Avainsana-arkisto: haastattelut

Potkut kierrellen kaarrellen

Tuore uutinen kertoo, että Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg jättää tehtävänsä, johon hänet oli palkattu viisivuotiskaudeksi. Rosenberg muuttaa takaisin Ruotsiin. Ruotsista Suomeen kaksi ja puoli vuotta sitten muuttanut Rosenberg on ollut viranhoitonsa aikana kohtalaisen näkyvä ja myös kiistanalainen hahmo. Hänen voimakkaat näkemyksensä ja tapansa esittää ajatuksiaan joissakin julkisissa keskusteluissa ovat herättäneet keskustelua, varmasti myös puolesta mutta … Jatka lukemista Potkut kierrellen kaarrellen

Presidentti Niinistö – taitava esiintyjä

Mitä? Enkö juuri taannoin nuijinut tasavallan presidentin YK-puheen maan rakoon? Kyllä vain, mutta totesin samassa kirjoituksessa, että presidentillä oli selvästi huono päivä ja että hän on aiemmin osoittautunut kelpo puhujaksi. Tämä arveluni sai vahvistuksen, kun presidentti Niinistö oli viime viikon lopulla CNN:n huipputoimittaja Richard Questin haastateltavana. Niinistön esiintyminen oli monin tavoin erinomainen. Klikkaa kuvaa ja … Jatka lukemista Presidentti Niinistö – taitava esiintyjä