Sanna Marin sai New York University -yliopiston kunniatohtorin arvon ja piti puheen yliopiston päätösseremoniassa keskiviikkona 17.5. (puheen teksti löytyy täältä). Moni on katsonut puheen ja ollut siitä vaikuttunut. Puheessa on muutama piirre, joista jokainen puhuja voi oppia ja esiintyä jatkossa vaikuttavammin.

1 Toimiva rakenne

Puheessa on klassinen rakenne, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on osoittautunut toimivaksi. Puheen alkupuolella Marin kertoo, että hänellä on kuulijoille kolme neuvoa:

You have the right to want things and to want things to change.

Wanting is not enough. To change things, you have to take over. 

You have to stop being afraid.

Valtaosa puheesta käsittelee näitä kolmea neuvoa tarkemmin, ja puheensa lopussa hän vielä lyhyesti toistaa ne.

Roomalainen puhuja ja retoriikan opettaja Cicero linjasi, että puheen alussa kuulijoiden hyväntahtoisuus pitää voittaa omalle puolelle ja heidät pitää saada tarkkaavaisiksi ja alttiiksi oppia uutta. Perinteinen tapa kuulijoiden tarkkaavaisuuden virittämiseksi on juurikin se, että omaa pääviestiä vilautetaan jo vähän alussa, mutta ei kerrota vielä kaikkea.

Samoin pääviestin toistaminen lopussa, enumeratio, on aivan klassisen retoriikan peruskauraa. Puheessa olennaisen toistaminen auttaa tärkeiden asioiden painamista mieleen.

Puheen pääviestin jakaminen kolmeksi ohjeeksi menee sekin perin klassisilla linjoilla. Tricolon, eli ns. kolmen sääntö, on tunnetuimpia ja toimivimpia retorisia työkaluja ja sitä voi käyttää hyvin monella tavalla. Esimerkiksi koko puhe voi olla kolmiosainen. Puheen keskivartalo voi olla jaettu kolmeen osaan. Tärkeitä sanoja voi toistaa kolme kertaa. Olennaiset kappaleet voivat päättyä kolmeen merkitsevään sanaan. Ja niin edelleen.

Marinin valitsema rakenne on hyvin toimiva puheissa, joissa on tärkeää välittää yleisölle joku tiedollinen viesti. Sen varjopuolena voidaan ajatella olevan kaavamaisuus, mutta se ei ole kuitenkaan hyvä syy jättää tätä mainiota ja helppoa rakennetta käyttämättä – kunhan ei käytä sitä joka puheessaan.

2 Kuulijat pidetään mukana

Puheiden seuraaminen vaatii kuulijoilta keskittymistä. On hyvin tavanomaista, että ajatus lähtee harhailemaan, ja osa puheesta menee ohi. Sen takia taitava puhuja auttaa kuulijoita seuraamaan puhetta joko pienillä vihjauksilla tai sitten kertoen suoraviivaisesti mitä on tekemässä. Marin käyttää molempia tapoja.

Alussa hän havahduttaa kuulijat siihen, että puheen synty on pohdinnan tulosta: ”My dear graduates, what can I say to you on this special day?”

Pian sen jälkeen hän kertoo suoraan, mitä tulee puheessaan tekemään ja tekee näin kuulijoille selväksi, mitä on odotettavissa: “I will now reflect on my own answers and share some thoughts to prepare you to when you are asked similar questions in the future.”

Hän tekee pian saman uudestaan vähän monisanaisemmin: “I know you have already been lectured a lot, since you were able to graduate from this very special institution, but I thought I might add to that by offering just a few small insights more. This is why I want to give you three pieces of advice about change.”

Kun puheessa siirrytään uuteen aiheeseen, Marin viestittää sen kuulijoille selkeästi:

My first piece of advice is about wanting things to change.

My second piece of advice to you today is that it is also your responsibility to take over. 

My third piece of advice to you, dear graduates, is about how.

Marin johdattaa kuulijoita läpi puheen hyvin selkeästi, ja tästä pyrkimyksestä voivat mielestäni kaikki puhujat ottaa oppia.

Onko tässä tavassa haittapuolia? Voidaan ajatella, että se, mikä selkeydessä voitetaan, kenties runollisuudessa hävitään. Kuulijoiden ohjaaminen voi tehdä puheesta hivenen opettajamaisen. Tämä ei välttämättä ole ongelma, mutta jos pyrkimyksenäsi on tehdä puheestasi ikimuistoinen sanataideteos, ohjaa kuulijoita vain muutamassa kohdassa ja hienovaraisesti.

3 Henkilökohtainen esimerkki

Amerikkalaisten yliopistojen valmistujaisseremonioissa pidettävät puheet ovat oma puheen lajityyppinsä: commencement speech. Tällainen puhe antaa puhujalle paljon vapauksia, ja koska puhujat ovat yleensä kiinnostavia henkilöitä, elämäkerrallisuus näissä puheissa on suotavaa.

