Kuinka tehostaa viestin vaikuttavuutta käsien liikkeellä

Puheen sanomaan liittyvät käsieleet tekevät viestinnästä vaikuttavampaa.

Tuo väite on kova fakta. Asiaa on nimittäin tutkittu.

Tutkimus siis väittää, että käsillä elehtiminen puhuessa on vakuuttavampaa kuin puhuminen liikuttamatta käsiä.

Aika puhutteleva viesti, etenkin meille suomalaisille. Emme ole keskimäärin kovin ulospäinsuuntautuneita ja ilmeikkäitä kommunikoijia. Ja nyt ikävä tutkimus antaa ymmärtää, että kädet olisi syytä pistää liikkeelle.

Tuntui mukavalta tai ei, vaikuttavaksi puhujaksi mielivän kannattaa ottaa tämä tieto vakavasti ja säätää toimintaansa sen mukaisesti.

Vaikka näin sanonkin, haluan silti korostaa seuraavaa: Tärkeintä vaikuttavassa ja vakuuttavassa puhumisessa on puheen sanoman, sisällön ja rakenteen retorisesti oivaltava suunnittelu. Melkein jokaisen sparrattavan puhujan kohdalla parhaita tuloksia saadaan keskittymällä ensin näihin tärkeimpiin ja vasta sen jälkeen esiintymisen hienouksiin, kuten käsien liikkeisiin.

Esiintyminen ja siihen liittyvät eleet, ilmeet ja liikkeet ovat kuitenkin oleellinen osa hyvän puhujan repertuaaria. Vaikka puhe olisi kuinka timanttisesti suunniteltu, vaikutus jää olemattomaksi, jos esiintyminen saa kuulijat haukottelemaan – tai ahdistumaan.

Mitä sitten tulisi tehdä? Kuinka niitä käsiä olisi syytä heiluttaa?

Ensin tulee sisäistää se tutkimuksessakin esille tullut seikka, että käsien liikkeiden tulee tukea ääneen lausuttuja sanoja. Vain tällöin puheen vaikuttavuus tehostuu.

Toisin sanoen sen, mitä käsilläsi teet, tulee tavalla tai toisella kuvata sitä, mitä sanot ääneen.

Toiseksi, oleellista tässä, niin kuin kaikissa esiintymiseen liittyvissä kysymyksissä, on luontevuus. Kaikesta, mitä yleisön edessä teet, tulee välittyä aitous. Päälleliimatut, väkinäiset elehdinnät huomataan heti. Ne antavat falskin vaikutelman.

Sinun on hyvä tunnistaa, minkälaiset käsien eleet ja liikkeet ovat itsellesi luontevia ja tulevat helposti itsestään, pakottamatta. Lähde liikkeelle niistä ja pohdi, tulisiko niitä korostaa ja olisiko se sinulle luonteva kehityssuunta.

Jos minkäänlainen käsien liikuttaminen ei ole itsellesi luontevaa, älä liikuta niitä – ainakaan aluksi.

Puhetaito on taito, jota voidaan opiskelun ja harjoituksen kautta oppia. Voit oppia tekemään käsilläsi puhettasi tukevia liikkeitä ja eleitä niin, että ne tulevat sinulta luontevasti. Tämä saattaa viedä aikaa, mutta tällaiseen kehittymiseen on hyvä suuntautua.

Muista että harjoitellessasi yksin (peilin edessä) voit tehdä käsilläsi minkälaisia liikkeitä tahansa. Kukaan ei näe. Tällaisissa harjoitushetkissä kannattaa ottaa kädet mukaan ja kokeilla, mikä on itselle luontevaa ja mikä voisi tulla ajan myötä luontevaksi.

Minkälaisia eleitä käsillä on järkevää tehdä?

Esimerkiksi seuraavanlaisia. (Näitä esittelee Robert Lehrman kirjassaan Political Speech Writers Companion.)

  • Osoittaminen – Kun puhuttelet korostetusti kuulijoitasi, voit osoittaa heitä. Käytä kuitenkin ennemmin koko kättäsi avattuna kuin pelkkää etusormeasi, joka koetaan helposti ylhäältä päin osoittelevana.
  • Antaminen – Voit avata kummatkin kätesi auki ja ojentaa niitä kuulijoita kohtaan, kun puhut siitä, mitä olet heidän puolestaan tehnyt.
  • Saaminen – Kun puhut siitä, mitä olet (kuulijoiltasi) saanut, voit nostaa kumpaakin kättäsi eteesi hieman rinnankorkeutta alemmas kämmen itseesi päin.
  • Torjuminen – Nosta kättäsi ikään kuin vannoisit valan, kämmen kuulijoihin päin. (Heiluta kevyesti oikealle ja vasemmalle.) Tee näin kun torjut vahvasti jonkun ajatuksen, ehdotuksen tai aatteen.
  • Laskeminen – Kun käyt läpi asioita järjestyksessä (”Ensiksi… toiseksi…” jne.), nosta jokaisen uuden asian kohdalla uusi sormi esille. Voit korostaa elettä tarttumalla toisen käsen sormilla aina esille nostamaasi uuteen sormeen.
  • Varoittaminen – Nosta etusormesi, kun haluat varoittaa kuulijoitasi. Voit jopa kevyesti heiluttaa sitä oikealle ja vasemmalle.
  • Yhtäältä-toisaalta – Heilauta ensin toista kättäsi alaspäin, kuin leikkaisit jotakin. Sitten toisen asian tullessa heilauta toista kättäsi samalla tavalla. Tämä korostaa asian kahta eri puolta.

Näitä ei tule ymmärtää tiukkoina ohjeina vaan ennemmin vinkkeinä. Ehkä yksikään näistä eleistä ei synny sinulta luontevasti – tai sitten kaikki sopivat tyyliisi täydellisesti. Asia selviää kokeilemalla.

Näiden lisäksi on paljon varsin itsestään selviä eleitä, jotka nousevat luontevasti erilaisista kuvailevista, graafisista ilmauksista. Jos esimerkiksi puhut ylhäällä lentävästä lentokoneesta, nosta kättäsi ylös. Tai jos puhut pyöreästä kulhosta, voit piirtää kulhon muodon molemmilla käsillä.

Mieti harjoitellessasi puhettasi, missä kohtaa tällaiset eleet tukisivat sanomaasi. Ihannetilanne tietenkin on, että kätesi liikehtivät puheesi aikana luontevasti ilman erillistä pohdintaa.

Monet huippupuhujat käyttävät luontevasti käsiään korostaakseen sanomaansa. Katso miten tämän tekee Barack Obama vuonna 2008 Berliinissä pitämässään puheessa. Katso erityisesti 20 minuutin kohdalta eteenpäin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *