Pääministeri Juha Sipilän televisiopuhe suomalaisille oli historiallinen ja pääministeriltä poikkeuksellinen teko. Puhe herätti jo ennalta suurta kiinnostusta ja myös ristiriitaisia näkemyksiä. Kaappaako tässä pääministeri liian itsevaltaisesti julkisrahoitteisen televisiokanavan hallituksen sanoman välittäjäksi?
Jotkut ovat olleet sitä mieltä, että yksisuuntainen puhe kuuluu menneeseen maailmaan. Nyt tulisi keskustella, ja pääministerin tulisi asettua alttiiksi välittömälle kritiikille.
Toisaalta ollaan huomautettu, että poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia toimia. Uskon että tällainen ajatus Sipilälläkin mielessään oli, kun päätti turvautua televisiopuheeseen.
Oliko puhe perusteltu?
Itse ajattelin ennen puhetta, että paljolti riippuu sen sisällöstä, puolustaako tällainen poikkeuksellinen televisiopuhe paikkaansa. Siinä pitäisi olla jotain, joka nousee nyt käydyn keskustelun yläpuolelle, eli uusia avauksia tai vähintään aiemmin piilossa olleita perusteluja.
Oliko puhe tässä mielessä onnistunut? Mielestäni ei täysin. Mitään aivan uutta kansalaiset eivät kuulleet. Pääministeri kertoi, mihin hallituksen politiikka tähtää ja perusteli sitä tutuilla argumenteilla.
Puheessa oli kuitenkin muita elementtejä, jotka perustelivat sen pitämistä. Pääministerin valtaoikeudet ovat tätä nykyä järeät, ja pääministeri kantaa siten johtajuuden raskainta taakkaa tässä maassa. Hän on siten vastuussa poikkeusaikojen politiikastaan koko kansalle. Voidaan sen tähden ajatella, että kansalla on oikeus kuulla suoraan pääministeriltä itseltään, minkälaisten aivoitusten pohjalta nyt ollaan toimimassa.
Tässä suhteessa puhe ei tuottanut pettymystä. Sipilä kertoi yllättävän avoimesti omista näkemyksistään ja tuntemuksistaan. Hän yritti parhaansa mukaan valottaa, miten hän itse näkee vaikean tilanteen ja toimenpiteet, joihin tartutaan.
Puhe ei siten jäänyt vain riihikuivaksi asiaksi, vaan Sipilä pisti peliin myös itsensä ja loi tällä tavalla omaa ethostaan. Toisin sanoen kansalaiset pääsivät muodostamaan käsitystä ei ainoastaan politiikan sisällöistä vaan tällä hetkellä ruorissa olevan johtajan motiiveista ja persoonasta.
Tämä oli merkittävin seikka, joka erotti tämän puheenvuoron aiemmin kuullusta ja koetusta. Tämä oli puheen ehdottomasti paras elementti, sillä itsensä alttiiksi pistävä johtaja ottaa itselleen kuuluvan johtajuuden vastuun. Ainakin tämä on se käsitys, joka kuulijoille helposti välittyy. Tämä käsitys ei ole poikkeusaikana lainkaan huono: olisi erittäin vakavaa, jos hallitus olisi tahdoton tuuliviiri.
Puheen häilyväinen rakenne
Pääministeri aloitti käsittelemällä vaikeaa pakolaistilannetta. Tämä oli harkittu valinta, sillä tilanteesta vallitsee pääpiirteissään poliittinen konsensus: Apua tarvitsevia pitää auttaa. Tarvitaan resursseja, ripeyttä palautuksiin ja kotouttamista.
Ennen kaikkea Sipilä vetosi kansalaisiin siitä, että turvaa hakevien pitää kokea olonsa Suomessa turvalliseksi. Vetoomus henkilökohtaisen avun antamiseen esimerkiksi SPR:n kautta oli myös suora ja vahva.
Tämän jälkeen siirryttiin vaikeampiin aiheisiin, ja puheen rakenteestakin tuli häilyväisempi.
