Perussuomalainen poliitikko Toimi Kankaanniemi palasi tänään julkisuuteen kirjoittamalla blogipostauksen, jossa hän tunnustaa tehneensä virheitä ja katuvansa niitä.

Kankaanniemen postausta on ehditty jo ruotia retoriikan ja laajemmin viestinnän kannalta, joten antaa sen tekstin olla rauhassa. Sen sijaan tarjoan yleisemmin vinkkejä vastaavanlaisiin tilanteisiin. Kuinka tuollainen kirjoitus kannattaa kirjoittaa, jotta se onnistuisi rauhoittamaan tilannetta?

Sitä ennen seuraa kuitenkin pohdintojani siitä, kuinka paljon Kankaanniemen kirjoituksen kaltaista tekstiä on julkisuudessa ylipäänsä syytä eritellä. Jos aihe ei kiinnosta, voit hyvin hypätä näiden kvasi-filosofisten pohdintojen yli varsinaisiin vinkkeihin.

* * *

Olen vähän empivillä aatoksilla siitä, kuinka paljon, millä tarkkuudella ja kuinka kriittisesti Kankaanniemen blogikirjoitusta tai vastaavia tekstejä on julkisuudessa syytä analysoida.

Asiassa on kaksi puolta. Yhtäältä kirjoitus on julkisuudessa toimivan poliitikon lausunto, ja siten se on tietenkin lähtökohtaisesti aivan oikeutettu kiinnostuksen ja tutkimuksen kohde.

Toisaalta itse näen, että asetelmassa on myös hieman vaikeasti hahmotettava yhteisöllis-eettinen puolensa. Yritän ilmaista hapuilevat ajatukseni tiiviisti:

Toimintansa virheellisyyden tajunnut julkisuuden henkilö pyrkii palaamaan ihmisten ilmoille päivätyöhönsä ja sen tähden yrittää sommitella parhaan kykynsä mukaan kirjoituksen, joka toimittaa jonkinlaista tunnustuksen ja anteeksipyynnön virkaa.

Tällaisen tekstin kriittinen ruotiminen paljastaa siitä varsin helposti huolimattomia sanavalintoja ja muita lapsuksia. Toisaalta kirjoituksesta voi löytyä myös taitavaa retoriikkaa. Tällaisessa tilanteessa nämä molemmat piirteet tapaavat kääntyä kirjoittajaa vastaan.

Ajattelemattomat sanavalinnat synnyttävät helposti epäilyksen, että ne paljastavat kirjoittajan ”todelliset ajatukset”, jotka ovat jotenkin ristiriitaisia kirjoittajan ilmaiseman katumuksen kanssa.

Myös taitava retoriikka voi johtaa samanlaiseen syytökseen: kirjoittaja ei tosiasiassa olekaan niin nöyrä, vaan pyrkii itsetietoisesti ja ovelasti johdattelemaan lukijoitaan hänelle myötämielisiksi.

Tekstin kriittinen ruotiminen johtaa siten monin eri tavoin ääneen lausumattomaan syytökseen, ettei Kankaanniemi tunnustanut virheitään (tai pyytänyt anteeksi) riittävän hyvin, autenttisesti, sydänjuuriaan myöten.

Itselläni on taipumus ajatella, että anteeksipyynnössä tärkeintä on intentio. Se voi olla oikea, vaikka anteeksipyyntö olisi muodoltaan taitamaton: kankeaa kieltä, ylimääräistä höpötystä ja muuta turhaa kuorruketta.

Anteeksipyyntöhän Kankaanniemen kirjoitus luonteeltaan on, vaikka onkin hieman epäselvää keneltä hän pyytää anteeksi.

Tunnustan auliisti kriittisen analyysin yhteiskunnallisen tarpeen (ja joskus itsekin yritän sitä harjoittaa). Toisaalta tässä on samalla kysymys yhteisöllisistä mekanismeista: kuinka kasvonsa menettänyt, häpeään itsensä saattanut ihminen otetaan takaisin normaaliin elämänmenoon. Minkälaisia hyvittely- ja sovittelurituaaleja edellytämme?

Nämä kysymykset eivät kosketa vain Kankaanniemen tapausta vaan tällaisissa tilanteissa luodaan kulttuuria ja muokataan yhteisöllisiä mekanismeja. Tällöin pitää miettiä minkälaiseksi näitä halutaan muokata. Yksi osa kulttuurin luomista on se, miten tällaiset anteeksipyyntöeleet otetaan vastaan.

Kuten lukija huomaa, nämä ovat hapuilevia aatoksia, joista nousee enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ja vaikka yritänkin mutkistaa asioita, olen varma, että jatkossakin vastaavanlaisia poliitikkojen anteeksipyyntöbloggauksia luetaan suurennuslasi kädessä. Sitä varten tarjoan seuraavaksi tuleville mokaajille muutaman retorisen vinkin.

* * *

1. Myönnä virheesi

Jos olet tehnyt asioita, joita ei olisi pitänyt tehdä, ja menettänyt sen takia julkisen uskottavuutesi, ihmisiä kiinnostaa, kuinka suhtaudut nyt omiin tekoihisi. Siksi on tärkeää, että tunnistat ja tunnustat, mitä olet tehnyt ja sanot selvästi, että teit väärin.

Virheet on syytä määritellä tarpeeksi selvästi. Tietenkään mihinkään graafiseen teonkuvaukseen ei pidä mennä. Toisaalta ei yleensä kannata laajentaa tunnustuksiaan sellaisiin tekoihin, jotka eivät liity käsillä olevaan tapaukseen. Jos sanoo, että on tehnyt koko ikänsä kaikenlaisia virheitä, tulee helposti epäsuorasti vähätelleensä nyt käsiteltävien tekojen merkitystä.

