Meryl Streepin Golden Globe -palkintogaalassa pitämä Donald Trumpia arvosteleva puhe on saanut osakseen paljon huomiota: ihastelua ja kiitosta, mutta myös jonkin verran arvostelua. Kylmäksi se ei ole jättänyt. 

Puhe on varmastikin tehnyt vaikutuksen osittain Streepin määrätietoisen mutta toisaalta tunteikkaan esiintymisen takia. Toisaalta puhe on myös taitavasti rakennettu kokonaisuus, jossa on osattu käyttää erilaisia retorisia keinoja taiten hyväksi.

Jos et ole vielä nähnyt Streepin puhetta, katso se tästä:

https://www.youtube.com/watch?v=NxyGmyEby40

Puheesta voidaan ensiksikin oppia se, ettei vaikuttavan esityksen tarvitse olla kovinkaan pitkä. Puhe kestää alle kuusi minuuttia ja sanoo tiiviisti kaiken olennaiseen.

Ytimekäs esitys jää ihmisten mieleen helpommin kuin pitkä ja laverteleva juhlapuhe.

Myös puheen yksityiskohdista voidaan oppia paljon. Streep (ja hänen puheenkirjoittajansa) ovat ladanneet puheeseen useita retorisia kuvioita (figuureja), jotka tunnettiin jo antiikin aikana. Tässä niistä neljä:

1. Antonomasia

Puheesta tehdyissä uutisissa on korostettu sitä, että Streep arvosteli Yhdysvaltain virkaatekevää presidenttiä Donald Trumpia mainitsematta tätä nimeltä. Kiertoilmaisun tai lempinimen käyttäminen erisnimen paikalla on retorinen keino, joka tunnetaan nimellä antonomasia.

Antonomasiaan turvaudutaan eri syistä. Vanhan testamentin aikoihin juutalaiset eivät lausuneet Jumalan nimeä Jahve ääneen, vaan siitä käytettiin erilaisia kiertoilmaisuja kuten Adonaj, “Herra”. Syynä tähän oli uskonnollinen kunnioitus.

Kaikki Harry Pottereita lukeneet tietävät, ettei Lordi Voldemortin nimeä uskallettu lausua silkasta pelosta. Niinpä käytettiin kiertoilmaisuja You-Know-Who ja He-Who-Must-Not-Be-Named.

Antonomasiaa käytetään yleisesti osoittamaan kunnioitusta henkilölle, joka on osoittautunut omalla alallaan poikkeuksellinen taitavaksi ja merkittäväksi. Esimerkiksi Aristotelesta on kutsuttu lempinimellä Filosofi, ja James Brown tunnetaan mm. soulin kummisetänä (“The Godfather of Soul”).

Antonomasialla voidaan osoittaa myös halveksuntaa. Viime kesänä Retoriikan kesäkoulussa norjalainen Hans Kristian Amundsen kertoi Norjan vuoden 2011 terrori-iskuista mainitsematta kertaakaan Breivikin nimeä.

Epäilemättä Streep käyttää antonomasiaa juuri tästä syystä. Donald Trump ei ansaitse sitä, että hänen nimensä lausuttaisiin ääneen. Niinpä Streep käyttää pitkähköä kiertoilmaisua: “the person asking to sit in the most respected seat in our country”.

Valittu kiertoilmaisu luo terävän kontrastin: presidentin virka nauttii suurta arvostusta ja kunnioitusta, mutta viran tuleva haltija ei epäröi pilkata vammaista ihmistä.

2. Enargia

Streep sanoo, että Hollywood on täynnä ulkomaalaisia. Mutta hän ei jätä tätä pelkän lyhyen toteamuksen varaan vaan mainitsee monta näyttelijää nimeltä ja kertoo, mistä he ovat kotoisin.

Tällaiselle kuvaukselle ja elävöittämiselle oli antiikin retoriikassa monta eri termiä. Yleisenä kattokäsitteenä esiintyy kuitenkin enargia (samaa tarkoittaa hypotyposis). Tällä tarkoitetaan asioiden, esineiden ja ihmisten vivahteikasta kuvailua ja elävöittämistä, kuvien maalaamista sanoilla.

Streepin puheessa elävöittäminen ei mene kovin pitkälle eikä syvälle, mutta jo tällaisenaan se lisää puheen kiinnostavuutta ja vaikuttavuutta.

Streep vahvistaa vaikutelmaa, että hän on intensiivisesti läsnä hetkessä. Paikalla olevista puhuminen tekee tilanteesta intiimin.

Läsnäolijoita kiinnostaa, mitä sanottavaa puhujalla on kustakin henkilöstä. Samalla se saa ihmiset jännittämään sitäkin, mainitaanko heidän nimensä.

Streep tekee hyvin konkreettiseksi sen, että lukuisat tuntemamme amerikkalaiset filmitähdet ovat itse asiassa kotoisin eri puolilta maailmaa. Nyt ei siis puhuta vain ylevien periaatteiden tasolla, vaan hänen puheensa sanoma koskettaa yleisöä ja monia muita ihmisiä henkilökohtaisesti.

3. Epanalepsis ja paromoiosis

Toisto on yleisimpiä retorisia tehokeinoja, ja erilaisia tapoja toistaa äänteitä, sanoja ja lauseita tunnettiin jo antiikin aikana lukuisia. Streepin puheestakin näitä löytyy useita.

Puheen huippukohdassa on sanasommitelma, jossa on käytetty kahta tehokeinoa: epanalepsis ja paromoiosis.

“Disrespect invites disrespect. Violence incites violence.”

Epanalepsis tarkoittaa saman sanan toistamista lauseen alussa ja lopussa (“disrespect…disrespect”).

Paromoiosis toteutuu silloin, kun rakenteeltaan yhtäläiset lauseet ja niissä olevat samankuuloiset sanat toistuvat (“invites…incites”).

Tällaisten retoristen keinojen avulla sanoma saadaan puettua yksinkertaisen tasapainoiseen ja samalla poeettiseen asuun. Ilmaisusta tulee iskevä, ja se jää helposti mieleen.

Kaikki nämä figuurit kuuluvat puheen laatijan työkalupakkiin. Voi hyvin olla, että ne ovat päätyneet puheeseen vasta luonnosvaiheen jälkeen.

Puheenkirjoittaja on voinut katsoa puolivalmista työtään paikallistaen sieltä latteita ilmaisuja. Hän on saattanut miettiä useammassa kohdassa, voisiko saman viestin sanoittaa ytimekkäämmin, lennokkaammin tai runollisemmin.

Puheenkirjoittajan on syytä on syytä tiedostaa, minkälaisia ilmaisumahdollisuuksia erilaisten retoristen keinojen laaja valikoima puhujalle antaa.