesta. Mielenkiintoisia asioita jaat hyvin helposti omaksuttavalla tavalla. Pani taas miettimään miten kehitän omia puheita ja itseäni puhujana.
Barack Obama on mielenkiintoinen puhuja koska hän käyttää rohkeasti taukoja ja erilaisia äänenpainoja. Tosin tauot on monesti jätetty taputuksille joita suomalaiselta yleisöltä saa harvoin.
Suuri kiitos insipiroivasta jakamisesta.
Kiitos, Timo, palautteestasi! Obamasta voidaan puhujana oppia paljon. Hän on rauhallinen, eikä hänellä tunnu olevan kiire mihinkään. Samalla hän on tavattoman itsevarma. Näistä piirteistä syntyy vaikutelma karismasta.
Kuuntelin itse viime kuussa yhtä todella erinomaista puhujaa. Mietin katsellessani ja kuunnellessani, että mikä teki puheesta niin hyvän oloisen. Puhe oli selkeää ja se muodosti hienon kokonaisuuden. Lauseet olivat lyhyitä. Slideilla oli esitystä tukevia yksittäisiä sanoja ja kuvia. Puhetta seurasivat valtavat aplodit.
Mutta nyt kun jälkikäteen muistelen puheen sisältöä, en muista siitä enää juuri mitään, ja muistamani osat ovat itsestäänselvyyksiä, jotka olin tuntenut jo ennen puhetta. Puhuja oli niin loistava, että sisältö ehti puheen jälkeen jo unohtua. Mutta sen muistan vieläkin, että esitys oli viimeisen päälle hiottu.
Voiko liian viimeisen päälle hiotusta esityksestä seurata jotenkin se, että huomio voi kiinnittyä esiintyjään, ja tämän ilmaisujen huippuunsa vietyyn tasoon niin paljon, että itse sisältö jää puheen kuulijan päähuomiosta sivuun?
Itselläni ainakin tuntuu olevan niin, että sisällöllisesti mieleenpainuneimmat puheet eivät ole useinkaan olleet sellaisia, joita pitäisin esiintymisellisesti parhaina. Ainakin osa mieleenpainuvimmista puheista on ollut esityksellisesti aika hauraitakin. Taitavankin puhujan ehkä voi kuitenkin olla hyvä ainakin jossain kohdissa puhettaan tavallaan hiukan ”astua alas” täydellisyydestä lähemmäs kuulijoita, saadakseen viestinsäkin jäämään paremmin kuulijan muistiin.