2. Pyydä anteeksi niiltä, joilta on syytä pyytää anteeksi.

Jos olet pettänyt äänestäjiesi luottamuksen, heiltä on syytä pyytää anteeksi. Anteeksipyyntö merkitsee sen osoittamista, että ymmärrät rikkoneesi toista ihmistä tai toisia ihmisiä kohtaan ja pyydät heiltä, että suhde palautuisi ennalleen.

Jos asiaan liittyy yksityishenkilöitä, et voi välttämättä pyytää heiltä anteeksi lehtien palstoilla nimeltä mainiten. Sen sijaan voit kyllä todeta, että olet keskustellut heidän kanssaan, myöntänyt tehneesi väärin ja pyytänyt käytöstäsi anteeksi.

Anteeksiantamiseen ei voi ketään pakottaa tai painostaa. Anteeksipyyntö on asettumista niiden ihmisten armoille, joilta pyydät anteeksi. He päättävät, antavatko sinulle anteeksi.

Anteeksipyynnön tulee olla tarpeeksi selväpiirteinen. Pitää käydä ilmi, mitä tekoa tai asiaa pyydät anteeksi ja keneltä pyydät anteeksi. Jos pyydät ”koko Suomen kansalta” anteeksi kaikkia elämäsi virheitä, anteeksipyyntö vesittyy. Lukijasta tuntuu tällöin herkästi siltä, että anteeksipyyntö ei ole aito, että lausut vain tietyt pakolliset sanat, jotta asia olisi sitten sillä käsitelty.

Toinen tapa vesittää anteeksipyyntö on olla pyytämättä anteeksi. Jos ”pahoittelet” sitä, että ”jotkut ovat sanoistasi loukkaantuneet”, et ole pyytänyt anteeksi. Sen sijaan olet vierittänyt loukkaantumisen taakan mielensäpahoittajien niskaan. Sanoissasi ei ole sinänsä mitään vikaa. On tietenkin harmi, että joku on ottanut niistä nokkiinsa.

Huomaa myös, että aina ei tarvitse pyytää anteeksi. Tilanteet ja tapaukset vaihtelevat: joissakin tapauksissa on aivan korrektia (vain) pahoitella tapahtunutta. Esimerkki tällaisesta tilanteesta voi olla tapaus, jossa harmia on aiheuttanut systeeminen ja rakenteellinen ongelma ja oma henkilökohtainen vastuusi asiassa on vähäinen tai olematon. Tällöin kuitenkin tulee luvata, että tekee voitavansa tilanteen parantamiseksi.

3. Anna selitys teoillesi, mutta älä selittele.

Ihmisiä kiinnostaa, miksi teit niin kuin teit. Mikä sinua motivoi? Oletko edelleen altis toimimaan samalla tavoin?

Aina selityksen antaminen ei ole helppoa. Ehkä et itsekään ymmärrä toimintaasi. Toisinaan syyt voivat olla liian noloja kirjoitettaviksi; näin varmasti on erilaisissa seksiskandaaleissa. Ja voivat syyt olla niin ilmeisiäkin, ettei niitä tarvitse erikseen mainita.

Jos asiassa on tekijöitä, jotka kiistatta vähentävät omaa vastuutasi (esimerkiksi sairaus voi olla tällainen) ne voi tietenkin tuoda esille. Tämä voi olla pätevä selitys teollesi.

Selityksen antamista tärkeämpää on se, ettet ala selittelemään. Selittelemisellä tarkoitan pyrkimystä saada tosiasioita venyttämällä kokonaisuus näyttämään siltä, että toimintasi olisi jotenkin ymmärrettävämpää etkä olisikaan niin syyllinen. Voit hämätä tällä jotakuta, mutta monet näkevät selittelyn lävitse, eikä se siten paranna uskottavuuttasi.

4. Pidä kirjoituksesi lyhyenä

Virheiden tunnustamisen ja anteeksipyynnön pitää tulla selvästi esille. Asiaa auttaa, jos kirjoituksesi on tiivis. Pitkässä kirjoituksessa varsinainen viesti hukkuu helposti lörpöttelyjen alle. Lisäksi mitä laveammin kirjoitat, sitä helpommin antaudut selittelemään toimintaasi.

5. Älä puhu liikaa itsestäsi

Jos puhut itsestäsi ja tulevaisuuden suunnitelmistasi liian myönteiseen sävyyn, lukijalle voi tulla sellainen olo, että et suhtaudu virheisiisi riittävän vakavasti.

Yhdenlaista itsekeskeisyyttä on myös piehtaroiminen omassa kelvottomuudessa. Oman itsensä ruoskiminen lipsahtaa helposti selittelyn puolelle.

Älä kirjoita myöskään pitkää sepustusta siitä, kuinka kurjalta sinusta nyt tuntuu. Tulee sellainen olo, että kerjäät sääliä. Eikö tärkeämpää ole niiden ihmisten kokemus, joita kohtaan olet tehnyt väärin?

6. Voit puhua omista vastuutehtävistäsi

Jos olet yhteisön palveluksessa esimerkiksi virkamiehenä tai poliitikkona, voit viitata siihen, että sinulla on työhön liittyviä velvollisuuksia. Ne eivät odota, ja siksi palaatkin nyt työhösi.

Voit tunnustaa, että ymmärrät luottamuksen heikentyneen sinua kohtaan toimintasi takia. Koska haluat kuitenkin hoitaa tehtäväsi hyvin, voit esittää toiveen, että saisit yrittää saavuttaa menetettyä luottamusta vähitellen takaisin. Se ei ole liikaa pyydetty, ja tarkoitushan on lopulta yhteisen hyvän palveleminen työsi kautta.