Presidentinvaalit ovat huipentumassa sunnuntain äänestyspäivään. Vaikka vaalihuuma ei ole sanottavasti tuntunut sen paremmin turuilla kuin toreillakaan, television, lehtien ja muiden instanssien vaalitentit ovat uskollisesti seuranneet toinen toistaan. Ehdokkaille ne ovat muodostaneet aikamoisen esteradan, mutta myös moni demokratiaa juhliva kansalainen alkaa olla tässä vaiheessa nääntynyt.

Vaalitentit luotaavat ehdokkaiden asiaosaamista, johtajuusnäkemystä ja parhaimmillaan arvoja. Tenttejä seuraa aina analyysivaihe, jossa toimittajat ja kommentaattorit esittävät arvionsa ehdokkaiden suorituksista.

Minulla ei ole tähän mitään huomautettavaa, mutta haluan kuitenkin muistuttaa siitä, että keskimäärin ihmiset tekevät äänestyspäätöksensä muilla perusteilla kuin syventymällä viikkokausiksi ehdokkaiden Nato-kantojen hienoihin eroavaisuuksin.

Jopa ne, jotka sanovat äänestyspäätöksensä olevan puhtaan rationaalisen punninnan tulosta, eivät vain huomaa muita impulsseja, jotka vaikuttavat heihin.

Suomalaisen median kunniaksi pitää sanoa, että tähänkin puoleen ollaan heräilemässä. YLE:n yksilötenteissä kukin ehdokas piti puheen, ja analysoinnin kohteena ei ollut ainoastaan puheen ns. asiasisältö vaan myös ehdokkaan esiintymiskyky, -tyyli ja yleinen olemus.

Kansalaiset nimittäin arvioivat myös ehdokkaiden ulkoista olemusta, ja tällä voi olla yllättävän paljon merkitystä äänestyspäätökseen. Monet haluavat äänestää sitä ehdokasta, joka ”näyttää johtajalta”.

Klassinen esimerkki tästä on Warren G. Hardingin nousu Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 1920. Harding toimi presidenttinä vain kaksi vuotta, koska hän kuoli kesken kautensa. Tämän kahden vuoden aikana hän jätti kuitenkin lähtemättömän jäljen historiaan: Hardingia pidetään yleisesti yhtenä USA:n historian kehnoimmista presidenteistä.

Harding oli ryhdikäs, pitkä ja – monen mielestä – poikkeuksellisen komea mies. Tumma paksu tukka, selkeäpiirteiset kasvot ja vieläpä lämmin, syvä ääni. Monen silmissä aivan johtajan näköinen ja oloinen mies. Äänestäjät eivät piitanneet siitä, että politiikassa hän oli päämäärätön ja osaamaton.

Tämä Harding-vaikutus on hyvin ehdokkaiden tiedossa ainakin USA:ssa. Erityisesti televisiotenteissä ehdokkaat tuntuvat kilpailevan siitä, kuka seisoo ryhdikkäimmin ja kenen leuka on rohkeimmin pystyssä.

Englantilainen kehonkielen kouluttaja Richard Newman kutsuttiin USA:ssa radioon kommentoimaan Yhdysvaltain presidentinvaalien tulevia ehdokkaita syksyllä 2007. Vaaleihin oli aikaa 14 kuukautta, ja siinä vaiheessa mahdollisia ehdokkaita oli 73. Barack Obama ei ollut tässä vaiheessa mikään ennakkosuosikki.

Tästä huolimatta Newman esiintymisen ja kehonkielen ammattilaisena noteerasi ehdokkaiden joukosta nimenomaan Obaman ja arvioi että tämän esiintymistyylissä yhdistyivät täydellisimmällä tavalla kaikki johtajan olemukselta odotettavat piirteet. Reilun vuoden päästä Obama valittiin Yhdysvaltain presidentiksi.

Princetonin yliopiston psykologian professori Alexander Todorov on toteuttanut sarjan kokeita, joissa on tutkittu ennustavatko ihmisten ensivaikutelmat ehdokkaiden kasvokuvista äänestysten tuloksia.

Todorov kertoo kirjassaan Face Value (Princeton University Press, 2017), että ensivaikutelma vastaa varsin hyvin sitä, kuka lopulta tulee valittua. Ihmiset äänestävät ehdokasta, joka näyttää heidän mielestään ”pätevältä”.

Todorov myös väittää, että samaa ilmiötä samoin tuloksin on tutkittu myös monissa muissa maissa, myös Suomessa.

