Olemme kaikki joskus joutuneet kehnon puhujan armoille. Enkä  nyt tarkoita mitäänsanomattoman keskivertoa puhujaa vaan sellaista, jonka esiintymisen aikana tulee myötähäpeän hetkiä.

Kehnon puhujan kenties pahin lajityyppi on sellainen kehno puhuja, joka ei ymmärrä omaa kehnouttaan vaan luulee olevansa hyvä. Tällainen puhuja tekee lavalla temppuja, joiden hän luulee viihdyttävän yleisöä, vaikka tosiasiassa vaikutus on päinvastainen.

Törmäsin taannoin tällaiseen esiintyjään. Kyseessä oli erään konsertin juontajaksi palkattu ulkopuolinen artisti – ei siis ammattijuontaja, vaan muusikko. Olin ollut joskus kyseisen artistin keikoilla ja tiesin, että hänellä on keskimääräistä ontuvammat välispiikit. Siksi pelkäsin pahinta, mutta kokemus oli odotettuakin pahempi.

(Juontajan nimellä ei ole merkitystä – kyseessä on tuore esimerkki ilmiöstä, jota haluan tässä postauksessa havainnollistaa.)

Kehno esiintyjä, joka kuitenkin luulee olevansa hyvä esiintyjä, luottaa liikaa kykyihinsä. Siksi hän ei näe tarpeeksi vaivaa valmistautumisessa. Valmistautuminen ja harjoittelu oli jäänyt myös mainitulta juontajalta tekemättä. Niinpä sain todistaa muun muassa seuraavaa:

• Täytesanojen kavalkadi. Valtaosa meistä sanoo joskus puhuessaan ”niinku”, ”tota” ja ”öö”, mutta kun täytesanoja tulee jatkuvalla syötöllä ja ”öö” alkaa tunkea yhdyssanojen keskelle, kuulijasta ei tunnu enää mukavalta.
• Asiaan liittymätöntä höpöttelyä. Ulkomusiikillinen tarinointi voi olla viihdyttävää, jos kyseessä on standup-koomikko. Mutta tällä kertaa puhujalla ei vain ollut mitään järkevää sanottavaa. Silti hän ei malttanut olla hiljaa.
• Juontaja käytti voimakkaita ilmaisuja, mutta ei tarkoittanut sitä, mitä sanoi. Orkesteria ja sen soittoa ei pidä kutsua toistuvasti ”ihanaksi”, jos mikään puhujan olemuksessa ja intonaatiossa ei tue viestiä. Eikä säveltäjää pidä kutsua ”omaksi suosikkilaulajaksi”, jos heti sen jälkeen empii siinä, miten tämän nimi lausutaan ja lopulta tarkistaa nimen juontokortista.
• Harhaanjohtavia ilmaisuja. Jos esittelee yhdessä juonnossa kaksi tulevaa kappaletta, jälkimmäisen kohdalla ei pidä toistuvasti julistaa: ”seuraavaksi kuulemme laulun x”. Sitä kun ei kuulla seuraavaksi vaan vasta ensin esitellyn kappaleen jälkeen.
• Yleistä sekoilua. Solisteja ei pidä kutsua lavalle kumartamaan, jos viimeinen laulu on vielä kuulematta.

Virheitä sattuu parhaimmillekin (kuten Steve Harveylle, joka julisti väärän henkilön Miss Universum -kisan voittajaksi vuonna 2015), mutta mokien ja löperyyden täyskäsi ei ole sattumaa vaan se on seurausta välinpitämättömyydestä. Välinpitämättömyys on helposti liiallisen itsevarmuuden hedelmä.

On tärkeää, että saamme esiintyjinä rehellistä palautetta yleisöltä, emmekä luota liikaa omiin tuntemuksiimme. Olemme nimittäin helposti sokeita omille heikkouksillemme ja joskus myös vahvuuksillemme. Kokeneen puhujan virhe voi olla liiallinen luottaminen omaan osaamiseen ja urautuminen kökköihin maneereihin.

Tämän ovat ymmärtäneet monet hyvät ja kokeneet puhujat. He järjestävät itselleen tilanteita, joissa he saavat rehellistä palautetta – joko luotettavilta työtovereilta ja ystäviltä tai sitten esiintymisen ammattilaiselta. He ymmärtävät, että puhujina he voivat kehittyä aina paremmiksi ja palautteesta vaarin ottaminen on kehittymisen parhaita takeita.

Mikään ei estä ottamasta oppia parhailta ja pyytää omasta esiintymisestä suoraa palautetta. Tämä pitää puhujan nöyränä ja takaa, että esiintymistaidot kehittyvät rivakasti.