Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhetta kohtaan ei tänä vuonna osoitettu sellaista jännitystä ja mielenkiintoa kuin vuosi sitten. Silloinhan Niinistö piti ensimmäisen uudenvuodenpuheensa maan johtajana.

Arvioin tuolloin puheen ja pidin sitä varsin hyvänä. Joitain toiveitakin jäi. Onko niihin vastattu tämän vuoden puheessa?

Uudenvuodenpuhe on katsottavissa YLE Areenasta, ja puheen teksti on luettavissa Tasavallan presidentin www-sivuilla.

Presidentti kuuntelee ja rohkaisee siihen muitakin

Puheen aloitus on kahden virkkeen mittainen:

Kuluneen vuoden aikana olen tavannut valtionjohtajia eri puolilla maailmaa ja teitä suomalaisia eri puolilla maatamme. Jokainen kohtaaminen ja keskustelu on tuonut minulle uutta ymmärrystä siitä, mikä on Suomen paikka maailmassa – ja erityisesti siitä, mihin Suomi on menossa.

Aloitus on siinä mielessä onnistunut, että se nostaa esiin yhden teeman, joka kulkee punaisena lankana läpi puheen: kuuleminen ja kuunteleminen. Tässä korostuu yhtäältä presidentin rooli kansallisen keskustelun suodattajana, jossa on kuunneltava herkällä korvalla erilaisia signaaleja.

Toisaalta Niinistö haluaa nähtävästi edistää yleisesti toisten kuuntelemista ja kuulemista yhteiskunnassa. Näin hän tekee viitatessaan Kultarannassa käytyihin ulkopoliittisiin keskusteluihin:

Keskustelu oli raikasta, mutta palkitsevinta oli maltin löytyminen kuulla – ja kuunnella – mitä muilla oli sanottavaa. Ja sitä odotan jatkossakin.

Niinistö on kuunnellut tarkasti myös eurooppalaisia johtajia:

Korvissani on soinut erään paljon kokeneen ja nähneen eurooppalaisen valtiomiehen näkemys Euroopan unionista: ”Unionin tulee olla rehellinen, yksinkertaisesti vain rehellinen.”

Toisten kuunteleminen ja kuuleminen näkyy myös presidentin rohkaistessa rehelliseen keskusteluun, joka on ”demokratian tae”.

Demokraattiseen keskusteluun kuuluu ihmisten välinen avoin kohtaaminen, jonka vastakohtana esittäytyy Niinistön puheessa ”naamion takaa” käytetty väkivalta. Presidentti rohkaisee erilaisiin vaikutuskeinoihin, joissa toteutuvat kuunteleminen ja kuuleminen:

Demokratiassa on kanavia tulla kuulluksi. Ja niitä kanavia kuunnellaan.

Kuulemisen ja kuuntelemisen teema huipentuu puheen lopussa:

Joitakin päiviä sitten seurasin Helsinki-Mission toimintaa televisiosta. Mieleeni jäi yli kaiken yksi lausahdus: kyllä meillä kaikilla on se hetki aikaa, naapurina, tuttavana tai muutoin vain, että kysäistään, mitä Sinulle kuuluu, voinko jossain auttaa?

Kuuntelemista ja kuulemista voidaan pitää Niinistölle luontevina teemoina, sillä hän on kantanut huolta yhteiskunnallisen yhtenäisyyden säilymisestä. Yhtenäisyyden varjelemiselle ratkaisevan tärkeää on se, kokevatko ihmiset tulevansa kuulluiksi.

Kuulluksi tuleminen on tärkeää sekä henkilökohtaisella tasolla, mihin viittasi puheen loppu, että kansallisella tasolla, mihin viittasi presidentin kritiikki vääriä yhteiskunnallisia vaikuttamistapoja vastaan.