Pääministerin painotukset olivat seuraavat:
* Kriisitietoisuuden vahvistaminen: Emme voi velkaantua lisää.
* Uudistusten välttämättömyys: Suomen pitää menestyä taas markkinoilla. Tarvitaan uutta työtä Meillä pitää olla varaa peruspalveluihin.
* Rankkojen toimien perustelu: Työmarkkinaosapuolten haluttomuus sopimiseen ja uudistusten välttämättömyys. Muissa maissa on ollut vielä rankempia uudistuksia.
Nämä aiheet eivät olleet puheessa helposti erottuvissa kokonaisuuksissa vaan ne limittyivät ja lomittuivat toistensa sekaan. Perustelut tulivat kuitenkin pääasiassa selväksi kuulijalle.
Eteenpäin insinöörityylistä
Olen aiemmin kutsunut Sipilän puhetyyliä insinööriviestinnäksi. Sen ehdottomasti vahva puoli on ilmaisun selkeys. Väitteet ja perustelut on helppo hahmottaa. Ajatus juoksee eteenpäin kitkattomasti.
Insinööriviestinnän heikkous on kuitenkin se, ettei välttämättä pohdita tarpeeksi, miten asiat tulisi esittää. Ei tehdä tarpeeksi työtä sen eteen, että vaikeat asiat olisivat mahdollisimman kivuttomasti omaksuttavissa.
Tässä mielessä puhe oli parannusta Sipilän aiempaan viestintään. Hän sanoi ymmärtävänsä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevia. Sipilään epäluottamusta kokeneet eivät ehkä anna tällaisille lausunnoille lainkaan arvoa, mutta uskon hänen kyenneen voittaneen puolelleen niitä, jotka eivät nyt suoranaisesti häntä inhoa.
Lisäksi Sipilällä toi esille toivomuksensa yritysjohtajille: tarvitaan lisää isänmaallisuutta, pitää pyrkiä pitämään työt kotimaassa.
Kriitikko voi tosin huomauttaa – ja on jo oikeutetusti huomauttanut – että työnantajapuolelle esitetään toiveita, kun taas työntekijöille kerrotaan, miksi tulee keppiä. Kuitenkin, vaikka tällaiseen tasapuolisuuteen ei puheessa nyt täysin kyettykään, suunta on parempaan päin verrattuna Sipilän aiempiin esitelmiin.
Merkittävintä puheessa oli, niin kuin jo kirjoitin, henkilökohtainen ote. Siinä Sipilä onnistui mielestäni hyvin.
Hän kertoi laajasti, kuinka itse näkee tilanteen. Hän kertoi omista tuntemuksistaan ja tunteistaan. Jotkut ilmaisut olivat yllättäviä avoimuudessaan:
”mitäkö minä oikein ajattelin”
”en voisi koskaan antaa itselleni anteeksi”,
”valvoin öitä”,
”olin yllättynyt kun sopimusta ei tullut”
Vaikka näissä ei pureudutakaan kovin syvälle Sipilän tunne-elämään, niistä käy kuitenkin kuulijalle selväksi, että pääministerinä(kin) on elävä ja tunteva ihminen.
Minkälainen johtaja Sipilästä tämän puheen myötä piirtyy?
Ainakin päämäärätietoinen ja vakaumuksellinen. Vakaumuksellinen siinä mielessä, että hän kokee elävänsä Suomen historian käännekohdassa ja että edessä on vaikeita päätöksiä, jotka on vain pakko tehdä. Jos hän ei nyt toimi, hän ”ei voisi koskaan antaa itselleen anteeksi”.
Tällaiseen tilanteeseen voi moni samastua, koska tilanne on yleisinhimillinen, lähes eeppinen. Siten puhe voi parhaimmillaan vahvistaa monien ihmisten luottamusta Sipilää kohtaan johtajana. Suomen historian valossa monet ihmiset toivovat vaikeina aikoina johtajia, jotka eivät peräänny, vaikka vastus näyttäisi hirmuiselta. Tässä taustalla vaikuttavat kansallisen tarinamme monet teemat.