Kirjassa kerrotaan tutkimuksesta, jonka John Antonakis ja Olaf Dalgas tekivät Sveitsissä. 5-13-vuotiaille lapsille annettiin tehtäväksi pelata Odysseuksen matkoja käsittelevää tietokonepeliä. Pelissä purjehdittiin Troijasta Ithakaan.

Pelin jälkeen lasten tuli kuvitella, että he ovat mukana laivamatkalla ja heidän tuli nyt päättää, kuka valitaan laivan kapteeniksi. Vaihtoehdoiksi annettiin pareittain ranskalaisten poliitikkojen kasvokuvia. Kyse oli parlamenttiin pyrkivistä poliitikoista, mutta sitä lapset eivät tienneet.

Lapset arvioivat kapteeniehdokkaiden pätevyyttä vain kasvokuvien perusteella, mutta heidän valintansa vastasi 70-prosenttisesti vaalitulosta.

Ihmisten äänestyspäätökset voivat kuitenkin olla vielä tätäkin epärationaalisempia. Heinäkuussa vuonna 1916 neljä ihmistä kuoli ja yksi vammautui haiden (tai hain) hyökkäyksissä New Jerseyn osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Osavaltion rannikkokaupungeille tämä oli tietenkin raskas isku, koska turismi kärsi kovan kolauksen; tapahtumat herättivät kauhua, eivätkä ihmiset halunneet mennä enää veteen.

Miten tämä vaikutti istuvan presidentin Woodrow Wilsonin suosioon, kun tämä pyrki toiselle kaudelle? Miten heinäkuussa tapahtuneet haihyökkäykset vaikuttivat äänestäjiin vielä marraskuussa, kun vaalit pidettiin?

Asiaa selvitti politiikan tutkija Christopher Achen. Neljässä piirikunnassa, joissa taloudellinen menetys oli suurin, Wilsonin kannatus tippui 3 %. Dramaattisin havainto koski niitä rantakaupunkeja, joissa hyökkäykset olivat tapahtuneet. Spring Lakessa Wilsonin pudotus oli 9 % ja Beach Havenissa 11 %.

Tämä kannatuksen tippuminen oli yhtä suurta kuin Herbert Hooverin  pudotus vuonna 1932 lamakauden takia.

Mutta nyt suosiota laskivat haihyökkäykset – joista ei kaiketi millään järkevällä perusteella voi syyttää istuvaa presidenttiä.

Vastaavia tutkimuksia on tehty paljon. Yhdysvaltain vuoden 2000 presidentinvaalit ratkaistiin Floridassa, joka on vaa’ankieliosavaltio. Siellä varsin monet kansalaiset, joiden oletettiin äänestävän Al Gorea, antoivatkin äänensä George W. Bushille.

Al Gore, silloinen varapresidentti, menetti verrattoman paljon ääniä sen takia, koska Floridaan iski äänestyksen ajaksi kova kuivuus. Ihmiset kärsivät kuivuudesta, mutta millään järkisyyllä ajateltuna sen ei olisi pitänyt vaikuttaa äänestyksen tulokseen. Vallassa oleva ehdokas sai kuitenkin kärsiä sääoloista.

Tämäkään ei ole yksittäinen tutkimustulos, vaan Achen ja Larry Bartels ovat osoittaneet, että kielteiset sään ääri-ilmiöt kuten kuivuus tai tulvat vaikuttavat negatiivisesti istuvan presidentin kannatukseen. Olennaista on myös se, että tämä negatiivinen vaikutus ei riipu siitä, onnistutaanko sääoloihin valmistautumaan huolellisesti tai vastataanko sääilmiöiden seurauksiin riittävän pontevasti. Pelkällä säätilalla on merkitystä.

Vastaavia tutkimuksia on sittemmin laajennettu monenlaisiin asetelmiin. On esimerkiksi osoitettu, että voittoisan urheilujoukkueen kannattajien joukossa vallanpitäjät ovat suositumpia kuin niiden, jotka fanittavat häviävää seuraa.

(Haihyökkäyksistä, sääilmiöistä ja urheilujoukkueista kerrotaan Rick Shenkmanin kirjassa Political Animals [Basic Books, 2016].)

Vaaleissa mielikuvilla ja pinnallisilla vaikutelmilla on yllättävän suuri merkitys, myös nyt kun Suomen kansa valitsee jälleen kerran tasavallalle presidentin.

Päivittelyyn taipuvaiset päivittelevät demokraattisen järjestelmän sudenkuoppia, realistit toteavat, että tällaista tämä nyt vain on, ja asian oivaltaneet ehdokkaat käyttävät mielikuvien valtaa täysimääräisesti hyväkseen.