Epäselvää Eurooppa-puhetta

Niinistön puheessa korostuivat Eurooppaan ja eurooppalaisuuteen liittyvät kysymykset. Vähän alle puolet puheen kokonaispituudesta oli varattu näille aiheille. Valinta on ymmärrettävä, sillä EU:iin liittyvät ongelmat eivät selvästikään tule loppumaan ja keväällä on EU-vaalit.

Presidentin ydinviesti tuli selvästi esille: Suomi on osa Eurooppaa ja eurooppalaista kehitystä. Niinistö alleviivasi tätä sanomalla: ”Eurooppalainen tie on meidän tiemme. Se on Suomen tie.”

Vaikka ydinviesti olikin selvä, monet pohdinnat jäivät hahmottomiksi ja jopa epäselviksi. Annan muutaman esimerkin:

Mitä tarkalleen ottaen tarkoittaa, että EU:n ”kova ydin” – rauha, demokratian arvot ja hyvinvointi –  voisi ”jäädä mittavan hallintokoneiston tai yksittäisten jäsenmaiden erityisintressien varjoon”? Ilmaisu ei ole kovin eksakti: se ei varmasti avaudu kirkkaana kaikille puheen kuulijoille.

Vielä problemaattisempi on seuraava kappale, jossa pohdiskellaan ratkaisua EU:n talousongelmiin.

Tilanteen ratkaisuksi on esitetty toisaalta yhteisen talouspolitiikan tuntuvaa tiivistämistä ja toisaalta keskinäisen vastuun lisäämistä. Kumpikin on suuri kysymys. Täyteen yhteisvastuuseen perustuva rakenne on federalismin äärimuoto, sekin on selvästi sanottava.

Vaikka muotoilu saattaa avautua helposti ajankohtaisia asioita seuraavalle, kaikille nämä kysymykset eivät kuitenkaan ole tuttuja. Presidentin puheen yleisönä ovat kaikki kansalaiset.

Moni saattaa pohtia mielessään, mitä oikeastaan tarkoittaa ”yhteisen talouspolitiikan tuntuva tiivistäminen”. Entä mitä merkitsee ”keskinäisen vastuun lisääminen”, ja miten se eroaa yhteisen talouspolitiikan tiivistämisestä?

Monille ”täyteen yhteisvastuuseen perustuva rakenne” synnyttää vain kysymysmerkkejä. Eivätkä läheskään kaikki tiedä, mitä tarkoitetaan ”federalismilla”, saati että oltaisiin tietoisia federalismin eri asteista ja sen ”äärimuodosta”.

Nämä presidentin puheen tärkeät kohdat jäivät varmasti monelle epäselviksi. Puheessa kaiken sanotun olisi syytä olla helposti omaksuttavaa ja vieläpä välittömästi, koska pysähtyä ja peruuttaa ei voi.

Vaikka kuulija olisikin ymmärtänyt presidentin muotoilut, viesti jäi silti varsin hahmottomaksi: Niinistö tyytyi sanomaan, että nämä ovat ”suuria kysymyksiä”.

Muissakaan kohdissa käteen ei tartu juuri tämän konkreettisempaa: EU:sta pitää puhua rehellisesti; vielä ei ole voitettu eikä hävitty; Suomella ei ole hävettävää omassa talouskurissaan; markkinavoimien tulee tuntea vastuunsa.

Vaikutelmaksi jää, että ongelmat ovat niin monimutkaisia, ettei presidentillä ole tehdä uusia avauksia niiden ratkaisemiseksi.

Kryptistä kieltä

Viime vuoden puheen kielessä oli konkretiaa, kielikuvia, vertailuja, viittaus Juokse sinä humma -lauluun ja hieno uusi käsite oleskeluyhteiskunta. Tähän verrattuna tämän vuoden puhe oli harmaampi. Jotain myönteisesti mainittavaa kyllä löytyy:

