Avainsana-arkisto: sosiaalipsykologia

Ruotsin pahin oikeusskandaali

Thomas Quick -nimeä käyttänyt Sture Bergwall tunnusti Ruotsissa 1990-luvulla tehneensä 30 murhaa. Hänet tuomittiin kahdeksasta murhasta pakkohoitoon vankimielisairaalaan. Sen lisäksi että kyseessä näytti olevan Ruotsin ainoa sarjamurhaaja, tapauksissa oli paljon erittäin poikkeuksellisia ja puistattavia piirteitä, kuten seksuaalista väkivaltaa ja kannibalismia. Lisäksi Quick kertoi karmaisevia kertomuksia omista epäinhimillisistä lapsuusoloistaan hirviömäisten vanhempiensa mielivallan uhrina. Taannoin lukaisin puolihuolimattomasti … Jatka lukemista Ruotsin pahin oikeusskandaali

Vaikuttamisen salaisuudet – Cialdinin kuusi periaatetta

Kuinka ihmiset tekevät valintoja? Mitkä tekijät vaikuttavat asenteisiimme ja käytökseemme? Näitä kysymyksiä on selvitetty sosiaalipsykologiassa 1950-luvulta lähtien. Tuhansia elävän elämän kokeita on tehty. Niiden pohjalta ihmisten käytökseen vaikuttavia periaatteita on pystytty erittelemään. Ihmisluonnon salat ovat vähitellen paljastuneet. Määrätietoisimmin tätä tutkimusta on popularisoinut Arizonan yliopiston psykologian ja markkinoinnin professori Robert Cialdini. Hänen hittikirjansa Influence on ennättänyt … Jatka lukemista Vaikuttamisen salaisuudet – Cialdinin kuusi periaatetta