Ovatko vaikuttavan esiintymisen taidot vielä tärkeitä?

Toisinaan kohtaan kysymyksen, onko vaikuttava esiintyminen nykyään enää niin tärkeää, kun kerran digitaalinen viestintä ja teknologiset kanavat hallitsevat yhä suurempaa osaa arjestamme.

Ehkä on ennalta-arvattavaa, kuinka vastaan tähän kysymykseen. Totta kai vaikuttava esiintyminen on tärkeää! Mutta on ehkä hyvä perustella tämä vastaus, sillä viestintäympäristömme on jatkuvassa muutoksen tilassa.

Esiintyminen on lisääntynyt entisestään

Kun aiheen äärelle pysähtyy, oivaltaa nopeasti, että itse asiassa esiintymis- ja vuorovaikutustilanteet ovat viime vuosina vain lisääntyneet. Nykyteknologia on tehnyt palaverien järjestämistä niin helppoa, että niitä pidetään nykyään aiempaa matalammalla kynnyksellä ja siten enemmän kuin ennen (valitettavasti, voisi joku todeta). Webinaarit ja etäseminaarit ovat tehneet osallistumisen tapahtumiin erittäin helpoksi. Eivätkä livetilanteetkaan ole mihinkään kadonneet.

Itse asiassa yleisön vaatimustaso on noussut. Kansainvälistymisen myötä olemme päässeet seuraamaan todella taitavia esiintyjiä. Emme enää tyydy keskinkertaisiin puheisiin. Näyttää siis vahvasti siltä, että itse asiassa vaikuttava esiintyminen ja puhuminen ovat nykyajan työelämässä entistäkin tärkeämpiä ja samalla hyvin arvostettuja taitoja.

Nykyisessä työelämässä ja yhteiskunnassa korostuu yhä enemmän taito herättää luottamusta, innostaa ja motivoida muita – niin kollegoita, asiakkaita kuin yhteistyökumppaneita. Informaatio on kyllä saatavilla kaikille. Niinpä vaikuttava esiintyminen on muodostunut ratkaisevaksi kyvyksi, jolla voi nousta esille johtajana ja mielipidevaikuttajana.

Digitaalisessa ympäristössä tämä on erityisen arvokasta, sillä vaikka fyysinen etäisyys on kasvanut, tarve aitoon läsnäoloon ja vuorovaikutukseen ei ole kadonnut mihinkään – se on vain muuttanut muotoaan.

Miksi tämän oivaltaminen on tärkeää?

Tietoisuus vaikuttamistaitojen tärkeydestä on voimakas motivaattori. Kun ymmärrämme, kuinka suuri merkitys vakuuttavalla esiintymisellä ja viestinnällä voi olla uralla etenemisessä, ihmissuhteiden vahvistamisessa tai tavoitteiden saavuttamisessa, alamme tarkastella omia taitojamme kriittisemmin.

Monet huomaavat, että vaikka heillä olisi paljon asiantuntemusta ja tietoa, tämä ei automaattisesti muutu vaikuttavaksi viestiksi ilman kykyä välittää sitä selkeästi ja vakuuttavasti. Tietoisuus näistä taidoista voi herättää halun oppia lisää, kokeilla uusia keinoja ja asettaa itselle tavoitteita kehittyä paremmaksi esiintyjäksi ja viestijäksi.

Koulutan usein esiintyviä asiantuntijoita. He ovat oman alansa eksperttejä, ja jotkut heistä ovat kokeneita puhujia. Näissä valmennuksissa tapahtuu usein hämmästyttäviä kehitysloikkauksia. Ensimmäinen askel on joka tapauksessa aina sen sisäistäminen – syvällisesti – että taito esiintyä on avain todelliseen vaikuttamiseen.

Kun motivaatio on syntynyt, valmennettavat janoavat ymmärrystä esiintymisensä vahvuuksista ja mahdollisista sudenkuopista. Kehityskohtia löytyy aina, ja esiintymistaidoista innostuneiden on helppo harjoitella ja parantaa suoritustaan.

Motivaatio ja täsmävalmennus saavat usein aikaan mahtavia tuloksia. Tyypillinen tilanne on se, että keskivertoesiintyjistä sukeutuu hyviä ja vaikuttavia puhujia jo varsin vähäisellä harjoittelulla. Hyvistä puhujista voi tulla erinomaisia.

Näin sinustakin voi tulla huippupuhuja

Jos tämä teksti on herättänyt sinussa kiinnostuksen esiintymistaitojen kehittämiseen, saatat miettiä, kuinka edetä ja tarttua haasteeseen. Tässä sinulle vinkki. Jos antiikin aikana halusi vaikuttavaksi puhujaksi, edessä oli kolme tietä: ars, imitatio ja exercitio.

Ars tarkoittaa tietoa ja ymmärrystä siitä, mihin vaikuttava puhuminen perustuu: puheen rakenteesta, retorisista keinoista, esiintymisestä jne. Tätä tietoa saadaan hyvistä puhetaidon kirjoista, luotettavilta nettisivuilta, koulutuksista ja henkilökohtaisessa esiintymisvalmennuksessa.

Imitatio tarkoittaa nimensä mukaisesti hyvien puhujien jäljittelyä. Huonoistakin esityksistä voi oppia paljon: ainakin tietää, miten ei kannata toimia. Kun olet missä tahansa tilaisuudessa, jossa joku puhuu tai esiintyy, arvioi näkemääsi ja kuulemaasi kriittisesti. Jos esiintyjä onnistuu hyvin, mieti tarkasti, mitä hän teki oikein ja sovella löytöjäsi omaan esiintymiseesi.

Exercitio tarkoittaa harjoittelua, taitojen pistämistä käytäntöön. Ota vastaan esiintymistilaisuuksia. Mieti jokaisen puheesi jälkeen, kuinka onnistuit. Missä olivat vahvuutesi? Mitä vielä voisit kehittää? Jos mahdollista, ota vastaan palautetta ystäviltä ja kollegoilta. Ota palaute huomioon seuraavassa puheessasi, ja myönteisen kehityksen kierre on valmis.

Ensimmäinen askel on joka tapauksessa aina tiedostaminen: vaikuttavan esiintymisen taidot ovat tärkeitä – usein ratkaisevan tärkeitä – ja sinä voit kehittyä paremmaksi. Kun tämä oivallus on tapahtunut, kivi on pistetty pyörimään, ja tie kohti huippupuhujaksi kehittymistä on avattu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *