Edellisessä postauksessa opastettiin muodostamaan rautaisia argumentteja. Nyt syvennytään tyypillisimpiin argumentaatiovirheisiin.

Monia näistä voi kutsua myös epäreiluiksi argumenteiksi. Ne ovat usein väittelyssä retorisesti tehokkaita, mutta asiallisen toista osapuolta kunnioittavan argumentaation kanssa niillä ei ole välttämättä paljonkaan tekemistä.

Argumentum ad hominem

Ad hominem liittyy väittelyyn. Siihen syyllistytään silloin, kun esitetään joku itse asiasta irrallaan oleva väite vastapuolen persoonasta. Esimerkiksi:

Tietenkin kannatat terveydenhuollon yksityistämistä, olethan oikeistolainen.

Tässä vihjataan, että yksityistämisen kannattajan näkemykset nousevat puhtaasti ideologiasta, eivätkä ne siten ole vakavasti otettavia.

On totta, että ideologia voi vaikuttaa siihen, mitä ihminen sanoo, mutta loppujen lopuksi vain väitteen ja perusteiden muodostaman argumentaation pätevyydellä on merkitystä väitteen totuuden kannalta.

Ad hominemia voi käyttää myös monella muulla tavalla. Esimerkiksi vetoamalla siihen, että puhujalla on oma lehmä ojassa:

Tietenkin olet sitä mieltä, että viralliset suositukset D-vitamiinin saannista ovat liian alhaisia. Olethan D-vitamiinikauppias!

Retorisesti ehkä toimiva heitto, mutta vaikka D-vitamiiniyrittäjän väitteiden totuudesta olisikin hänelle itselleen hyötyä, hän saattaa silti olla väitteissään aivan oikeassa. Se selviää vain perehtymällä hänen esittämiinsä perusteluihin.

Eräänlainen ad hominem on myös ns. lähteen myrkyttäminen. Siinä vastapuolen sanomiset pyritään saattamaan arveluttavaan valoon ennen, kuin hän avaa suunsa. Esimerkiksi:

Kun nyt käymme keskustelua talousasioista, on hyvä pitää mielessä, että kohta puheenvuoron saava vastapuoleni tuomittiin taannoin luottokorttihuijauksista.

Tällaisen tarkoituksena on tietenkin vihjata, että puhujaan ei voi luottaa. Tuollainen lausahdus toisaalta herkuttelee niin häikäilemättömästi toisen menneisyydellä, että vaikutus saattaakin olla päinvastainen: vastapuolen edustajaa aletaan sääliä.

Vielä häijymmäksi lähteen myrkyttämisen saa viritettyä, jos liittää siihen retorisista keinoista arveluttavimman, paralipsiksen. Sen avulla jotain asiaa korostetaan jättämällä se kertomatta:

Vaikka vastapuoleni taannoin tuomittiinkin luottokorttihuijauksista, ei ole mitenkään tarpeellista, että korostaisin asiaa tässä yhteydessä.

Ensin toinen puhuja on saatettu hyvin epäedulliseen valoon kuulijoiden mielissä. Sitten ikään kuin hurskaasti sanoudutaan irti siitä, että asiasta haluttaisiin tehdä minkäänlaista numeroa.

Argumentum ad verecundiam, ad populum ja ad nauseam

Nämä ovat kaikki saman virheargumentin eri muotoja: vääränlaista vetoamista auktoriteettiin. Ad verecundiam toteutuu silloin, jos esimerkiksi virheellisesti laajennetaan jonkun auktoriteettitahon asiantuntemusta jollekin toiselle alalle:

En usko jumaliin. Stephen Hawking on maailman kovin tähtitieteilijä, ja hän on sitä mieltä, ettei jumalaa tarvita mihinkään.

Hawkingin saavutukset kosmologiassa ovat varteenotettavat, mutta se ei vielä tee hänestä mestarifilosofia.

Ad populum vetoaa massojen voimaan:

Jumalausko on maailmassa monta vertaa yleisempää kuin uskonnottomuus tai ateismi. Siispä ateistit ovat väärässä.

Väitteen totuus ei kuitenkaan riipu siitä, kuinka monta ihmistä sitä kannattaa.

Ad nauseam (”pahoinvointiin saakka”) toteutuu silloin, kun jonkun näkemyksen ajatellaan pitävän paikkansa sen tähden, että sitä toistetaan kaikkialla.

Toisto on kyllä tehokas retorinen keino, koska sen avulla sanoma jää hyvin kuulijan mieleen. Ihmisten mielipiteiden pehmittäminen jatkuvan toiston avulla on kuitenkin argumentaatiotapana arveluttava ja lipsahtaa helposti propagandan puolelle.

Hieman samantapainen virhe on naturalistinen virhepäätelmä. Tämä esiintyy yleensä etiikasta käytävässä keskustelussa.

Virhepäätelmä syntyy, kun siitä, miten asiat ovat, päätellään, miten asioiden tulisi olla. Esimerkiksi luonnossa vallitsevasta järjestyksestä ei voi johtaa suoraan arvoja.

Myöskään ihmisyhteisöissä vallitsevista käytännöistä ei voi päätellä, mikä on oikein ja mikä väärin. Vaikka tyttöjen ympärileikkaukset ovat jossain päin maailmassa tuiki yleisiä, tästä ei voi tehdä sitä johtopäätöstä, että ne olisivat oikein.

Toisaalta se, että läntisissä ”sivistysmaissa” yleisesti kannatetaan jotain ajatusta, ei ole myöskään riittävä peruste näkemyksen oikeutukselle.

Olkiukko savuverhossa

Erittäin yleinen väittelyissä esiintyvä argumentaatiovirhe on ns. olkiukko (strawman).

Olkiukkoon syyllistyy se, joka pelkistää vastapuolen näkemyksen yksinkertaistettuun tai jopa harhaanjohtavaan muotoon. Näin hän tekee tästä näkemyksestä todellisuutta heikomman tuntuisen, sellaisen että se on helppo kumota.

Tosiasiassa vastapuolen kantaa ei ole kumottu; maahan on nuijittu ainoastaan yksinkertaistettu kyhäelmä, olkiukko.

Tiukassa väittelyssä alakynteen joutuneella saattaa olla suuri houkutus ohittaa vaikeat vastaväitteet jättämällä ne kommentoimatta.

Yksi tapa on alkaa puhua jostain muusta, aiheeseen ehkä löyhästi liittyvästä asiasta ja toivoa, että kiusallinen vastaväite unohdetaan. Tällaista sumuttamista kutsutaan savuverhoksi (red herring).

Savuverho ei ole reilua argumentaatiota. Jos vastapuolen näkemystä ei kykene kumoamaan, se tulisi myöntää.

Kun tässä esitellyt virheargumentit vältät, olet argumentoinnin taidossa turvallisilla vesillä. Vielä kun osaat tunnistaa väittelyssä vastapuolen tekemät argumentointivirheet ja vaadit parempia perusteluja, ollaan tekemisissä jo varsin laadukkaan argumentoinnin kanssa.