Sanomattakin on selvää, että tämä ei ole puheen vaikutus kaikkiin kuulijoihin. Monien ihmisten kokema epäluottamus Sipilää kohtaan on syvää, lievästi ilmaistuna. Tällaista epäluottamusta tämä puhe ei kykene korjaamaan.
Sipilän kriitikko voi kysyä, miten hän voi tehdä niin rankkoja taloudellisia ratkaisuja. Onko hänelle inhimillisyyttä ollenkaan? Sipilä puhui kyllä välittämisestä ja muusta inhimillisestä lämmöstä, mutta kriitikko voi helposti kuitata nämä turhana sanahelinänä.
Päämäärätietoisuus ja vakaumuksellisuus ovat pääasiassa johtajan hyveitä, mutta niistä voi löytää myös mahdollisen heikkouden. Onko Sipilä kykenevä peruuttamiseen ja kompromisseihin?
Kuulija, joka ajattelee, että niin työmarkkinaosapuolten kuin myös hallituksen on peruutettava vaatimuksissaan, voi jäädä miettimään, onko Sipilästä tähän. Hyvää ei kerro se, että Sipilä sanoo olevansa yllättynyt ja (ilmeisesti) pettynyt ay-liikkeen haluttomuuteen sopia talousasioista.
Sipilä ilmoitti, että hallituksella ei ole pelkoa arvovaltatappiosta. Silti tilanne näyttää ajautuneen jonkinlaiseen umpikujaan, jossa ay-osapuoli vaatii hallitusta vetämään nykyiset esityksensä pois.
Juha Sipilä – kömpelö mutta aito puhuja
Juha Sipilä piti puheensa varsin monotonisella äänellä. Puheesta puuttuivat painotukset ja – ennen kaikkea – normaaliin luontevaan puherytmiin kuuluvat tauot.
Sipilä käytti teleprompteria, eli hän luki puheensa. Tällöin on tärkeää, että puheen pitäjä osaisi häivyttää kaikki lukemiseen viittaavat piirteet esityksestään. Sipilä ei valitettavasti tähän kyennyt.
Taitavasti pidetyn puheen tarkoituksena ei ole ainoastaan miellyttää vaativien kuuntelijoiden kultivoitunutta makua. Taitavasti pidetty puhe helpottaa kuullun ymmärtämistä ja sen oivaltamista, mikä puheessa on erityisen tärkeää. Lisäksi taitavasti pidetty puhe ei vaivuta kuulijoita uneen.
Sipilä ei tämän puheen perusteella ole erityisen taitava puheen pitäjä.
Mutta kääntöpuolena voidaan nähdä hieman yllättäen myönteinen asia: Sipilä oli oma aito itsensä. Hieman kulmikas, ei niin taitava puhuja. Insinööri-Sipilä ei pyrkinyt olemaan jotain sellaista, mitä hän ei ole, vaan hän oli kansalle puhuessaan varsin autenttinen.
Kuulijat ovat yllättävän valmiita antamaan anteeksi pienet kulmikkuudet ja kömmähdykset (Sipilä kompuroi joissakin sanoissaan), jos he kokevat että puhujalla on hyvää tahtoa.
Kaikesta huolimatta en pitäisi pahana sitäkään, jos Sipilä kehittyisi puhujana.
Toive tuleviin televisiopuheisiin
Toivon että jos Juha Sipilä tai kuka tahansa maamme johtaja vielä joskus pitää puheen televisiossa, kyseessä voisi olla suora lähetys. Suora lähetys toisi mukaan draamaa, jännitettä, vaaran tunnetta, epäonnistumisen mahdollisuuden ja todellista itsensä likoon laittamista.
Tällaisilla eväillä pääministerin puheesta – joka jo nyt oli Tapaus – saataisiin vieläkin latautuneempi kokemus.