• ”Euron osalta on moneen kertaan julistettu pahimman olevan ohi, kunnes pahempi on taas palannut.” Tässä ”pahin” lähes personoidaan tavalla, josta melkeinpä kuultaa turhautuminen ongelmien toistuvuuteen.
• ”[E]urooppalainen tie on meidän tiemme. Se on Suomen tie. Mutta meidän täytyy tarkoin tietää – ja myös siihen vaikuttaa – minne tie vie.” Tie-sanojen tihentymällä ja leikkisällä ”minne tie vie” -lopukkeella ohjataan kuulijoiden huomiota sanottuun.
• ”[U]seiden nälkiintyminen on kyllä vähentynyt, mutta harvojen ruhtinaallisuus on kasvanut aivan uusiin mittasuhteisiin.” Ruhtinaallisuus on poikkeuksellinen mutta onnistunut sanavalinta, koska sillä Niinistö onnistuu tuomaan lähes sarkastisesti esille superrikkaiden kohtuuttoman varallisuuden: he elävät kuin ruhtinaat konsanaan.
• ”Kyllä meistä niihinkin on!” Tulevaisuudenuskoa valava huudahdus sopii hyvin tällaiseen puheeseen.
• ”Yhteiskuntamme ei ole särötön, mutta se on yhä kestävää tekoa. – – On luotava uutta, mutta on myös purettava vanhaa.” Kaksi antiteesiä eli vertailua tuo puheeseen rytmiä ja korostetusti esille erilaisia vaihtoehtoja.

Edellä mainittuja sanavalintoja ja rakenteita olisi voinut käyttää enemmänkin. Ne tuovat puheeseen sävyjä ja mielenkiintoa. Nyt puheessa valitettavasti korostuivat epäselvät ilmaisut, joita edellä esittelin. Tässä vielä muutama:

• ”Mihin johtaa vallan uusjako?” En usko läheskään kaikkien kuulijoiden oivaltavan, mitä presidentti tarkoittaa ”vallan uusjaolla”. Moni saattaa pohtia, puhutaanko nyt tulevista EU-vaaleista vai mistä.
• ”[O]tetut vastuut eivät ole lauenneet.” Presidentti viitannee EU:n tukipaketteihin, mutta ”vastuiden laukeaminen” on sellaista sisäpiiriläistä EU-jargonia, joka sopii tällaiseen puheeseen huonosti.
• Presidentti puhuu ”vanhasta” ja ”uudesta hyvinvoinnista” sekä ”vanhasta keskiluokasta”. Mihin nämä ilmaukset tarkalleen ottaen viittaavat?

Niinistön yhtenä tunnusmerkkinä on aina ollut hieman kryptinen kielenkäyttö, joka parhaimmillaan tuottaa aivonystyröitä kutkuttavia ajatelmia. Presidentin koko kansakunnalle osoittamassa puheessa valttia olisi kuitenkin selkeys ja yksiselitteisyys.

Esitin viime vuoden puheesta kootusti, että hyvä puhe paranisi vielä entisestään lisäämällä konkretiaa, yksinkertaistamalla ilmaisuja, käyttämällä vivahteikkaampaa kieltä ja esittämällä rohkeammin näkemyksiä. Tällaista kehitystä tämän vuoden puheessa ei ole havaittavissa. On pikemminkin käynyt päinvastoin.

Kuunnelkaa toisianne!

Presidentin puheen parasta antia on mielestäni puheen loppu. Jännite kasvaa, kun presidentti valaa kuulijoihin uskoa maamme tulevaisuuteen. Tärkein asia on säästetty loppuun.

Presidentti rohkaisee kansalaisia keskinäiseen välittämiseen henkilökohtaisella tasolla: ystävällisyyteen, lähimmäisyyteen ja toveruuteen. Tämä on linjassa Niinistön Ihan tavallisia asioita -projektin pyrkimysten kanssa.

Jos yksi asia puheesta jää kuulijan mieleen, presidentti nähtävästi toivoo, että se olisi tämä kehotus. Loppu on konkreettinen ja kaikkien ihmisten elämänpiiriin liittyvä. Siten sillä voi olla todellista vaikutusta kuulijoiden käytökseen ja valintoihin.