Kaikki kirjoittajan Antti Mustakallio artikkelit

Unelmiesi myyntipuhe

Pysyvä ihmettelyn aiheeni on, kuinka heppoisella valmistautumisella tärkeitä puheenvuoroja monesti pidetään. Tämä pätee jopa sellaisiin esityksiin, joiden välittömänä tavoitteena on saada merkittävää taloudellista hyötyä. Tällä tarkoitan myyntipuheita, pitchejä. Kun menet pitchaamaan ja tavoitteenasi on saada hankkeellesi tuntuva rahoitus, ei keskinkertainen käy. Silloin kaiken pitää olla hiottu aivan timanttiseksi: rautainen sisältö, koukuttava juoni, tyylikkäät ja selkeät … Jatka lukemista Unelmiesi myyntipuhe

Kaikki irti väittelyistä!

Kuinka kritisoida rakentavasti toisen ajatuksia keskustelussa? Netti on pullollaan debatointia. Nämä väittelyt harvoin onnistuvat erityisen hyvin. Toinen osapuoli voi kyllä kokea voittaneensa väittelyn, mutta tosiasiassa ”hävinnyt” osapuoli ei ole muuttanut näkemystään, vaan mahdollisesti jopa lukkiutunut aiempaa tiukemmin omiin ajatuksiinsa. Millainen voitto tämä nyt sitten on? Tosiasiassa monet netin väittelyt käydään ensisijaisesti sitä seuraavalle yleisölle. Tarkoituksena … Jatka lukemista Kaikki irti väittelyistä!

Elämäsi paras puhe kansien välissä

Painokoneet ovat tehneet työnsä ja kirja Elämäsi paras puhe on nähnyt päivänvalon! Tässä Alma Talentin kustantamassa opuksessa minä ja viestinnän moniosaaja Unna Lehtipuu haluamme antaa parhaat ohjeet, neuvot ja vinkit sinulle, joka mielit puhujana korkeimmalle tasolle. Unnan nimi on kannessa ensimmäisenä ja ihan ansaitusti. Hän oli aloitteellinen ja pyysi minua kirjoittamaan kanssaan kirjan. Mielelläni tartuin tarjoukseen: Unnalla on … Jatka lukemista Elämäsi paras puhe kansien välissä

Miksi Arnold Schwarzeneggerin puhe tekee vaikutuksen

Arnold Schwarzenegger julkaisi 10.1. videoidun puheen, jossa hän kommentoi 6.1. tapahtunutta väkivaltaista Capitolin valtausta ja Yhdysvaltain tilaa. Entisen näyttelijän ja Kalifornian kuvernöörin puhe on saanut huiman suosion, ja sitä jaetaan ahkerasti sosiaalisen median kanavilla. Ihmisten kommenteista voi havaita puheen liikuttaneen ja ylevöittäneen heitä. Miksi tämä puhe tekee vaikutuksen? Syitä on runsaasti alkaen puhujan olemuksesta, kielestä ja … Jatka lukemista Miksi Arnold Schwarzeneggerin puhe tekee vaikutuksen

Analyysi Antton Rönnholmin (sd.) puoluekokouspuheesta

Viime viikonloppuna SDP:n puoluekokouksessa pidettiin paljon puheita – niin kuin puoluekokouksissa tupataan tehdä. Vaikka kokoukseen pääsikin tänä vuonna hyvin rajoitettu määrä osallistujia koronan takia, korkeatasoinen striimaus teki mahdolliseksi puheiden seuraamisen kenelle tahansa. Oma ei-akateeminen näppituntumani on – ja tähän demaripuheet toivat vahvistusta – että puheiden taso on maassamme hienoisessa nousussa. Tai on oikeastaan ollut jo … Jatka lukemista Analyysi Antton Rönnholmin (sd.) puoluekokouspuheesta

Honorable Mention -kunniamaininta Cicero-kilpailussa

Kirjoittamani puhe on saanut ”Honorable Mention” -kunniamaininnan amerikkalaisessa Cicero-puheenkirjoituskilpailussa. Kyseessä on alan ainoa kansainvälinen kilpailu ja puheenkirjoittajille harvinainen tilaisuus saada nimensä esille ja tunnustusta työlleen. Vaikka laatimani puhe ei voittanutkaan omaa kategoriaansa, ammattilaistuomariston arvio ja tunnustus työn korkeasta laadusta lämmittää kyllä mieltä. Klikkaa tätä linkkiä, niin pääset lukemaan kaikki vuonna 2020 oman sarjansa voittaneet puheet.

Kuningattaren koronapuhe

Englannin kuningatar Elisabeth II piti sunnuntaina 5.4.2020 harvinaisen televisiopuheen, jossa hän rohkaisi ja kannusti kansalaisia koronaviruksen vastaisissa toimissa. Puhe on saanut kiittävän vastaanoton, joten on paikallaan katsoa, mikä siitä teki vaikuttavan ja vakuuttavan. Ennen kuin luet pidemmälle, katso puhe ja lue puheen teksti. Vastaavanlaisia kannustavia, rohkaisevia ja toivoa synnyttäviä puheita on kuultu valtionjohtajilta monissa maissa, … Jatka lukemista Kuningattaren koronapuhe