Mitään vastausta ei saatu miten työllisyys paranee, sillä palkansaajilta leikattava raha on pois sisäisistä markkinoista eikä tule edistämään mitenkään vientiä. Päin vastoi kohta alkavat vähittäistavarakaupan YT:t. Edellisen hallituksen yhteisövero hyvitys 800 milj. ei tuonut ainokaistakaan työpaikkaa. Se mitä olen seurannut kommentointia sivustoilla olen huomannut ihmisten tietämättömyyden. Tämä puhe mitä ilmeisimmin tehoaa tähän kansanosaan heidän ajatellessaan tunteella. Kansaa on aivopesty jo vuosia mm. tv-uutisten alalaidassa juoksevalla pörssinauhalla. Mitä enemmän miinusta sitä huonommin menee. Muuta tavallinen kansa ei pörsseistä sen hexeistä ja pekseistä ymmärrä. Aivan kuin säätiedotuksen kuvanne. Mitä enemmän pisaroita sitä enemmän vettä.
Minusta ainulaatuista tämän hetken politiikassamme on se, että meillä on pääministeri, joka mitä ilmeisimmän poliittisen itsemurhan uhallakin on valmis tekemään tarpeelliseksi katsomiaan epäsuosittuja ratkaisuja. Hän on saanut puollelleen paljon tavallisia ihmisiä; kuten A-studion kätilöt: ”Olemme valmiita uhrauksiin, jos koemme ne tasapuolisiksi”.
Kirsti, hyvä huomio kätilöiden kommentista!
Paappa Antti feedit päälle sieltä WordPressistä, sillä nyt sua ei löydy feedlystä ja seuraamisesi on vähintäänkin haastavaa.
Ei Sipilän olisi tarvinnut katsoa kuin yksi Obaman monologi niin homma olisi toiminut paljon paremmin. Atlantin takana kaikki tehdään paremmin.
Puhe oli ihan hirveää kuraa esiintymiseltään ja sisällöltään.
Kyse on enemmänkin tästä ja Sipilä on ainoastaan nukke, jota isot pojat pompottaa:
”You never let a serious crisis go to waste. And what I mean by that it’s an opportunity to do things you think you could not do before.”
Agenda on, siis työehtojen ja ay-liikkeen heikennys, ei vähempää, eikä enempää. Voitaisiin kriisin varjolla laittaa veroparatiisitkin kuriin, mutta kun ei.
Kiitos, Sanni, kommentistasi. Taitavaksi puhujaksi ei tulla vielä yhdellä Obaman monologilla. Opettelu vaatii aikaa ja energiaa.
Tuo kritiikkisi on hyvä osoitus siitä, että Sipilän puhe ei todellakaan voinut vakuuttaa kaikkia. Erityisesti jos oletuksena on se, että puhuja on roisto, mikään vakuuttelu ei voi mennä läpi.
Ei Sipilä mielestäni ole roisto (Oletko ”ajatustenlukija” vai mistä tämän repäisit?), vaan hyväuskoinen hölmö, jota vanhat kepulaiset jalliittaa. Tarvitsisimme oikean visionäärin, joka antaisi suunnan tulevaisuuten, emmekä mitään satuja kertovaa insinööriä, joka ei tiedä mistä puhuu. Vaihtoehdot tosin tällaiselle ovat olemattomat tällä hetkellä, mutta ehkä joku sieltä, joskus vielä nousee.
Ei Sipilä kuitenkaan vaikuta yhtään niin patologiselta valehtelijalta kuin esim. Katainen, joka kävi aamutv:ssä hikikarpalot otsalla valehtelemassa, etteivät ole saanet Kehittyvien maakuntien Suomelta mitään.
En, siis katso maailmaa tällä kertaa kartan kautta, kuten NLP:ssä sanottaisiin, vaan pureudun Sipilän sanoihin, tekoihin, niiden kongruenssiin ja siihen mitä maailmassa oikeasti tapahtuu, kun otetaan huomioon muutakin kuin tämä pieni EU:n osavaltio, nimeltä Suomi. Ethos, logos, sekä pathos olivat kaikki kateissa puheessa. Ei oo totta-blogissa kävin taloudellisesta puolesta avautumassa, sillä sen alan ammattilainen itse olen.
