Eteen saapunut puhuja vaikuttaa oleva yleisönsä edessä kuin kotonaan. Ei jännittyneitä ilmeitä, hermostuneita maneereja, rasittavia defenssejä. Hän on sekä levollinen että itsevarma. Puhujan itsevarmuus ei ärsytä, vaan herättää kiinnostusta ja ihailua. Kuulijat haluavat uskoa sen, mitä puhuja heille sanoo.
Viime vuoden lopulla laadin ensimmäisen postauksen karismaattisuudesta. Tuolloin väitin, että keskeinen karismaattisen puhujan piirre on levollinen itsevarmuus. Keskityin postauksessani levollisuuteen. Nyt on vuorossa itsevarmuus.
Itsevarmuus on siitä vaikea piirre, että se voi myös ärsyttää kuulijoita. Tiedät varmasti mitä tarkoitan: intoa ylimitoin puhkuva pukumies tai kiihkeästi ryöpsähtelevä naispuolinen konsultti tulee kohkaamaan positiivista proaktiivisuutta ja innokasta innovatiivisuutta.
Puhuja saattaa vaikuttaa uskovansa niin itseensä kuin sanomaansa 132-prosenttisesti, mutta et silti ole vaikuttunut. Yltiöitsevarma kuohuntaa vain etäännyttää.
Tähän joku voisi todeta, että itsevarmuus onkin taitolaji. Mutta en menisi tähänkään kelkkaan. Aito itsevarmuus – se jonka ihmiset kokevat karismaattisuutena – on rehellistä asennoitumista, joka puskee läpi ulkoiseen olemukseen.
Tällainen itsevarmuus on nimenomaan levollista itsevarmuutta. Se ei hyökkää kenenkään päälle, eikä se tarvitse räiskyvän käytöksen tuomaa tukea.
Tällainen itsevarmuus on sitä, että seisot näkemystesi takana niin sanoillasi kuin olemuksellasi. Ja samalla saat myös ilmaista senkin, jos et ole jostain asiasta varma.
Kuulostaako hankalalta?
Karismaattisuuden haaste onkin siinä, että se ei ole mikään helposti käsitteellistettävä paketti vaan yhdistelmä tiettyjä luonteenpiirteitä ja niistä nousevaa toimintaa, joka tekee vaikutuksen yleisöön.
Voiko itsevarmuutta jotenkin kehittää?
Kyllä voi. Ensimmäinen ja tärkein askel on itsetutkistelu. Olenko kuulijoiden edessä hämilläni? Pyydänkö mielessäni anteeksi läsnäoloani? Onko minulla sellainen olo, etteivät näkemykseni ole oikeastaan kovinkaan arvokkaita, ainakaan tälle yleisölle jaettavaksi?
Mikäli vastaat tämänsuuntaisiin kysymyksiin myöntävästi, itsevarmuutesi lienee kohennuksen tarpeessa. Mutta tätä ei saavuteta millään tempulla, vaan sinun tulee pysähtyä näkemään kokonaisuus toisesta näkövinkkelistä. Esimerkiksi:
Minut on kutsuttu puhujaksi, he siis haluavat kuulla minua. Vaikka itse kokisinkin viestini vain omaksi pikku ajatuksekseni, se voi olla arvokas kuulijoilleni.
Tunnenko näitä asioita, joista olen aikeissa puhua? Kyllä. Olen siis näiden asioiden tuntija, eli asiantuntija. Ainakin tunnen puheeni aiheen paremmin kuin monet kuulijat. Minulla on siis heille annettavaa.
Terveen itsevarmuuden perusta on siinä, että koet itsesi arvokkaaksi niin ihmisenä kuin puhujanakin. Tiedät että sinulla on kuulijoillesi sanottavaa. Tunnet sanomasi hyvin, niin hyvin että olet kuulijoittesi silmissä asiantuntija.
Kun tällaisella asenteella varustettuna menet yleisön eteen, he vaistoavat levollisen itsevarmuutesi ja pitävät sinua karismaattisena puhujana. He kiinnostuvat sinusta ja sanomastasi.
Voisiko itsevarmuuden eteen tehdä vielä jotain?
On totta että tietynlainen käytös ja olemus viestivät itsevarmuutta. Voit kiinnittää siihen huomiota. Seuraavilla vinkeillä pääset jo pitkälle:
- Katso kuulijoitasi silmiin. Älä hautaa katsettasi.
- Hymyile. Hymysi osoittaa, että et ole huolestunut vaan vapautunut. Vapautunut hymy saa kuulijat pitämään sinusta.
- Liiku rauhallisesti. Hermostunut hosuminen kavaltaa levottomuutesi. Rauhallinen olemus välittää itsevarmuutta.
- Käytä rohkeasti käsiäsi puhuessasi. Olet aito oma itsesi isonkin yleisön edessä. Et halvaannu jännityksestä paikoillesi.
- Seiso selkä suorana ryhdikkäästi. Ryhdikäs olemuksesi viestii vahvasti itsevarmuudesta.
- Karsi puheestasi pois rasittavat täytesanat: ”niinku”, ”tota”, ”öö”, ”mmm”. Korvaa ne rauhallisemmalla puherytmillä ja tauoilla. Pyri siihen, että kaikki täytesanat lopulta häipyvät puheestasi. Ne antavat huonon vaikutelman.
- Poista puheestasi turha varauksellisuus ja empivyys. Älä sano: ”pyrimme siihen että” vaan sano mieluummin: ”teemme X:n”. Epävarma puhuja haluaa turvata selustansa ja ryydittää sanomansa monenlaisilla varauksilla. Itsevarma puhuja pistää itsensä alttiiksi ja osoittaa sanoillaan rohkeutta.
Itselleni tulee aina ”voi ei”-fiilikset mieleen, jos puhuja aloittaa ”Joo… anteeks et mä oon täällä… en mä oikeen muuten, mut kaverit pyysi. En mä oikein tästä mitään tiedä, mut katotaan nyt saadaanko jotain aikaiseksi”.
Tuollainen on minun mielestäni äärimmäisen loukkaavaa kuulijoita kohtaan – puhuja ikäänkuin myöntää, ettei hänellä ole mitään kuulijoita kiinnostavaa ja että nämä ovat oikeastaan aika tyhmiä, kun haksahtivat niin luulemaan. Samalla puhuja myös kertoo, että kuuntelijat tuhlaavat aikaansa, koska eihän hän mistään mitään tiedä.
Kamalinta kaikessa on, että useimmiten nämäkin puhujat ovat ihan hyviä, mutta huono aloitus latistaa tunnelman siitä mahdollisesta hurmostilasta, mikä siinä olisi muuten voinut olla.
Hyvä huomio! Olemme, Jussi, samalla aaltopituudella. Tuollainen on valitettavan yleistä ja se tosiaan pilaa tunnelman heti alusta alkaen – ja ihan tarpeettomasti.
Kyseessä on yritys varmistaa oma selusta. Ajatus menee arvatenkin jokseenkin siten, että mikäli te kuulijat ette nyt erityisesti innostu tästä minun puheenvuorostani, teitä on varoitettu. Huomaattehan että itsekin olen itseäni kohtaan aika realistinen ja kriittinen.
Tällaista kuulee usein tottumattomilta puhujilta, jotka eivät ole miettineet esiintymisen dynamiikkaa kovinkaan pitkälle.
Itse haluaisin samalla nostaa ja laskea rimaa. Yhtäältä ajattelen, että on ihan kunniakasta kieltäytyä puhepyynnöstä, jos oikeasti kokee, ettei ole mitään annettavaa. Toisaalta haluaisin rohkaista liiallisesta vaatimattomuudesta luopumiseen: usein annettavaa kyllä löytyy, kun vähän asiaa mietitään. Ja sitten kun sitä on löytynyt, kaikki tuollaiset varaumat tulee jättää pois puheen alusta.