Kuinka yleisö kiedotaan pikkusormen ympärille

Brändiasiantuntija-yrittäjä Lisa Sounio oli torstaina puhumassa Hämeenlinnassa seudun yrittäjänaisten kutsumana. Brändääminen ja Sounio henkilönä kiinnostivat, joten menin mukaan kuuntelemaan.

En ollut kuullut Souniota aiemmin, mutta olin saanut käsityksen, että hän on harjaantunut esiintyjä. Tein muistiinpanoja niin brändäystä käsittelevän puheenvuoron sisällöstä kuin retorisista seikoista.

sounio-lisa-brandikas

Kuulemani perusteella voin sanoa, että Sounio osaa puhua koukuttavasti. Kuulijat pysyivät tarkkaavaisina koko esityksen ajan. Kokemani pohjalta olen laatinut viisi vinkkiä, joiden avulla kuka tahansa voi tehostaa esityksensä vaikuttavuutta.

1) Tutustu yleisöösi ennen puheenvuoroasi ja käytä oppimaasi hyödyksi puheessasi.

Sounio kätteli ainakin valtaosan saliin saapuneista kuulijoista ja oli selvästi painanut mieleen, mitä ihmiset olivat hänelle itsestään kertoneet. Tämän tiedon pohjalta hän saattoi kesken esitystään esimerkiksi viitata yleisön joukossa istuviin tietyn alan yrittäjiin ja muutenkin ottaa kuulijat aidosti mukaan.

Jo pelkästään kättely ennen esitystä on hieno ele, mutta kun pidät korvat auki ja palaat puheessa kuulemaasi, osoitat kuulijoillesi, että todella välität heistä.

2) Luo odotuksia sanomalla, että aiot kertoa jotain jännittävää.

Anna yleisölle lupauksia ja kerro, mitä tuleman pitää. Jos lupaat paljastaa jotain jännittävää, saat pidettyä kuulijasi tarkkaavaisina. Muista myös pitää lupauksesi ja kertoa jutut, joista etukäteen vihjailit!

3) Kerro tarinoita ja liitä ne siihen asiaan, josta puhut.

Sounion esitys oli yhtä kertomuskavalkadia. Kiehtovat tosielämän tarinat ovat koukuttavia ja monesti hauskoja. Niitä on helppoa ja nautittavaa kuunnella. Käy sinäkin kokemustesi arkistoa mielessäsi läpi ja ammenna sieltä parhaat sattumuksesi.

Tarinat itsessään eivät kuitenkin vielä tee sinusta kateederien Ciceroa. Todellista taitoa on se, että osaat valita kertomuksesi niin, että ne valaisevat esittämääsi pointtia tai muuten opettavaisesti tukevat sanomaasi.

4) Älä pelkää koskettaa kuulijoittesi tunteita.

Kuulijat sitoutuvat puhujaan ja esitykseen sitä syvällisemmin, mitä aidommin heidän tunteitaan on kosketettu. Ja jos kykenet luomaan tunteiden vuoristoradan, jossa erilaiset tunteet vuorottelevat nopeasti, vaikutus koetaan vieläkin voimakkaammin.

Kun Sounio kertoi omaisensa kuolemasta, hän itse ja sen myötä myös kuulijat liikuttuivat. Välittömästi tämän perään seurasi vallan huvittava kertomus. Tällainen tunteiden vaihtelu saa kuulijat yhä syvällisemmin esityksen pauloihin.

5) Ole rohkeasti oma itsesi.

Kun olet yleisösi edessä reilusti, suoraselkäisesti ja rohkeasti sitä, mitä olet, teet vaikutuksen. Kaikenlainen falskius huomataan helposti, mutta eivätpä aitous ja rehellisyyskään voi olla vaikuttamatta. Kun avaat itseäsi, kuulijat samastuvat sinuun ja ottavat sinut ja sen mukana sanomasi vastaan.

2 thoughts on “Kuinka yleisö kiedotaan pikkusormen ympärille”

  1. Kiva postaus. Näihän kuuluu ensimmänen tälle foorumille kirjoitettu komentti aloittaa. Eli tylsästi.

    Mutta asiaan eli tuo ensimmäinen ja kolmas kohta ovat mielestäni puheessa ja koulutuksessa hyvin tärkeitä kohtia. Ensimmäisellä personoidaan viesti kuulijoille ja kolmannella laajennetaan puhetta muistettavaksi. Ikävän usein varsinkin juhlapuhujat puhuvat tasapaksulle massalle ja unohtavat tarinoiden voiman.

    Tuo sisääntulojiden kättely ja muutaman sanan vaihtaminen on hyvä vinkki eli se pitää muistaa.

    Joskus on vain haastavaa jännitykseltä muistaa tälläisiä asioita.

    Kuhan pohdin, Kari…

  2. Ja hyvin pohditkin, Kari!

    Puhuja saattaa vieroksua tarinoita ja kertomuksia ajatellen näiden soveltuvan parhaiten lapsille ja lapsenmielisille. Mutta tämä on harha-ajatus: tarinoilla on mahtava voima, ne kykenevät koukuttamaan ihan kaikenikäiset, kunhan kertoja osaa asiansa. Juhana Torkilta on muuten tulossa ensi vuoden alussa asiaa käsittelevä kirja.

    Kuulijoihin tekee mahtavan vaikutuksen, jos he kokevat, että heistä välitetään. Mikäpä osoittaisi sen paremmin kuin heihin tutustuminen ennen puhetta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *