Avainsana-arkisto: Johtaminen

Juha Sipilän televisiopuhe kertoi kuka maata johtaa

Pääministeri Juha Sipilän televisiopuhe suomalaisille oli historiallinen ja pääministeriltä poikkeuksellinen teko. Puhe herätti jo ennalta suurta kiinnostusta ja myös ristiriitaisia näkemyksiä. Kaappaako tässä pääministeri liian itsevaltaisesti julkisrahoitteisen televisiokanavan hallituksen sanoman välittäjäksi? Jotkut ovat olleet sitä mieltä, että yksisuuntainen puhe kuuluu menneeseen maailmaan. Nyt tulisi keskustella, ja pääministerin tulisi asettua alttiiksi välittömälle kritiikille. Toisaalta ollaan huomautettu, … Jatka lukemista Juha Sipilän televisiopuhe kertoi kuka maata johtaa

Pääministeri Sipilä on epäonnistunut viestinnässään

Pääministeri Sipilän puhe keskeytetään huutoihin yliopiston avajaisissa. Tuhannet marssivat pääkaupungissa leikkauslinjaa vastaan. Puheet tulevasta yleislakosta ovat alkaneet elää. Arvostelu Juha Sipilää ja hänen hallitustaan kohtaan on voimistunut ja terävöitynyt kesän kääntyessä syksyyn. Yhteistoiminta ay-liikkeen kanssa sakkaa. Kansan keskellä elää levottomuus tulevaisuudesta. Mikä meni pieleen? Eduskuntavaalien tuloksen ratkettua monet olivat valmiit antamaan tulevalle tuoreelle pääministerille mahdollisuuden … Jatka lukemista Pääministeri Sipilä on epäonnistunut viestinnässään

Retoriikan kesäkoulu 2013 onnellisesti takanapäin

Viime perjantaina, 7. kesäkuuta, toteutui kauan valmisteltu ja odotettu Retoriikan kesäkoulu. Retoriikan kesäkoulu on vaikuttamistaitojen ammattilaisseminaari, jonka teemana tänä vuonna oli ”Kuinka maailmaa muutetaan?” Tapahtuman organisaattoreina, rehtorina ja apulaisrehtorina, toimivat allekirjoittanut ja Katleena Kortesuo. Kesäkoulu pidettiin perinteiseen tapaan Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Kesäkoulussa tarjoamme osallistujille puheenvuoroja eri vaikuttamistaitojen huippuammattilaisilta. Tänä vuonna edustettuna oli puhetaito (Juhana Torkki), poliittinen … Jatka lukemista Retoriikan kesäkoulu 2013 onnellisesti takanapäin