Aikoinaan pohdin, mistä esiintyjän karisma syntyy, ja päädyin tiiviiseen määritelmään:

Karisma on levollista itsevarmuutta.

Olen esitellyt määritelmäni useissa koulutuksissani ja kertonut konkreettisia vinkkejä, kuinka esiintyjä voi olla yhtäältä levollinen ja toisaalta itsevarma. (Olen myös jo aiemmin kirjoittanut asiasta täällä ja täällä.)

Aktiivisimmat osallistujaporukat ovat myös arvostelleet määritelmääni rajoittuneeksi – minkä myönnän auliisti. Kyseessä ei olekaan tyhjentävä resepti vaan kätevä tiivistys, joka kattaa paljon siitä, mistä karismassa on kyse. (Laajemman selvityksen karismasta tarjoaa Katleena Kortesuon Karisman käsikirja.)

Määritelmäni perustuu yksinkertaiseen havainnointiin karismaattisista puhujista. Hyväksi esimerkiksi käy Barack Obama, jota yleisesti pidetään karismaattisena esiintyjänä.

Obama on täysin tyyni ja rauhallinen, vaikka yleisö olisi kuinka suuri. Hän puhuu rauhallisesti ja pitää kunnollisia taukoja puheensa lomassa. Vaikuttaa siltä että hänellä ei ole mikään kiire pois – hän on hyvin levollinen.

Toisaalta hänen esiintymisestään välittyy se, että hän seisoo sanojensa takana ja pitää asiaansa niin tärkeänä, että muidenkin on syytä saada kuulla se. Puheessa ei ole epäröintiä tai arvailua – hän on perin itsevarma.

(Barack Obaman puheita löytyy runsaasti YouTubesta. Käytän usein esimerkkinä YK-puhetta vuodelta 2012.)

Levollinen itsevarmuus on eräänlaista nuorallakävelyä. Levollinen puhuja voi muuttua liian levolliseksi. Esiintymisestä tulee löysää, jolloin jännite katoaa. Itsevarmuus voi puolestaan kääntyä jyräävyydeksi, jonka kuulijat kokevat helposti hyökkäävänä.

Tämän pitkällisen alustuksen jälkeen tullaan käytännölliseen vinkkiin, joka on erittäin helppo ottaa käyttöön ja tukee pyrkimyksiäsi osoittaa yleisölle levollista itsevarmuutta:

Kun astut yleisön eteen, älä avaa suutasi heti vaan pysähdy hetkeksi ja tarkkaile kuulijoitasi.

Monet aloittelevat puhujat ovat esiintymislavalle astuessaan hermostuneita. He ovat opetelleet tarkasti avausrepliikkinsä ja töräyttävät sen suustaan niin pian kuin mahdollista. Ikään kuin he olisivat vaarassa unohtaa sen, mitä he haluavat sanoa.

Tämä luo helposti hätäisen ja levottoman vaikutelman. Vaikuttaa siltä, että puhuja pyrkii peittelemään omaa epävarmuuttaan.

Sen sijaan pysähtyminen yleisön eteen rauhoittaa tilanteen ja osoittaa heti kättelyssä levollista itsevarmuuttasi.

Hiljaa seisominen suuren yleisön edessä ei ole helpoimpia mahdollisia asioita. Siksi kaihdamme puheessamme taukojakin ja höpötämme niiden sijasta täytesanoja ”niinku”, ”tota” jne.

Hetken hiljaisuudessa on myös se hyvä puoli, että se lisää jännitettä, mikä puolestaan nostaa kuulijoiden kiinnostusta. He pysähtyvät odottamaan, mitä sanottavaa puhujalla on.

Kun ensi kerralla astut yleisön eteen, älä sano heti mitään vaan katso kuulijoitasi hymyillen lyhyen hetken ajan ja aloita puheesi vasta sitten. Näin olet mahdollisimman vaikuttava heti alusta pitäen.