Pastori Teemu Laajasalo ja Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja Petri Karisma keskustelivat tänä aamuna Ylen aamu-tv:ssä koulun joulujuhlien kristillisestä aineksesta.

Keskustelu kannattaa katsoa senkin takia, että herrojen välinen debatti oli hikisen intensiivinen. Karismalla oli tiukat mielipiteet, niin kuin Vapaa-ajattelijain puheenjohtajalta voi odottaakin. Ilahduttavasti Laajasalo ei ole mikään kaikkeaymmärtävä ”lullukkapappi” (ilmaisu kirjailija Veikko Huoviselta) vaan terävännäpäkkä debatoija. (Klikkaa kuvaa.)

Ennen varsinaiseen asiaan paneutumista pieni digressio:

Vaikka tämä aihe on retoriikan(kin) kannalta kiehtova, minusta on myös hieman ärsyttävää tarttua siihen. Nettisivuilla Yle kommentoi aihetta mm. näin: ”Tähän aikaan vuodesta aina kiihtyy keskustelu siitä, voiko koulujen joulujuhlissa laulaa virsiä tai lukea jouluevankeliumia.” Minusta näyttää siltä, että suuri osa aiheen ympärillä pyörivästä suhinasta on tiedotusvälineiden pumppaamaa; käytävästä keskustelusta voidaan uutisoida, jos sellainen keskustelu ensin käynnistetään. Ns. kadun miehissä ja naisissa aihe ei herätä yleensä suurempaa kiihkeyttä. Nyt itse tulen jatkaneeksi sitä keskustelua, jota esimerkiksi Yle nostattelee.

Itse kiistakapulan osalta on syytä lyödä kortit pöytään heti kättelyssä. Olen tuossa keskustelussa samoilla linjoilla Laajasalon kanssa. Joulu on kristillinen juhla, joskin sitä voi tietenkin viettää haluaminsa menoin. Itse vietän perheeni kanssa joulua ehdoin kristillisin menoin.

Myös koulun todellisuudessa on voimassa kova fakta joulun kristillisestä luonteesta, mutta siitä ei seuraa se, että juhlaa tulisi (välttämättä) viettää uskonnollisin menoin. Tämähän merkitsisi sitä, että kaikki eivät voisi juhlintaan osallistua. Sen sijaan joulun luonteesta johtuen monet kristilliset joulunviettotavat kuuluvat osaksi suomalaista kulttuuriperintöä.

Koulun joulujuhlassa voi ja tuleekin olla suomalaiseen kulttuuriperintöön kuuluvia elementtejä. Sellaisia ovat esimerkiksi Enkeli taivaan -virsi ja joulukuvaelma. Nämä eivät ole uskonnonharjoitusta, josta muiden uskontojen edustajia tai uskonnottomia tulisi varjella, vaan ne kuuluvat suomalaiseen kulttuuriperintöön. Näin on asian tulkinnut eduskunnan perustuslakivaliokunta (mietintö 10/2002, s. 7).

Niin ikään suomalaiseen kulttuuriperintöön joulunvieton osana kuuluvat tonttuleikit, joulukuusi ja joulupukki. Näitä on hyvä olla myös koulujen joulunvietoissa. En menisi poistamaan yhtäkään näistä, vaikka ne loukkaisivat jotakuta.

Voi olla, että näkemykseeni vaikuttaa myös se, että tuntemani ateistit ovat järjestäen fiksuja, suvaitsevaisia ja suurisieluisia. Heitä ei hetkauta yksi virsi tai kuvaelma, vaikka he eivät voikaan yhtyä niiden taustalla lepäävään sanomaan.

He ymmärtävät ja hyväksyvät sen, että syntyminen läpiluterilaiseen maahan merkitsee sitä, että kulttuurin syvärakenteeseen kuuluva kristillinen perinne nousee silloin tällöin pintaan. He myös tiedostavat, että nämä kristillistaustaiset joulunviettoperinteet ovat valtaosalle tärkeitä ja suovat enemmistölle tämän ilon.

Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtajan edustama pienen vähemmistön kovaääninen puhdistuslinja on jäänyt minulle vieraammaksi.

Mutta nyt harhauduin retoriikasta muihin asioihin. Palaan ruotuun.

Tällaisissa väittelyissä kelpo apuväline olisi antiikissa kehitetty (Aristoteles-Hermagoras-Cicero-Quintilianus) statusteoria (tai stasis-teoria kreikkalaisella puolella). Se oli alunperin oikeuspuheeseen (ns. forenssisen retoriikan) puolustuksen apuneuvoksi kehitelty menetelmä, jonka avulla sai määriteltyä, mistä käsiteltävässä asiassa oikeastaan on kysymys ja kuinka asiaa olisi viisainta lähestyä.

Sittemmin on huomattu, että statusteoriasta on hyötyä myös debatin hyökkäävälle osapuolelle. Siitä on myös analyysin työkaluksi, eli apuneuvoksi niille, jotka haluavat ymmärtää, mistä osapuolet oikein kiistelevät.

Asiaa selventää kummasti käytännön esimerkki:

Statukset ovat ikään kuin kysymyksiä, joiden kautta asiaa voidaan tarkastella. Statuksia on neljä. Seuraavat esimerkit liittyvät antiikin oikeudellisiin kysymyksiin:

1. Fakta (lat. coniectura) – Mitä on tapahtunut? Esim. varastiko syytetty pyhän vaasin?
2. Määritelmä (lat. definitio) – Onko teko rikos? Esim. onko vaasin anastaminen yksityistalosta pyhän häpäisemistä?
3. Laatu (lat. qualitas) – Onko rikos rangaistava teko? Onko teko perusteltavissa? Esim. voidaanko pitää lieventävänä asianhaarana sitä, että syytetty kaatoi vaasilla kiehuvaa öljyä kaupunkiin muurin yli tunkeutuvien vihollissotilaiden päälle?
4. Toimenpiteet (lat. translatio) – Voiko kyseinen oikeusistuin ratkaista asian? Esim. tulisiko vaasin varastaminen käsitellä uskonnollisessa oikeusistuimessa?

(Vaihtoehtoinen teorian esittely löytyy täältä.)

Sovelletaan nyt statusteoriaa joulujuhlakeskusteluun.

Petri Karisma haluaa riisua kaikki julkiset tilat uskontoon viittaavista elementeistä. Koulun juhliin sovellettuna tämä merkitsee virsien ja seimiasetelmien poistamista.

Teemu Laajasalo on sitä mieltä, että monikulttuurisuuteen kuuluvat monenlaiset kulttuuri-ilmaukset kuten jouluna perinteiset joulujuhlat. Hän puhuu lisäksi sen puolesta, että kristinusko on niin jämerästi nivottu suomalaiseen kulttuuriperimään, ettei sitä niin vain sieltä karsita.

Kumpikin keskustelija ajoi tiukasti omaa agendaa, mutta statusteorian mukaisesti olisi voitu keskustella enemmän näiden agendojen taustalla vaikuttavista faktoista, määritelmistä ja niiden laadusta.

Esimerkiksi olisi ollut hyvä keskustella siitä Laajasalon väitteestä (status coniecturae), että joulu on kristillinen juhla. Väitettä tukevat vankat kulttuuris-uskonnolliset perustelut, mutta vastaväitteenä voidaan myös esittää, ettei monien joulunvietossa ole mitään uskonnollista.

Jos joulu ei ole kaikille uskonnollinen juhla, voidaanko silloin sanoa, että kyseessä on kristillinen juhla? Tähän voitaisiin todeta, että eiköhän ramadan ole kuitenkin vankasti islamilainen juhla, vaikka joillekin (harvoille) ramadanin vietto voi olla uskonnosta riisuttua. Ja niin edelleen.

Koska tällaista keskustelua emme televisiosta nähneet, se piti nyt keksiä.

Tärkein kysymys tässä debatissa on luonteeltaan määritelmä eli status definitionis: Onko joulujuhlissa veisattava virsi tai seurattava kuvaelma uskonnonharjoitusta? Jostain syystä tätä olennaisinta kysymystä ei keskustelussa nostettu esille. Kaikkien oletus tuntui olevan, että kyse on ainakin jonkinasteisesta uskonnon harjoittamisesta.

Karisma olisi voinut joko yhtyä perustuslakivaliokunnan tulkintaan tai kieltää sen. Jos hän olisi hyväksynyt sen, keskustelussa olisi siirrytty kysymykseen laadusta (status qualitatis): vaikka kyse ei ole uskonnonharjoituksesta tiukasti katsottuna, kyse on silti torjuttavasta toiminnasta, koska virret ja seimet ovat uskontoon viittaavia symboleja, joita ei tulisi julkisissa tiloissa näkyä.

Tai sitten olisi voitu argumentoida, että vaikka Enkeli taivaan ei koulun juhlassa olekaan uskonnonharjoitusta lain tasolla, se voidaan silti sellaiseksi kokea. Koska uskonto on yksityisasia, ei kukaan voi tulla sanomaan, mikä toiselle on uskonnonharjoitusta ja mikä taas ei.

Mikäli Karisma olisi kieltänyt perustuslakivaliokunnan oikeutuksen määritellä asiaa, olisi siirrytty neljänteen statukseen, toimenpiteisiin (status translationis). Hän olisi voinut todeta, että kysymyksen uskonnonharjoittamisesta ratkaisee viime kädessä tuomioistuin.

Jouluinen ohje jokaiselle väittelijälle: tutustu antiikin oikeusretoriikkaan ja statusteoriaan. Sieltä saat jämerät apuvälineet, joilla loistat debateissa.