Marin puhuu runsaasti itsestään. Hän kertoo, mitä häneltä kysyttiin, kun hänet valittiin pääministeriksi. Hän nostaa puheensa kolme ohjetta oman kokemuksensa pohjalta. Hän antaa kautta puheen erilaisia henkilökohtaisia syitä omien ohjeittensa taustalle.

Henkilökohtainen elementti voidaan tuoda puheeseen myös siten, että se ei ole kuitenkaan liian paljastava, jos puhuja kokee sen kiusallisena. Itse asiassa Marin on tehnyt juuri näin. Hänen viittauksensa henkilökohtaiseen kokemukseen pysyvät varsin yleisluontoisina: mitään suuria henkilökohtaisia paljastuksia puheessa ei ole. Silti henkilökohtaisuus-aspekti lisää puheen kiinnostavuutta, ja on oikeastaan tässä puheessa välttämätön.

Myös tämä Marinin puheen piirre on sellainen, josta muidenkin puhujien kannattaa ottaa mallia. Toki pitää ottaa huomioon puheen lajityypi ja tilanne: kuinka paljon ja minkälainen henkilökohtaisuus kussakin puheessa toimii. Mutta silloin, kun omaelämäkerralliset viittaukset sopivat tilanteeseen, niitä ei kannata liikaa arastella. Ihmiset ovat yleisesti ottaen kiinnostuneita toisista ihmisistä ja mielellään vertaavat omaa elämäänsä ja ajatteluansa heihin.

Marinin puheesta voisi nostaa myös muitakin retorisesti kiinnostavia piirteitä. Vetoavaa on ainakin puhujan määrätietoisuus: hän vaikuttaa seisovansa vankasti sanojensa takana. Määrätietoisuus menee sille asteelle, että puhuja kehottaa kuulijoita valitsemaan puolensa arvojen kamppailussa – harmaan alueita ei ole. Tämä kohta puheesta on herättänyt myös kritiikkiä, mutta johtajilta odotetaan usein vahvoja linjauksia ja retorisesti monet kokevat ne vetoaviksi.

Olisinko tehnyt tässä puheessa itse jotain toisin? Tässä liikutaan jossain määrin makuasioiden kentällä, mutta puheessa oli yksilöä kohtaan varsin vaativa sävy:

[Y]ou need to want things to change for better.

These are challenges that need to be solved. And there is no one else to do that, other than you.

All of these questions are battles of values. And we all must take a side in that battle. There is no middle ground.

This, dear graduates, is the present and the future. And it is your responsibility to make sure that the change is on the right track.

[T]here is no one else to do it but you.

Ovatko kuulijaa kohtaan osoitetut vaatimukset ongelma? Eivät ne välttämättä ole. Yksi viime vuosien kiinnostavimmista puhujista on ollut Greta Thunberg ja hänen puheensa ovat äärimmäisen vaativia. Monet ihmiset tuntuvat kokevan tärkeäksi, että joku ottaa ohjat käsiinsä ja antaa selviä kehotuksia siitä, kuinka tulee toimia.

Toisaalta monista poliittisista kampanjoista olemme oppineet, että ihmisiä inspiroi ja kannustaa eteenpäin toivo. Puheessa tuleekin olla oikeassa tasapainossa kuulijoille osoitettuja vaatimuksia ja velvollisuuksia sekä toivon näköala: muutos on mahdollinen, parempi tulevaisuus odottaa meitä, sinä et ole yksin vaan me teemme tämän yhdessä.

Tämäkin puoli oli esillä Marinin puheessa, mutta se tuli ilmi vasta puheen lopussa:

I also want things to change but I cannot do it alone. I need you and others with me to make the world more equal, more sustainable and more just. I know I’m not alone with this thought. I know many of you want the same and together we can make it a reality. So now we just have to do it.

Ja aivan lopussakin yksilön vaatimusten ja yhteisten ponnistusten välillä säilyi mielenkiintoinen jännite:

Together with others you can do anything and you must, because there is no one else to do it but you.

Siis: Yhdessä voimme tehdä mitä tahansa – mutta toisaalta kukaan muu kuin sinä ei tätä voi tehdä.

Näiden huomioiden jälkeen haluan kuitenkin todeta, että voittopuolisesti Marinin puhe oli esitys, josta kaikki puhujat voivat ottaa oppia. Jos kaikissa puheissa olisi yhtä hyvin mietitty rakenne, kuulijat pidettäisiin mukana alusta loppuun ja puhuja rohkenisi tuoda esille henkilökohtaista esimerkkiään, suomalaisten puheiden taso nousisi aimo harppauksen ylöspäin.