Uutiset tietävät kertoa, että paavi avasi twitter-tilin. Hienoa!
Tiedon välitti myös Iltasanomat, jonka pikku-uutisen kuvassa paavi käyttää iPadia. Kuvateksti selvittää: ”paavi räpelsi tablettitietokonetta”.
Uutinen on oiva esimerkki siitä, kuinka yhdellä sanalla neutraaliin uutiseen saadaan vino sävy.
Toimittaja halunnee huomauttaa paavin olevan jo perin iäkäs käyttämällä verbiä, joka ilmeisesti hänen mielestään sopii tilanteisiin, joissa uusi teknologia ja eläkeikäinen käyttäjä kohtaavat.
Erityisiä merkityksiä sisältyy siihen, että nimenomaan paavi räpeltää. Katolisen kirkon johtaja ei ole protestanttis-maallistuneessa Pohjolassa erityisen kovassa huudossa, joten toimittaja on koonnut rohkeutensa ja sijoittanut kuvatekstiin pienen piikittelyn.
Räpeltää on tässä yhteydessä eräänlaista heimokieltä: samanmielisten piirissä lausuttu vinoilu, jonka ympärille kokoonnutaan nyökyttelemään.
Pienen sanan voiman hahmottaa, kun sen sijoittaa kokeilumielessä erilaiseen yhteyteen. Esimerkiksi:
Ministeri Urpilainen räpelsi taulutietokonettaan.
Tällaisessa lauseessa piikittelevän sävyn havaitsisivat kaikki lukijat, eikä nyökyttelijöitä olisi enää montaa. Muotoilu koettaisiin yleisesti tyylittömäksi, mutta ehkä tällaiseenkin voisi jossain lehdessä törmätä.
Omaishoitaja Elma Puustinen (77v.) räpelsi taulutietokonettaan.
Näin ei voisi kirjoittaa. Piikittelevä ja vinoileva sävy ei sovi mitenkään kunnioitettavassa iässä olevaan omaishoitajaan.
Turvapaikkaa hakeva Mohammed Ahmed räpelsi taulutietokonettaan.
Tällaista muotoilua ei yksikään lehti päästäisi sivuilleen.
Kun paavin kerrotaan räpeltävän jotain, monella mieleen tulee kankea ja henkiseltä vireystasoltaan heikentynyt vanhus, jota kärrätään seremoniasta toiseen.
Nykyisen paavin kohdalla mielikuva menee pahasti metsään. Paavi Benedictus alias Joseph Ratzinger on virkatöidensä ohella mm. julkaissut viimeisen viiden vuoden aikana kolme kirja, yhteensä 900 sivua (klik, klik, klik).
Tietokoneen näppäimistöä on räpelletty ahkerasti.
Sinänsä yksittäinen sanavalinta jonkun pikku paaviuutisen kuvatekstissä ei ole mesoamisen arvoinen asia, mutta siitä nousee kaksi periaatteellisempaa kysymystä:
1. Yksittäisillä sanavalinnoilla voi olla yllättävänkin suuri merkitys tekstin (tai puheen) yleissävyyn.
2. Ainakin itse luen uutiseni mieluiten ilman toimittajan pinnalle pulpahtavia mielipidedemonstraatioita.
Iltapäivälehtien ”toimittajien” sanavalinnat ovat monesti erittäin kummallisia. Välillä joutuu miettimään, että ymmärtääkö toimittaja valitsemiensa sanojen merkitystä ja sopivuutta tiettyyn yhteyteen.
Tervetuloa kommentoimaan Ismo! Totta puhut. Joskus syynä varmastikin lienee kova kiire: uutisista kilpaillaan ja printin lisäksi pitää palvella sähköisesti. Moitteeton suomen kieli vaatii yleensä keskittynyttä suoritusta ja vähän enemmän aikaa, josta toimituksissa on pulaa.
Tosin sitten joskus törmää tällaisiin demonstraatioihin, ja toisinaan myös surkeisiin käännöksiin englantilaisesta originaalista. Syyt ovat monet.
Tuo on minusta vain tyypillinen hairahdus toimittajalta, joka ei tunne eri viestintätyylien eroja sanavalinnoissa tai ei välitä niistä.
Sana on vääräntyylinen käytettäväksi kuvaamassasi yhteydessä. Jos halutaan naureskella paaville, se voidaan tehdä avoimemmin, mutta silloin se pitäisi perustella hyvin. Jos toimittaja jollain keinolla näki, että paaviparka ei osannut käyttää laitettaan kunnolla, sen voisi ilmaista muulla tavoin. Nyt epäilen, että kyseessä oli pelkkä toimittajan mielikuva, jos vanhan miehen koneenkäyttö näytti hänestä hieman haparoivalta. Minunkin kirjoitustouhuni voi sivullisesta näyttää huvittavalta räpellykseltä, vaikka teen sitä työkseni.
Hei Oili! Kiitos kommentistasi. Kirjoitukseni alussa on linkki Iltasanomien uutiseen ja kyseiseen kuvaan. Minusta on vaikea ajatella, että siitä voisi jollakin tulla mieleen ”räpeltäminen”. (Niille, jotka eivät jaksa avata linkkiä: paavi istuu pöydän ääressä sormenpäät täppärin reunalla lepäämässä ja katsoo, kun joku kardinaali esittelee vehkeen toimintaa.)
Saattaisin ymmärtää ”räpeltämisen” sellaisen kuvan yhteydessä, jossa paavi korjaisi nelitahtimoottoria kädet rasvassa – etenkin jos korjaustyö ei tuottaisi pahemmin tulosta.
Jos kyseessä ei ollut tahallinen vinoilu, vaan sellaisen toimittajan työtä, joka ei tunne viestintätyylien eroja sanavalinnoissa tai ei välitä niistä, tapaus ei ole mielestäni yhtään valoisampi. Soisin että ammattitoimittajat nimenomaan tuntisivat viestintätyylien erot ja välittäisivät niistä.
Tarkennukseksi, Antti, että en suinkaan tarkoittanut, että osaamattomuus olisi toimittajalta jotenkin hyväksyttävää. Ilmaisin itseni huonosti. Toimittajan ammattiin nyt vain kuuluu taitaa tyylilajit, ja tuo valinta oli toimittajalta heikko esitys.
Olemme samoilla linjoilla, Oili! Ja kuten kirjoitin, tämä uutinen sinänsä oli aika vähäinen tapaus, mutta se toi mielestäni hyvin esille yksittäisten, pientenkin sanojen voiman.
Kiitos, Antti, hienosta kirjoituksesta. Tämä kertoo paljon suomalaisesta mediasta ja sen tasosta ja ihmisten mustavalkoisesta asennoitumisesta kaikkeen, mitä ei kunnolla tunneta.
Toimittajalle voisi joku lähettää vaikkapa paavin eli Joseph Ratzingerin kirjan Jeesus Nasaretilainen. Ehkä toimittaja saattaisi huomata, ettei siinä ole kyllä räpellyksen häivääkään. Jokainen kirjan lukenut voi todeta, että Ratzinger todella tietää mistä kirjoittaa – ja onhan hän epäilemättä aikamme menestynein teologi. Pientä kunnioitusta voisi toimittajakin siinä osoittaa.
Kiitos, Terhi! Minusta on ihan paikallaan, että paavista kirjoitetaan kriittisestikin, jos kriittinen arviointi pysyy asiatasolla. Sen sijaan puberteetti-ikäistä vinoilua – kehenkään kohdistettua – ei jaksaisi oikein lehtien sivuilta lukea.