Ihmisillä on yleensä, jokin ”kynnys”, jossa heidät saadaan vakuuttuneiksi, eli jos Sipilä tarpeeksi faktoja löisi pöytään niin uskoisin häntä, mutta ongelma on suurimmaksi osaksi euroalue tasoa tällä hetkellä, eikä sitä ratkaista maakohtaisella tasolla, vaan tarvitaan esim. eurobondit tai euroero, sekä lisää fiskaalista yhdentymistä, joiden metamuotoihin en tällä erää jaksa syventyä, sillä tämä ei ole sellainen foruumi, jossa näistä kannattaa puhua, koska täällä tuskin hirveää ymmärrystä löytyy, enkä ole vielä keksinyt, miten valtion talous populisoidaan, sillä se on aivan eri asia kuin yksityinen talous, josta nämä populistit yleensä metaforiaan repii ja ihmisiä pelolla ohjaa haluamaansa suuntaan. Kaikki pelkäävät velkaantumista, ymmärtämättä, mistä siitä valtion kohdalla oikeasti on edes kyse.
Ihmiset vaihtavat mielipiteitään asioista ja henkilöistä kaiken aikaa riippumatta siitä, että onko jonkun otsaan isketty roiston leima vai ei. Retoriikka on vain ollut heikkoa, jos ei pysty tätä käsitystä muuttamaan. Itse muutan mieliä kaiket päivät ja toisinaan yötkin. Mikään ei ole hauskempaa kuin saada toinen kokemaan AHAA-elämys, että noinko se meneekin, nytpäs sen hokasin.
Ja mites se feedi? Hyvejohtajuussaitista löytyy feedi, mutta tästä ei – miksi näin? Eikö lukijat ja seuraajat kiinnosta?
PS. Onhan Obamakin voinut suorastaan syntyä puhujaksi, eikä hänen välttämättä ole siihen valtavasti aikaa tarvinnut uhrata. Jengi saa syntyessään erilaisia lahjoja ja toisten tarvitsee opetella tietyn alan taitoja enemmän kuin toisten. Jos sinulla on tietoa, mistä Obama on opiskellut retoriikkaa, niin mielelläni otan lukusuosituksia vastaan.
Ymmärsin ensimmäisen viestisi niin, että Sipilä mielestäsi käyttää kriisiä hyväkseen ajaakseen eteenpäin agendaa, jota ei myönnä ajavansa, ja teeskentelee edistävänsä aivan muita asioita. Siitä oletin, että voisit pitää häntä roistona, ainakin epärehellisenä. Mutta jos et ajattele näin, niin hyvä.
Sinulla on oman osaamisesi pohjalta vankka näkemys valtiontalouden ongelmista. Et ole poikkeustapaus. Suomessa on paljon alan asiantuntijoita, joilla on näistä aiheista varmat näkemykset. Ja usein nämä näkemykset ovat varsin erilaiset riippuen asiantuntijasta, niin kuin tässä on viime vuosina nähty. Jos kovan luokan asiantuntijat eivät kykene vakuuttamaan asiatasolla toisiaan, en pidä kauhean ihmeellisenä, että sinä et vakuuttunut Sipilän puheesta.
Hoidan feedin tilaamisen helpommaksi, mutta kyllä se nytkin Feedlyn kautta onnistuu ihan helposti kirjoittamalla blogin osoite hakukenttään, ainakin itselläni.
Ei se roistoa vielä tee, että ajaa agendaa eteenpäin. Vaihtoehdottomuuden puutekin johtuu lähinnä propagandakuplasta, jonka ulkopuolelle Sipilä ei ole vielä päässyt. Olen itse asiassa sitä mieltä, että osa asioista on ollut ihan fiksujakin ja itse toivoisin, että ihmiset voisi potkia pihalle vain sillä, että maksaa muutaman kuukauden liksan, sillä en näe mitään syytä pitää töissä ihmisiä, joita työnteko ei selvästikään kiinnosta. Olen nähnyt tällaisten ihmisten tuhoavan kokonaisia työympäristöjä, eikä työnjohto voi heille mitään.
Näköjään blogi löytyi, kun laittoi tuon koko osoitteen. Pahoitteluni tuosta. Kannattanee silti virittää tuo siten, että löytyy pelkällä sanahaltuun haulla.
Talous”tietäjien” erilaiset näkemykset johtuvat siitä, että heillä on eri agendoja. Toisen palkan maksaa EK ja toisen työntekijäjärjestöt. Sitten näistä teesin ja antiteesin keinoin tulisi luoda joku paketti, mutta tällä hetkellä EU:ssa on meneillään buumi, jossa ay-liikkeet kyykkäävät, kuten kävi PIIGS-maille. Tuottavuus on noussut ennätystasolle, niin on jotenkin käsittämätöntä, että ihmisten asemaa tulisi huonontaa ja aiheuttaa näin jotain muuta kuin onnellisuutta kansalaisille, jonka tulisi mielestäni olla valtion yksi päätehtävistä, sillä tuskin meidän kannattaa itseämme takaisin hikipaja-aikakaudelle ajaa, mutta nämä ovat näitä talouspoliittiisia nyansseja, joista voisi vängätä kaikki päivät.
Vanhoina hyvinä aikoina puhuttiin talouspolitiikasta, mutta nykyjään tuo politiikka usein tuppaa unohtumaan, että asioita voidaan esittää faktoina ja jonain tieteellisinä faktoina, vaikka politiikassa kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä ihmisten käyttäytyminen ole mitenkään hirveän ennustettavissa, jos ei sitten eletä jossain Pohjois-Koreassa, jossa kaikki on suunniteltu puolestasi.
Ihan mahtavaa, kun yrität indikoida, että en välttämättä olisi oikeassa ja on muitakin näkemyksiä asioista. Ei minulla, siis mitään varmaa keinoa ole, sillä kaikki mitä tehdään vaikuttaa kaikkeen ja nykyinenkin palkkojenkin alennus toimisi, jos kaikkien muiden euroamaiden palkat samalla nousisi, mutta näin ei tällä hetkellä käy. Saatamme vain aloittaa\jatkaa race to the bottom kilpailua pohjalle, sillä velkaan perustuva rahajärjestelmä ei kestä deflaatiota.
Itse asiassa olisi hienoa, jos ymmärtäisit tämän nykyisen touhun ironian, sillä jos vielä muistat niin me vaadimme PIIGS-maita alentamaan palkkoja Suuressa lamassa ja nyt tämän johdosta Suomi joutuu alentamaan palkkoja myös. Kaikki olisi mennyt paljon paremmin, jos Saksa olisi silloin tullut vastaan järjettömällä ylijäämällään ja nostanut palkkoja jo silloin saman verran kuin tänä vuonna, mutta kun ei. Jotenkin menemme laput silmillä metsään ja pahasti tällä hetkellä, sillä ennen kuin ratkaisuja haetaan, niin tulisi olla mielestäni syyt selvillä – syy-seuraussuhde löytyy tästäkin nääs… Karma is a bitch.
Kartta, siis on erittäin tärkeässä osassa talouspolitiikasta puhuttaessa. Minä näytän olevan niitä harvoja valtakunnassa, joilla se vastaa maastoa, vaikka Herra Mustakallio muuta implikoida yrittääkin.
Öitä!
En minä mitään sinun kartoistasi yritä implikoida. Ja sekin kävi selväksi, että et pidä Sipilää roistona. Käsityksesi valtiontalouden syy- ja seuraussuhteista voi olla hyvinkin aivan oikea. Minulla ei riitä ammattitaito sen arvioimiseen. Samalla pitää paikkansa se, että talousviisaat esittävät toisistaan poikkeavia näkemyksiä, enkä usko sen johtuvan siitä, että jokaisella olisi joku agenda ajettavanaan.